Björn Wahlroos, epävirallinen kirja-arvostelu

Björn Wahlroos on Suomessa kovien arvojen markkinajohtaja. Uusi kirja ”Wahlroos: Epävirallinen elämäkerta” tekee hänestä kokoomusnuorten puolijumalan. On, mitä palvoa: raha ja Wahlroos.

 

 

Kirja noussee nopeasti myyntitilastojen kärkeen. Sen veroista huolellisesti toimitettua tirkistelykirjaa yhden ihmisen bisneksiin ei ole Suomessa aikaisemmin julkaistu. Se ei ole kertomus vain isänsä pojasta Björn Wahlroosista vaan myös hänen isästään Bror Napoleon Wahlroosista. Paino sanalla Napoleon.

 

 

Olen varma, että Björn Wahlroos pitää kirjasta ja nauttii saamastaan julkisuudesta. Sen kautta hän on olemassa Suomessa, legenda jo eläessään. Kirjassa hän on sankari, jonka elämää on kuvattu vailla moraalista paatosta, journalistisesti, lähes neutraalisti. Hänestä tulee myyttinen hahmo, yksi yli käenpesän.

 

 

Kirja on laaja, yli 400 sivua. Ei ole säästetty niitä kiviä, joita Tampereen journalistiopiskelijat ovat kääntäneet Björn Wahlroosia koskevien juorujen tarkistamiseksi. Sen lisäksi on tuotettu tietoa Suomen talouden sisäpiirien toiminnasta tavalla, joka avaa hurjia näköaloja siihen, mitä keskuudesssamme tapahtuu todella.

 

 

Erinomaisen hyvin on kuvattu Björn Wahlroos nuorena mukaan lukien huumeiden tössyttely ja tyttöjen kaadot, Björn Wahlroosin eteneminen akateemisella uralla aina Hankenin vararehtoriksi saakka, Björn Wahlroos SYP:n pankinjohtajan roolissa yhtenä suomalaisen kasinokapitalismin perustajaisistä ja Björn Wahlroos SYP:stä potkut saaneena ja pankin ajan rattailta pudonneen johtokunnan hänelle erottamislahjana antaman Mandatum-investointipankin johtajana.

 

 

Kuitenkin vasta privatisoimisintoinen Lipposen hallitus vasemmistoliittoineen tuotti Wahlroosille BINGON: hän sai Suomen valtiolta käyttöönsä valtion entisen Postipankin rahat ja uuden finanssitavaratalon toimitusjohtajuuden. Hänestä tuli markkamiljardööri meidän kustannuksellamme sen jälkeen, kun hän oli ensin toiminut valtion konsulttina Leonia-pankin privatisoimiseksi ja sen jälkeen myynyt oman pankkinsa meidän pankillemme, jonka omistajavalta oli hajautettu yhdistämällä siihen vakuutusyhtiö Sampo.

 

 

Wahlroos on erinomainen esimerkki siitä, miten ahne auttaa toista ahnetta. Hänen verkostoitumisensa toisten samanlaisten kanssa kasvaa kirjan tärkeäksi juoneksi ja valaisee kuvaa Suomesta hyvien veljien hiekkalaatikkona. Björn Wahlroos ei toimi yksin, vaan hänellä on ollut omat mentorinsa ja Sancho Panzansa. Aseenkantajista merkittävimpiin kuuluvat SYP:n kasinopelin rikastuttama Henrik Kuningas ja Wahlroosin Henrik Ehrnroothilta (tämän lähdettyä maanpakoon mahdollisten rikossyytteiden varalta) vapaaksi jäänyt likaisten töiden erikoismies Kari Stadigh (jonka roolista vasta tässä yhteydessä saadaan kunnollinen julkinen arvio).
Stadighin omaisuus- ja verojärjestelyt luxmburgilaisten veroparatiisiyhtiöiden kautta tuovat mieleen Jorma Ollilan samankaltaiset toimet. Suomen talouseliitti kiertää suurilla tuloillaan pieniä verojaan. Kirja on tältä osin kovaa kamaa.

 

 

Ei pidä luulla, että nyt ilmestyneessä kirjassa on kaikki Björn Wahlroosista. Sitä miestä ei voi loppuun kaluta.

 

 

Jos minä olisin kirjoittanut Björn Wahlroosista, olisin selvittänyt perusteellisemmin hänen isänsä Brorin roolia valtion edustajana ja Björnin roolia SYP:n edustajana Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssin siinä yhteydessä, jossa SYP sai turvattua saatavansa valtion nenän edestä Bror Walroosin toiminnan seurauksena. Olisin niin ikään selvittänyt Ehrnroothin suvun suorittaman Wärtsilän kaappauksen (yhtiö ostettiin sen omilla rahoilla) ja SYP:n pankinjohtaja Björn Wahlroosin toimet ruotsalaisen Proventuksen uloslyömiseksi tarjontakilpailussa. Niissä asioissa olisin konsultoinut Johnny Liebkindiä, oikeuden syyttömänä tuomitsemaa Fidelityn miestä. Henrik Ehrnroothin ja Kari Stadighin rooli Pöyry-yhtiöiden kaappauksessa ja Kalle Isokallion rooli Interbankin myynnissä Björn Wahlroosille kaipaavat niin ikään lisävalaistusta.

 

 

Minä olisin kirjoittanut aivan oman lukunsa Vakuutus-Pohjolan kaappauksesta ja tyhjentämisestä Sammon hyväksi ja sitä kautta Sampo-Leonian hyväksi ja sitä kautta Björn Wahlroosin hyväksi. Koko tapahtumasarja lienee saanut alkunsa Björn Wahlroosin päässä, ja yhteistyökumppanina hänellä toimi vanha kilpailija Peter Fagernäs. Hän rahasti Pohjolasta ne sadat miljoonat, jotka sinne jäivät Wahlroosin poikien viedessä miljardit. Siinä apuna toimi ruotsalainen vakuutusyhtiö Skandia, ja sana ”ruotsalainen” tarkoittaa usein näissä yhteyksissä Wahlroosia.

 

 

Mitä taas kotimaisiin valtakeskittymisiin tulee, turhan pieneksi on kirjassa jäänyt analyysi Wahlroosin klaanin liitosta työeläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Näyttää siltä, että Suomen suurimman eläkeyhtiön rahoilla valtaa on ostettu Wahlroosin Sammon hyväksi.

 

 

En oikein näe syytä, miksi Björn Wahlroos ei naatiskelisi lukiessaan, että ”tuonkin minä tein” ja että ”kas, noinhan se meni”.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu