*

eskoseppanen

Helsingin Sanomien omat Nato-trollit

 

Varsin mielenkiintoinen kysymys on jäänyt Helsingin Sanomissa vähälle huomiolle: ministeri Anne Bernerin kaksoiskansalaisuus. Hän sai alkuperäisen Sveitsin kansalaisuutensa lisäksi Suomen kansalaisuuden vain muutama kuukausi ennen eduskuntavaaleja vielä ollessaan kokoomuksen ehdokaslistoilla. Sipilä ilmeisesti lupasi hänelle ministeripaikan ja hän vaihtoi kokoomuksen ehdokkuuden kepun listaksi. Bernerin poliittinen kunnianhimonsa ei kuitenkaan voi ulottua presidentiksi asti; presidentinhän täytyy olla syntyperäinen Suomen kansalainen.

 

Toisenlaisiin kansallisiin turvallisuusriskeihin törmäsin katsellessani eilen illalla Ylen tv-uutisia. Kuulin presidentti Sauli Niinistön sanovan, että mitään ei ole päätetty Suomen osallistumisesta Ison-Britannian JEF-taistelujoukkojen apuvoimiin suomalaisilla palkkasotureilla ja mahdollisesti myös varusmiehillä, joita aletaan kouluttaa myös ulkomaisiin taistelutehtäviin.

 

Näiden joukkojen tehtävän luonne (taistelu) vaietaan puhumalla nopean toiminnan joukoista.

 

Presidentti Niinistön kannanoton jälkeen jäin miettimään, mitä meidän on ajatteleminen eilisestä Helsingin Sanomien otsikosta lehden pääuutissivulla: ”Suomi lähtee nopean toiminnan joukkoihin.”

 

Ensimmäinen ajatukseni lehden uutisesta oli se, että Suomi lähtee nopean toiminnan joukkoihin.

 

Toiseksi minulle tuli jo otsikon nähdessäni mieleen, että missähän niin on päätetty? Presidentti Sauli Niinistö vastasi tv:ssä siihen kysymykseen, ettei siitä ole missään päätetty.

 

Jäin odottamaan tämän aamun Hesaria ja sen uutisointia siitä, ettei englantilaisten apuun menosta ole Suomessa mitään päätetty. Lehti ei kuitenkaan enää tänään palannut asiaan. Voimaan jäi otsikko: ”Suomi lähtee nopean toiminnan joukkoihin.”

 

Jos Suomi noudattaa Ison-Britannian kutsua ja osallistuu sen JEF-erikoisjoukkojen sotaisiin operaatioihin maailmalla, on muistettava, että Nato-maan kyseessä ollen ne voidaan toteuttaa laittomasti, ilman YK:n lupaa eli mandaattia. Siihen sotimiseen osallistumista varten Suomessa on muutettu lainsäädäntöä ja rauhanturvalaista (rauhan turvaaminen on sitä, että paikan päälle mennään kaikkien konfliktin osapuolten pyynnöstä) on tehty kriisinhallintalaki, joka tekee Suomelle mahdolliseksi osallistua myös sotilaalliseen rauhaan pakottamiseen (se on sotaa jonkun konfliktin osapuolen puolella ja jotakin toista vastaan). ”Rauhan pakottamisesta” psykologisen sodankäynnin puolustusvoimat käyttävät  peitenimeä ”rauhan palauttaminen”, joka kuulostaa vähemmän sotaiselta – ja on siinä merkityksessä tarkkaan mietitty sanamuoto; tokihan palauttaminen kuulostaa paljon hyväksyttävämmältä kuin pakottaminen.

 

Helsingin Sanomissa ainakin lehden pääkirjoitustoimittaja ja Naton suomalainen päätrolli Kari Huhta tietää, mitä lehti tekee, kun se otsikoi ilman kysymysmerkkiä, että Suomi ”lähtee mukaan nopean toiminnan joukkoihin”. Se on lehden tapa vaikuttaa politiikkaan.

 

Lehti uutisoi piilokannanottonsa positiivisessa sävyssä: kun pyydetään, mukaan mennään. Sen jälkeen niiden kanta, jotka torjuvat mukaanmenon esimmerkiksi  maan edun vastaisena operaationa, pitää sisällään negatiivisen arvovarauksen: ei mennä mukaan, vaikka pyydetään.

 

Tällaisella otsikoinnilla ja tietyltä taholta tulleiden ja Helsingin Sanomien julkaisemien tietovuotojen vauhdittamana hoidettiin julkisuudessa Suomen isännyys Yhdysvaltojen ja Suomen yhteiselle lentosotaharjoitukselle. Aluksi suomalaisilla ei edes ollut Yhdysvaltojen kutsua osallistua yhteiseen harjoitukseen Viron Ämarista käsin toimineiden jenkkihävittäjien kanssa. Puolustusministeriön Nato-haukat onnistuivat Helsingin Sanomiin järjestetyn ja Kari Huhdan nimissä julkaistun uutisvuodon avulla viemään Suomen sotaharjoituksiin USA:n kanssa ensin Viron kautta. Pian sen jälkeen puolustusministeriö kutsui amerikkalaisten pyynnöstä Oregonin kansalliskaartin hävittäjät harjoittelemaan ilmasotaa ensimmäisen kerran Suomen maaperältä eli Rissalan lentokentältä käsin. Siinä harjoituksessa amerikkalaiskoneet lentelivät Venäjän rajan tuntumassa.

 

Helsingin Sanomille ominaista vanhan vinyylilevyn rahinaa on se asetelma, jossa otetaan kantaa yhtäältä Venäjään ja toisaalta Yhdysvaltoihin. Viholliskuva, jota maalaillaan kirkkain värein, on valittu.

 

Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa toimittaja Huhta haluaa pysäyttää maapallon liikkeen niin, että mikään ei saa ”heikentää EU:n ja Naton yhtenäisyyttä”. EU:ssa se on saksalaista yhtenäisyyttä ja Natossa yhdysvaltalaista maailmanhegemoniaa. Kun ”Lähi-Idässä presidentti Vladimir Putinin hallinto on pistänyt lusikkansa moneen konfliktiin” ja kun Venäjä ”ponnistelee sen eteen, että maa saisi kasvatettua vaikutusvaltaansa kansainvälisillä areenoilla ja murennettua läntisiin arvoihin perustuvaa yksinapaista maailmanjärjestystä”, tulee sanotuksi se, että länsimaisiiin arvoihin kuuluu Yhdysvaltojen yksinappainen dominanssi. Siihen taas kuuluu se, että Yhdysvallat on syyllinen jättiläismäisiin sotarikoksiin nimenomaan Lähi-Idässä. Sen seurauksena miljoona ihmistä lähti kotoaan maanpakoon Eurooppaan. Kun Yhdysvallat ei ole kansainvälisen sotarikostuomioistuimen jäsen, Yhdysvaltojen johtajia ei saada tuomiolle Haagiin.

 

Tämä kirjoitukseni lähti liikkeelle Helsingin Sanomien otsikosta ”Suomi lähtee nopean toiminnan joukkoihin”. Siinä oli kysymysmerkin paikka auki.

 

Samalla tavalla kaipaan kysymysmerkkiä kenraali Jarmo Lindbergin haastattelussa (29.1.2017) olleeseen ennustukseen: ”Tulee vielä päivä, jolloin Suomen maaperällä taas soditaan.” Lindbergin ”historian valossa se on aika varmaa”. Edes rahtusen verran tasapuolisuutta olisi ollut paikallaan siinä haastattelun osassa, jossa puolustusvoimain komentaja oli samaa mieltä amerikkalaisen ennustajaukon Robin Niblettin kanssa: ”Vladimir Putinin Venäjä on palauttanut kylmän sodan Eurooppaan ja käyttää aggressiivista voimapolitiikkaa EU-maita ja Yhdysvaltoja vastaan.”

 

Kun Yhdysvalloissa Donald Trump-niminen norsu äänestettiin sisälle lasikauppaan, on mielenkiintoista nähdä, milloin Helsingin Sanomien länsimaisiin arvoihin kuuluvan yksinapaisen maailmanjärjestyksen puolustus saa oman kysymysmerkkinsä.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän EnsioJauhiainen kuva
Ensio Jauhiainen

Eskolta hyvin perusteltu ja siihen muotoon kirjoitettu että tavallisetkin ihmiset sen ymmärtää

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Pienenä lisäyksenä Eskon tekstiin, että Nato ja amerikkalaiset tulivat Suomeen harjoittelemaan ihan "laillisesti" omalla ilmoituksellaan. "Suomihan" on tehnyt Naton kanssa isäntämaasopimuksen. Saman kuin Naton täysjäsenet. Suomi tukee Natoa, Nato ei Suomea. Samalla "Suomi" hyväksyi Naton doktriinit, periaatteet ja käytännöt. Liitteen TA (Technical Arrangements) kohdan 1.5 mukaan isäntämaatukea Natolle ryhdytään antamaan yhteisesti sovitusti tai vain Naton ilmoituksen perusteella. Selkosuomeksi, että maahan voidaan tulla vain Naton ilmoituksella. USA nyt sitten testasi sotaharjoituksillaan pykälän toimivuutta ja hyvin tuntui toimivan. Vähän vaan ensikertalaisina aluksi nikoteltiin.

Isäntämaasopimukseen ja sen arviointiin (mm. Keijo Korhonen) voi tutustua kolmella kielellä, kun mukana on Ruotsinkin vastaava sopimus, toimittamassani kirjassa Näin Suomea viedään. Valtamedia kirjasta täysin vaikeni.

Sitaatit tässä kommentissa ovat tarkoin harkittuja.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Esko, Neuvostoliitto on muuttunut Venäjäksi, mutta arvot ovat edelleenkin samat.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Kommentoin lisää kun ehdin lukea kirjoituksesi loppuun, nyt on kiire.

Käyttäjän jarmosaari kuva
Jarmo Saari

Kas, kun et kuitenkaan malttanut lukea ensin.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Mikään ei ole ikuista, edes rauha Suomen maassa. Historia toistaa aina itseään.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ ”Tulee vielä päivä, jolloin Suomen maaperällä taas soditaan.”

Jos lähdetään sellaisesta hypoteettisesta ajatuksesta, että Venäjä haluaisi vallata Suomen, niin kuvittelisin Venäjän sotilaallisen johdon suunnittelevan operaation sellaiseksi, etteivät muut sotilasmahdit ehdi siihen mukaan. Talvisodan loppupuolella Stalin pelkäsi Englannin tulevan Suomen avuksi ja se varmaan painoi välirauhan teon vaakakupissa. Tällaiseen virheeseen tuskin enää syyllistyttäisi, vaan voimankäyttö olisi sen suuruista, että Nato tai muut nopeat toimijat vielä pohtisivat avustamispäätöstään, kun Moskovassa jo valmistauduttaisi voiton paraatiin, jonka etunenässä marssisivat vähäkasvuiset vihreät miehet.

Ilari Änkövaara

Minua huvittaa Olli Kankaan pään tärkeä informaatio, jota hän ei nyt ehdi kirjoittamaan, koska on kiire.

Aikaisemmassa viestissä hän sanoo, että koska Venäjän arvot ei ole muuttuneet, niin Hesarikin voi propagoida yksinapaisen maailmanjärjestyksen puolesta.

Kun Lindbergin puheita analysoidaan jää kokonaan pois se mahdollisuus, että Suomen maaperää käytetään alustana Venäjän vastaiseen toimintaan. Tähänhän Suomi on jo antanut luvan. Lisäksi se on menossa mukaan sotilaalliseen toimintaan rajojensa ulkopuolella, mikä auttaa maatamme osallistumaan lähestyviin kansainvälisiin konflikteihin. Lingberg kertoo siis itseään toteuttavaa profetiaa.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

"Näiden joukkojen tehtävän luonne (taistelu) vaietaan puhumalla nopean toiminnan joukoista."

Tällainen asian todellisen luonteen salaaminen on lisääntynyt hälyttävästi, trollit ovat asialla ja kukaan ei tee mitään.
Esimerkki asian todellisesta luonteesta vaikenemisesta:

Autolehden toimittaja esitteli uutta automallia. Hän kertoi auton eri ominaisuuksista mutta vaikeni siitä, että auto on viime kädessä tarkoitettu ajamiseen. Minua häiritsi se, että toimittaja jätti kertomatta, että autoa mahdollisesti käytettäisiin sellaisessa tilanteessa, jossa auton omistaja on ilmiselvästi tilanteessa, jossa hänen olisi pakko käyttää juuri autoa pystyäkseen siirtymään paikasta A paikkaan B. Trollaaminen on siis yleistä, kaikilla elämän aloilla.

"Jos Suomi noudattaa Ison-Britannian kutsua ja osallistuu sen JEF-erikoisjoukkojen sotaisiin operaatioihin maailmalla, on muistettava, että Nato-maan kyseessä ollen ne voidaan toteuttaa laittomasti, ilman YK:n lupaa eli mandaattia."

Venäläiset tunnuksettomat nopean toiminnan joukot valtasivat Krimin ilman YK:lta haettua lupaa. Heti kun gospodin Seppänen saa Venäjältä takeet, että se aina ennen hyökkäystä hakee hyvissä ajoin ennen hyökkäyksen aloittamista YK:n lupaa esim. Suomeen hyökkäämiseksi niin JEF-joukot käyvät tarpeettomiksi. Viime kerralla NL ei hakenut lupaa Kansainliitolta ja maiden välillä oli hyökkäämättömyyssopimus.

Käyttäjän jarmosaari kuva
Jarmo Saari

Olivatkin tosi nopean toiminnan joukkoja, kun ehtivät saattaa Ukrainan perustuslaittomaan tilaan juonittelemalla Yhdysvallat ja EU järjestämään maassa vallankaappauksen, ja sen seurauksena maan venäläisten ja venäjänkielisten vähemmistöoikeuksien peruuttamisen, hätäisen krimiläisten kansanäänestyksen, jonka tuloksena alueparlamentti pyysi Krimin liittämistä Venäjän federaatioon - "pienten vihreiden miesten" katsellessa sivusta aseet varmistettuina.

Siinä JEF:ille opittavaa?

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Jarmon kertomus on aitoa Kremlin propagandaa. Suomalaisten on huomioitava nopean toiminnan joukkojen tarpeen lisäksi myös se, että maassamme toimii Jarmon kaltaisia Kremlin propagandasoluja.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #18

Ehdottomasti meidän pitää varmistaa, että Suomi pääsee taistelutantereeksi ja Venäjän ensi-iskun kohteeksi tulevassa sodassa, jonka puolustusvoimain komentaja kertoi tulevan ja jonka tulemisen nyt jokainen on voinut muutenkin päätellä useamman vuoden kestäneestä sotapropagandasta.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #20

Kiitos avoimuudestasi. Hienoa, että myönnät sotapropagandanne. Meillä rauhaa rakastavilla kansalaisilla on eri tavoitteet tulevaisuuden suhteen mutta demokratiassamme on myös kaltaisillasi sananvapaus.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #21

Kenellä on silmät, hän nähköön! Kenellä korvat, hän kuulkoon!

Ensi-iskulla tuossa aikaisemmin tarkoitin tietenkin puolustuksellista ennakoivaa iskua siinä tilanteessa, kun Venäjä on riittävässä määrin varmistunut, että Nato tulee hyökkäämään myös sotilaallisesti. Että kauppa-, pakote- ja informaatiosota muuttuu aseelliseksi sodaksi. Kun Venäjää on heikennetty tarpeeksi hyökkäystä varten. Nyt käynnissä olevissa sodissa ja mm. isäntämaasopimuksessa Suomi on jo ilmoittautunut Venäjän viholliseksi. Onhan se kivaa, kun saa välillä sotia lähelläkin, omalla maaperällä. Ei tarvitse aina Aasiaan tai Afrikkaan asti lähteä.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #23

Kyllä se Venäjä on huolehtinut heikentymisestään ihan itse. Kun öljyn hinta alkoi kohota ja Venäjä sai valuuttaa niin se pumpattiin asevarusteluun ja sotimiseen. Nyt kun öljyn hinta laski niin Venäjän rahakirstun pohja on näkyvissä.

Venäjän valtiojohdolla ja sinulla on näkemys, että länsi on hyökkäämässä Venäjälle. Eläkää siinä uskossa, koska se on teidän valintanne. Minä en pidä kivana tuota sotimista vaikka se se sinua tuntuu kiihottavan.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #26

Ei öljyn hinta ole laskenut vaan laskettu. Monta kertaa muut öljymaat kuin Saudi-Arabia olisivat halunneet nostaa öljyn hintaa, mutta USA:sta riippuvaiset saudit eivät ole siihen suostuneet.

Venäjän lisäksi öljyn hinnalla on samalla kuritettu (Kuubaa unohtamtta) myös Venezuelaa, jonka vasemmistolaisen hallituksen USA haluaisi kaataa, ja pahaa jälkeä siellä on tullutkin.

Öljyn hinta on siis tärkein ase käynnissä olevassa kauppasodassa, mihin Suomikin on lähtenyt mukaan. Pakotteista taitaa kyllä kärsiä Suomi enemmän kuin Venäjä.

Öljyn alhaisella hinnalla pidetään samalla Venäjän valuutan arvoa alhaalla.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #36

Kyseessä on siis salaliitto! Vapaamuurarijuutalaisilluminatisrotschilidiläinen porukka on Venäjän kiusaksi laskenut öljyn hintaa. Jään odottamaan josko maan alla asustavat reptiili-ihmiset (Clinton, Obama, Bush) ryhtyvät kannattamaan tätä öljyhommelia, silloin on piru merrassa, pelastakoon itsensä kuka voi.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #39

Sinäpä "Ilkka Siren" sen osasit nimetä.

USA on voinut hyvin sotia öljyn hinnalla, kun Lähi-Idässä Saudi-Arabia, sen paras liittolainen Israelin jälkeen, on ylivoimaisesti halvimman öljyn tuottaja. Myös saudien vihollinen Iran on kärsinyt alhaisesta hinnasta, joten politiikka on sopinut myös saudeille. Toisaalta USA:ssa omalta maaperältä ja Kanadasta on otettu käyttöön uudella tekniikalla uusia öljyä sisältäviä kerrostumia siinä määrin, että tällä hetkellä USA on liki omavarainen. Uusi tekniikka ja uudet menetelmät kapaavat kyllä kohtuullista hintaa öljylle, joten öljyn hinta onkin jo hieman noussut. On siis mielestäni päivänselvää, että USA:n presidentit ovat tietoisesti käyttäneet myös öljyasetta.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #40

USA on katalasti käyttänyt omassa maaperässään olevaa öljyä. Kyllä ne kaikkea keksii!

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #42

Hallinnoltaan ehkä maailman pimein diktatuuri Saudi-Arabiassa on täysin USA:n sotakoneitten ja sotateolisen tuen, vakoilun ja tiedustelun varassa. Maitten välinen ystävyys on sitä luokkaa, että Saudiperheen on pitänyt totella USA:n tahtoa öljyn hinnassa. On siis useasti kieltäytynyt nostamasta hintaa, vaikka kaikki muut OPEC-maat ovat olleet tuotantorajoitusten ja hinnannoston kannalla, ja niin hinta on jäänyt alhaalle.

Jos USA:n ja Venäjän suhteet ihan oikein nyt alkavat parantua, niin öljyn hinta nousee. Onhan se jo hieman noussutkin. Toivottavasti vältämme suursodan Euroopassa. Clintonin linja siihen oli lähes varmuudella johtamassa. Ennen USA:n vaaleja Trump antoi Euroopalle toivon pilkahduksen. Ennustaminen on vaikeaa, joten jännityksellä saamme odottaa, miten historiaa tullaan kirjoittamaan. Merkitystä saattaa olla silläkin, että Trumpin vävypoika on juutalainen.

Sotavoimiin investointi saattaa henkilökohtaisesti koitua Trumpille henkivakuudeksi, vaikka hän jättäisi isommat sodat käymättä. Riitely CIA:n kanssa vaikuttaa kyllä vakavalta.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #23

Mitähyötyä olisi Naton hykkäyksestä Venäjälle Natomaille, kaikki hyökkäyset ovat tähänkinsaakka epäonnistuneet lukuunottamatta kun aikaa kun Ranskalainen Jaakko piti suomalaisilla joukoilla vuosia Moskovaa hallussaan.

"Lähtee kesä, lähtee talvi, vaan ei lähde Laiskajaakko".

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #29

Eipä Nato ja länsimaat hyötyisi Venäjän kimppuun käymisestä yhtään mitään. Kaupallinen ja teollinen yhteistyö on ainut mahdollinen molemminpuolinen hyöty mutta Venäjän bisnekset ovat riskialttiita. Riskejä on kahdenlaisia Venäjän bisneksessä. Ensimmäinen riski on se, että bisnes ei suju, tulee tappioita. Toinen riski on se, että bisnekset sujuvat, toiminta on kannattavaa ja joku oligargeista tai Putinin hallinto kaappaa bisneksen itselleen. Lain tulkinnat tai tarvittaessa säädettävät uudet tietyn bisneksen kaappamisen mahdollistavat lait ovat riski ulkomaiselle yrittäjälle Venäjällä.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #29

Mikä on jokin Nato-maa? Kun se näyttää ulkopolitiikkansa puolesta olevan yhtä kuin laaja sotateollinen kompleksi, niin hyökkäyksen hyöty on ilmeinen. Itse asiassa uusi pitkäkestoinen sota olisi kovastikin tarpeen, kun Afganistanin ja Irakin sodat ovat hiipuneet, Pohjois-Afrikka pommitettu etenkin Libyan osalta keskiaikaan ja Syyrian avulla saatettu muslimit taistelemaan toisiaan vastaan, eikä Latinalaisessa Amerikassakaan olla saatu mitään isompaa aikaiseksi.

Ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen isä Bush sanoi, että tällainen tarvitaan joka viides vuosi. Poika jatkoi sitten isän jalanjäljillä.

Ukrainan ja aikaisemmin Georgian pikku sodilla on ollut jo kyllä kovasti elähdyttävä vaikutus jännityksen nousuun ja aseitten kysyntään Euroopassa, Suomessakin. Ja tehän tiedätte, missä ne parhaat sotimisen välineet ovat ja mistä niitä hankitaan.

Jos laajennetaan näkökulmaa virallisten NaTO-maiden ulkopuolelle, niin kyllähän Israelin intresseissä on myös Venäjän pitäminen heikkona. Venäjä kun on perinteisesti ollut arabien ja muslimien tukena. Nytkin Syyriassa. Israelin intressi yksinäänkin selittää kaikki USA:n viimeaikaiset sodat ja aggressiot vanhoilla mantereilla. No sodat hieman myös öljyllä voideltuina.

Tästä pääsemmekin maailman hallitsemiseen, yksinapaiseen maailmaan ja NWO:hon. Jos uskomme Uuteen Maailman Järjestykseen tavoitteena, ja miksi emme uskoisi, kun maailman ja Suomenkin mahtavat ovat itse siitä puhuneet, niin täydellisen hallinnan tiellä ovat kansallisvaltiot ja niistä yksi voimakkaimmista eli Venäjä. Toinen tietenkin Kiina. Läntinen Eurooppahan on jo hallinnassa. NWO on maailma ilman todellisia kansallisvaltioita ja ilman kansanvaltaa. Siispä Venäjä nyt seuraavaksi pukille ja hallintaan! Jos kauppa- ja infosota ja muut temput eivät auta, niin sitten on suoran hyökkäyksen paikka.

Joten monta on syytä hyökätä Venäjälle. Tiesihän Suomen puolustusvoimain komentajakin, että sotaa kohden mennään.

Pauliina Visuri

Olen ihmetellyt samaa juttua,että yhtäkkiä kiirreellä tehtiin tuo muutos kriisinhallintalakiin. Ajattelin,että olen ymmärtänyt väärin,kun kukaan ei siitä nostanut meteliä, eli siitä, että suomalaiset oikeasti joutuisivat sotimaan jossain muualla! Tämä brittijuttukin tuli aivan puun takaa. Olen luullut,että Niinistö haluaa olla kaukana konflikteista ja rakentaa muulla tavalla suhteita ja edistää rauhaa? Tuleeko tästä joku keskustelu Ylen politiikan ohjelmiin,vai miten kansa saa tietää ajoissa tarkemmin näistä suunnitelmista ennen päätöksiä?
kysyy Pauliina

Käyttäjän eskoseppanen kuva
Esko Seppänen

Presidentti Niinistö on erittäin vaikeassa tilanteessa, jossa ensin ilmoitetaan, että osallistutaan ja vasta sitten päätetään, että osallistutaanko. Hän pystyy ymmärtääkseni yksin päättämään osallistumisesta, mutta jos maan hallitus ehdottaa mukaan menoa ja presidentti jäisi yksin (niin kuin hän näyttäisi puolustusministeriön käskynhaltija-Niinistön hallituksen nimissä tapahtuvan esiintymisen perusteella jäävän, jos hän olisi oikeasti osallistumista vastaan), koko Nato-trollien lauma hyökkäisi hänen kimppuunsa ja raatelisi hänet poliittiseen henkihieveriin. Presidentti-Niinistön on haettava tukensa kansalta, kun suomettumisen ajan poliittinen eliitti haki hyväksyttävyyden Neuvostoliitolta ja nykyinen poliittinen hallituseliittimme hakee kuuliaisesti oman poliittisen olemassaolonsa oikeutuksen EU:lta ja Natolta.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Pauliina Visuri: "Ajattelin,että olen ymmärtänyt väärin,kun kukaan ei siitä nostanut meteliä, eli siitä, että suomalaiset oikeasti joutuisivat sotimaan jossain muualla!"

Presidenttiehdokas Niinistöltä kysyttiin, että tarkoittaako mahdollinen Nato- jäsenyys sitä, että poikiamme voitaisiin tuoda ulkomailta sinkkiarkuissa. Tähän ehdokas Niinistö totesi, että puolustusliiton jäsenyys on molemminpuolisesti velvoittava. Aika harvassa ovat sellaiset sopimukset, joissa vain toinen osapuoli hyötyy. Olisi mielenkiintoista tietää mitä esim. tanskalaiset sanoisivat sellaisesta Natojäsenyyssopimuksesta, että Natomaat kyllä tarvittaessa tulevat Suomen avuksi jos Venäjä hyökkää mutta suomalaisilla ei ole vastavuoroisuusvelvoitetta.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Aivan. Tanskahan osallistui kunniakkaasti Nato-maana myös kehittyneen arabivaltio Libyan pommittamiseen keskiajalle. Saimme hyvän lisän pakolaistulvaan. Aateluus velvoittaa, mutta ei taida Tanska osallistua Suomen pakolaiskustannuksiin? Tai hetkinen, toisin päinhän se Juhana Vartiaisen, Jyrki Kataisen ja nykyisenkin hallituksen tieteellisen totuuden mukaan on. Mitä enemmän saamme työttömiä pakolaisia, sitä paremmin kansantaloudellamme menee. Työttömien lisääminen vähentää työttömyyttä. (Huom. eläkeiän korottaminen, opiskelun vähentäminen...) Oleellista siis on työikäisten määrän lisääminen, ei työpaikkojen lisääminen, mutta nyt poikkesin kyllä jo Eskon aiheesta. Sori siitä!

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #24

"...ei taida Tanska osallistua Suomen pakolaiskustannuksiin?"
Kyllä Tanska voi osallistua Suomen pakolaiskustannuksiin, jos EU:ssa niin yhteisesti päätetään. Tiedoksesi: Nato on puolustusliitto, ei enempää eikä vähempää. Tuo vuodatuksesi Kataisesta, hallituksesta, työttömyydestä, Vartiaisesta jne. on tajunnanvirtaa, josta on ihan aiheellista pyytää anteeksi.

Käyttäjän eskoseppanen kuva
Esko Seppänen Vastaus kommenttiin #27

Nato ei muuten enää ole vain puolustusliitto, joka sai toimia vain jäsenmaidensa alueilla. Vuodesta 1999 lähtien sellaista rajoitusta ei enää ole. Tässä merkityksessä se voi myös hyökätä.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #28

Nato ei kuitenkaan ole muuttanut nimeään, se on yhä alkuperäisen ideansa mukaisesti puolustusliitto. Esimerkiksi Naton Afganistanin toimia voi luonnehtia joko rauhaan pakottamistoimeksi tai hyökkäykseksi riippuen arvioijan poliittisesta kannasta.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #31

"Nato ei muuten enää ole vain puolustusliitto, joka sai toimia vain jäsenmaidensa alueilla. Vuodesta 1999 lähtien sellaista rajoitusta ei enää ole. Tässä merkityksessä se voi myös hyökätä."

Lisäys edelliseen viestiini: Nato on puolustusliitto ja tuo mainitsemasi muutos vaikuttaa siten, että jos Venäjä hyökkää vaikka Viroon niin Natomaat voivat ulottaa sotatoimensa myös Venäjän alueelle. Venäjä mahdollisesti ottaa tämän huomioon ja toivoa sopii, että se nostaa Venäjän kynnystä Natomaahan hyökkääämiseen.

Käyttäjän eskoseppanen kuva
Esko Seppänen Vastaus kommenttiin #32

Nato voi hyökätä myös ilman, että Nato-maahan on ensin hyökätty. Sitten huomautan vielä, että Nato on aika paljon paperitiikeri, jonka päätöksenteko on niin hidas ja yksimielisyysvaatimuksen takia Yhdysvaltojen hyökkäystarpeisiin sopimaton. On paikallaan sanoa niin, ettei Nato hyökkää vaan sen jäsenmaat hyökkäävät, mikä koettiin muun muassa Irakin sodassa ja Libyan pommituksissa. Nato on rauhanyhdistys verrattuna siihen, mitä sen jäsenmaat tekevät. Kenraali Hägglundin kanssa olen yhtä mieltä siitä, että Nato = USA:n asevoimat. Kun Suomi on tehnyt isäntämaasopimuksen Naton kanssa, samalla on sovittu, että Nato-maat (lue: Yhdysvallat) saavat Suomelta yksinkin samat oikeudet, jotka on sovittu Naton nimissä myös sen jäsenmaille. Yhdysvalloilla on veto-oikeus siihen, mitä Nato tekee, mutta Natolla ei ole veto-oikeutta siihen, mitä Yhdysvallat tekee.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #33

"On paikallaan sanoa niin, ettei Nato hyökkää vaan sen jäsenmaat hyökkäävät, mikä koettiin muun muassa Irakin sodassa ja Libyan pommituksissa."

Aivan, tämä johtuu siitä, että Nato ei ole valtio vaan se koostuu suvereeneista jäsenvaltioista. Arkikielessä käytetään usein termejä "Nato puolustaa, Nato hyökkää" jne. Tällaiset ilmaukset ovat epätarkkoja.

USA:lla on tietenkin veto-oikeus kuten muillakin Naton jäsenmailla. USA ei saa toimia Naton päätöksiä vastaan. Natolla ei ole veto-oikeutta minkään jäsenmaan tekemisiin, koska sen tarkoitus ei ole loukata jäsenmaan suvereniteettia. Suvereenin maan pitää ottaa vastuu tekemisistään. Jos maa toimii kansainvälisiä sopimuksia vastaan kuten esim Venäjä Ukrainassa niin muut valtiot voivat ryhtyä vastatoimiin. Tämä pätee myös Natomaihin. Nato on, aivan kuten totesit rauhanyhdistys. Sen ensisijaisena sotilaspoliittisena tarkoituksena ei ole sodan käyminen vaan sodan välttäminen viidennen artiklan säädöksiä noudattaen.

"Wikipedia: Veto-oikeus
Yksittäisellä jäsenvaltiolla voi katsoa olevan Naton neuvostossa paljon valtaa, sillä päätöksenteon on tapahduttava yksimielisesti. Jäsenmaa voi myös tarvittaessa pidättäytyä päätöksen ulkopuolella, jolloin se ei estä päätöksenteon syntymistä. Päätöksentekoon osallistuneet tai pois jättäytyneet voi myös olla osallistumatta itse päätöksen seurauksena tapahtuvaan toimintaan. Jäsenmaa ei kuitenkaan saa toimia Naton päätöksiä vastaan."

Koska Nato on puolustusliitto niin se ei sovellu yksittäisen jäsenmaan, hyökkäystarpeisiin mikä on mielestäni hyvä asia - siitä nimi puolustusliitto juontaa juurensa. Päätöksenteossa sovellettava yksimielisyys on tarkoituksenmukainen ja siinä mielessä hyvä asia, että päätöksiä ei voi tehdä impulsiivisesti. Päätöksenteko Natossa on hidasta, siksi tarvitsemme nopean toiminnan kyvykkäitä joukkoja yllätyshyökkäyksen varalta, vrt. Krimin valtaus.

"Naton kanssa, samalla on sovittu, että Nato-maat (lue: Yhdysvallat)..." En lue, koska sellaista ei lue missään. Kts ylempänä oleva ote Wikipediasta.Henkilön maailmankuva voi ajaa ihmisen lukemaan sellaista mitä ei ole olemassa. Se on kuitenkin yksilön ongelma, ei Naton. USA:lla on vaikutusvaltaa Natossa mutta se ei esim. riittänyt v. 2003 Irakin operaatiossa:

"The March 2003 campaign against Iraq was conducted by a coalition of forces from different countries, some of which were NATO member countries and some were not. NATO as an organization had no role in the decision to undertake the campaign or to conduct it. "
http://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_51977.htm

Mainitsit Suomen ja Naton isäntämaasopimuksen. Tämä sopimus on vailla mitään järkeä, koska se ei anna viidennen artiklan turvatakuita. Jos Esko on tätä sopimusta vastaan niin tästä yhdestä asiasta olemme samaa mieltä mutta eri perustein. Esko suhtautuu Natoon ja USA:n kielteisesti ja vastustaa isäntämaasopimusta. Minä vastustan sopimusta siksi, että emme ole Naton jäseniä.

"Kenraali Hägglundin kanssa olen yhtä mieltä siitä, että Nato = USA:n asevoimat".

Tälle mielipiteelle löytynee pohjaksi joku fakta? Pitääkö siis paikkansa, että Naton 27 muuta jäsenmaata on luopunut asevoimistaan?

Tässä linkki Business Insideriin, jossa listataan valtioiden puolustusbudjetteja, kalustoa ja miehistömääriä:

http://www.businessinsider.com/the-worlds-most-pow...

Listassa on maailman 35 suurinta sotilasmahtia. USA on selvästi suurin mutta kyllä listasta löytyy Naton jäsenmaita.
Wikipediassa on vertailu vuodelta 2013 Naton jäsenmaiden asevoimiinsa käyttämistä rahamääristä. Se antaa osviittaa siitä miten budjetit jakautuvat prosentuaalisesti: Luvut miljardeissa:

2013 Nato yhteensä: 1 023 318 (100%)
Nato Eurooppa: 269 736 (26,36%)
Nato Kanada ja USA 753 582 (73,64%)

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #34

USA on ylivoimaisesti suurin, tehokkain ja aggressiivisin, siis sotaisin, sotamahti maailmassa perinteisessä sodankäynnissä ja myös vakoilussa ja info/kybersodassa, ja Nato on USA:n aseteollisuuden menekinedistämisorganisaatio, kuten Hannu Taanila aikoinaan totesi.

Kirjoitin Lännen aggressioiden taustasta ja syistä jo aikaisemmissa kommenteissani nrot 36 ja 37 vähän ylempänä.

Käyttäjän HeikkiJokinen kuva
Heikki Jokinen

Erittäin terävä ja hyvin perusteltu kirjoitus. Suomessa vallitsee ajoittain suuri hämmennys, kun vastuulliset tahot saavat lukea päivän lehdestä puolustus-ja ulkopolitiikan uusista sopimuskaavailuista. Vertailuksi sopii vaikkapa Niinistön ja Niinistön lausunnot näistä JEF-joukoista.

Käyttäjän HarriKuusela kuva
Harri Kuusela

Hyvä kirjoitus. Kiitos.
Miten yhdellä toimittajalla voi olla noin paljon valtaa?
Keksiikö hän itse nuo linjaukset?
Jos ei niin kuka niitä ohjailee?

Onneksi valtamedia korisee henkitoreissaan. Vapaa media ja vapaat ihmiset alkaa levittään informaatiota. Faktat saadaan esiin kun kaivetaan.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Tarvittaessa "vapaa media" saadaan pimeäksi parilla napin painalluksella.

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

"Tapaus Anne Berner" ja myös hänen kaksoiskansalaisuutensa on ollut julkisuudessa aiemminkin.
http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Sen sijaan NATO-jäsenyysvaatimuksesta on terä mennyt Trumpin presidenttiyden myötä. Totesin aikanaan että jos Suomi olisi NATO-jäsen USA:n presidentinvaalien tulosta jännitettäisiin enemmän kuin omia vaaleja, joissa sentään on äänioikeus.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Kyllä lakia on muutettava ja Bernerille myönnettävä oikeus presidenttiyteen. Eihän ihmistä saa syrjiä syntyperän, iän, uskonnon, ihonvärin, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, poliittisen mielipiteen, kansalaisuuden tai muun sellaisen vuoksi, vai kuinka? Tämä ei tietenkään koske Putinia eikä muita venäläisiä.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Kyllähän USA:n pressanvaaleja puitiin ainakin saman verran kuin omia vaaleja ja jälkipuinti on ollut varmasti kovempaa. Eli media kohkaa todellisesta valtiaastaan.

Käyttäjän SamuliKetola kuva
Samuli Ketola

Esko Seppänen ”Näiden joukkojen tehtävän luonne (taistelu) vaietaan puhumalla nopean toiminnan joukoista.”

Puhe nopean toiminnan joukoista on tietysti semanttista bluffia, millä sotaan lähteminen saadaan kuulostaan pikku jutulta.

Se on sukua, historiasta tutulta ”salamasodalta”. Että kunhan vähän soditaan, niin tullaan kaikki jouluksi kotiin.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Isäntämaasopimuksesta siis seuraa, että Nato (lue USA) voi tulla Suomeen harjoittelemaan tai sotimaan, milloin se itse haluaa ja Suomen pitää antaa siihen (isäntämaa)tukea. Eli Naton hyökätessä olemme itsekin automaattisesti sodassa.

Kun Suomen media ihmetteli keväällä 2016, miten se USA kutsui itsensä Rissalaan, niin median olisi pitänyt lukea kirjaa Näin Suomea viedään sivulta 32 lähtien. Selvitin siinä keväällä 2015, että tällainen on tehdyn sopimuksen mukaan mahdollista, ja USA sitten myöhemmin todisti tekstini oikeaksi. Asiasta informoitiin myös kirjan tiedotustilaisuudessa 15.4.2015, minkä voi katsoa netistä alla olevasta osoitteesta.

http://bambuser.com/channel/VS-Kustannus

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset