eskoseppanen

Ulkopoliittista hälyä, helskettä, vilinää ja vilskettä

 

Siihen aikaan, jolloin Suomessa ei vielä valmistauduttu sotimaan ulkomailla, maamme turvallisuus oli toimiva brändi: jättäydyttiin puolueettomaksi muiden maiden ja varsinkin suurvaltojen välisissä konflikteissa.

Tämä blogikirjoitus ei ole varsinainen kirja-arvostelu Risto Uimosen Sauli Niinistö-kirjasta. Kirja herätti pohtimaan asioita, jotka liittyvät Suomen osaan maailman turuilla, ja tunsin tarvetta puuttua tapahtumien kulkuun, minäkin.

Uimosen kirjan vahvuus on Suomen lainsäädännön, eduskunnan valiokuntatyön, puolueiden ulkopoliittisen roolin ja varsinkin Suomen turvallisuuspoliittisen uuslinjauksen keskeisten piirteiden esittely ajankohtana, jolloin Suomea ollaan asemoimassa kokonaan uuteen geopoliittiseen todellisuuteen. Kun puolueettomuuden valossa ja varjossa elävälle kansalle ei uutta politiikkaa ole selkokielellä esitelty, Suomea natotetaan ja liittovaltioidaan salassa.

Kirjassaan Risto Uimonen siteeraa – näinä aikoina sangen vähän siteerattua – kokoomuksen ex-presidenttiä J.K.Paasikiveä, joka opetti suomalaisille elämää karhun naapurissa.”Suomen ulkopoliittinen probleemi on Venäjä ja suhteemme siihen.” ”Kaikki muut ovat ulkopoliittisesti toisarvoisia.” ”Suomen ulkopolitiikka ei saa olla Venäjän vastaista ja Venäjälle vihamielistä politiikkaa.” ”Tähän on pyrittävä huolimatta pettymyksistä, joita olemme saaneet ja saamme kokea.”

Noilla sanoilla pyhitettiin Äiti-Venäjää Suomessa tavalla, jota pahaa tarkoittavat ihmiset jälkikäteen kutsuvat suomettumiseksi. Kun pahat kellot kauas kuuluvat, sodassa hävinneen Suomen eloonjäämisopista tuli kirosana. Kun pokkuroitiin Neuvostoliiton suuntaan, se ei pitänyt sisällään avoimen kielteistä suhtautumista Yhdysvaltoihin ja sen liittolaisiin. Kun nyt pokkuroidaan Yhdysvaltojen suuntaan, se pitää sisällään Venäjän demonisoimisen ja maan presidentin saatanallistamisen. Suomettumista voidaan näin ollen harjoittaa hyvin erilaisilla tavoilla.

Kaikki, mitä ns. Lännessä on tarjolla, kelpaa, otetaan annettuna ja niellään pureksimatta. Vanhoilla opeilla luututaan lattiat, jotta olisi siistiä, kun Nato tulee sisään.

Suomen kansa on sodanjälkeisten vuosikymmenten aikana omaksunut turvallisen elämän perustaksi puolueettomuuspolitiikan niin perusteellisesti, että suuri osa kansasta haluaa luulla Suomen edelleenkin olevan puolueeton muiden konflikteissa. Mutta ei olla meillä enää puolueettomia eikä edes liittoutumattomia. Ollaan liittoa muistuttavassa suhteessa Naton kanssa ja ollaan liitossa EU:n kanssa jo niin syvällä, että syvemmälle ei pääse kuin muodostamalla EU:sta liittovaltion. Suomessa kokoomus on sekä Nato-jäsenyyden että EU:n liittovaltioimisen kannalla ja on valmis luopumaan lopustakin itsenäisyydestämme.

Uusi ulkopolitiikka

Loikka uuteen ulkopolitikkaan tapahtuu yli ja ohi Nato-jäsenyyden? Se on johtopäätös, jota Uimonen tapailee, mutta ei kirjoita auki.

Näinä aikoina ulkopolitiikkaa tehdään uudella metodilla: Naton ja/tai Naton jäsenmaiden kanssa solmitaan kahdenvälisiä sotilaallisia sopimuksia. Ne voivat olla yhteisymmärryspöytäkirjoja, aiesopimuksia, aiejulistuksia, puiteasiakirjoja ja ties mitä, mikä palvelee sisäistä näkemystä, puhdasta järkeä, likaista mielikuvitusta, oikeaa tietoa ja väärää politiikkaa niin että eduskunta ei pääse ottmaan kantaa sotaministeriön touhuiluihin.

Sopimuskumppaneita ovat jo olleet isot Nato-maat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa sekä Ruotsi ja Viro.

Näillä sopimuksilla Suomea valmistetaan – kriisihallinnan otsikon alla tai vaikkapa terrorismin torjunnan nimissä – hyökkäämään monikansallisissa joukoissa kauas maamme omien rajojen ulkopuolelle. Muiden apua ollaan ottamassa vastaan, jos sitä näillä sopimuksilla saa.

Vain vaikeimmissa ja pisimmälle menevissä sitoumuksissa näitä ei-sopimuksia on käytetty ja näytetty eduskunnan puolustus- ja/tai ulkoasiainvaliokunnassa, mutta niiden jäsenet eivät saa kertoa sopimusten sisältöä edustajatovereilleen. Niin ollen suurin osa kansanedustajista vaeltaa Suomen ulkopolitiikan asioissa pimeyden laaksossa yhdessä äänestäjiensä kanssa.

Mitä Venäjään tulee, sen puolesta Suomi on ollut vapaa tekemään sitä politiikkaa, mitä Suomi on halunnut. Jos säilyvät hyvät ja luottamukselliset suhteet itäiseen naapuriin, siitä kertyy Suomelle poliittista bonusta Venäjän markkinoilla. Jos taas Suomen politiikka kohdistuu Venäjän legitiimien turvallisuusintressien huomiotta jättämiseen, siitä saattaa syntyä luottamuspula, jolla myös on oma hintansa. Nämä asiat eivät saa hukkua Suomen median Venäjän asioista tuottamaan informaatiohälyyn, -helskeeseen, -vilinään tai -vilskeeseen.

Kaksi tärkeää pointtia uuden ulkopolitiikan synnytystuskissa ovat Sauli Niinistön ajama Nato-option (= mahdollisuus liittyä Natoon) säilyttäminen ja samaan aikaan Nato-jäsenyyden hylkääminen ja korvaaminen Nato-maiden kanssa tehtävillä kahdenvälisillä sopimuksilla.

Isäntämaasopimus

Merkittävin Suomen nimissä tehty sopimus uuden ulkopolitiikan tarpeisiin on ns. isäntämaasopimus.

Kysymys on siinä siitä, että Naton tai sen jäsenmaan (lue: USA:n) joukkoja voidaan sopimuksessa määrätyllä tavalla sijoittaa Suomen tasavallan alueelle tai niiden annetaan kulkea Suomen kautta Naton sotilaallisen toiminnan tukemiseen kolmannessa maassa (Venäjällä?).

Isäntämaasopimus ei ole virallisesti mikään sopimus vaan se on virallisesti vain yhteisymmärryspöytäkirja. Kaikella on tarkoituksensa, niin tälläkin sopimuksella. Sen ansiosta Stubbin hallitus välttyi viemästä tämän raskaan sarjan asiakirjan eduskunnan päätettäväksi. Sen tärkeys on kyllä ymmärretty, sillä tämä yhteisymmärryspöytäkirja on kirjattu Suomen säädöskokoelmassa valtiosopimusten joukkoon (tosin vain englannin kielellä; englantihan on Naton komentokieli!).

Tämä ei-sopimus on tehty ”Naton operaatioiden/harjoitusten/vastaavan sotilaallisen toiminnan toteuttamista varten”. Vastaavaa toimintaa on ”taistelun tai sotilaallisen torjuntatoimen toteuttaminen, myös hyökkäys, siirtyminen, huolto ja taisteluharjoitukset”.

Siis myös ”hyökkäys” kuuluu tämän sopimuksen toimialaan!

Kun mietitään, mihin Suomesta käsin voidaan hyökätä, ensimmäisenä tulee mieleen Venäjä. Suomi on kuitenkin tehnyt Venäjän kanssa valtiosopimuksen siitä, että ”sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan”.

Näyttää ulospäin siltä, että Venäjän kanssa tehdyn valtiosopimuksen mukaan Suomi lupaa olla hyökkäämättä Venäjälle. Naton kanssa tehdyn lumesopimuksen mukaan Suomi taas varautuu antamaan apua Naton tai sen jäsenmaan kauttakulkuun tai hyökkäykseen Venäjälle. Naton kanssa on sovittu siitä, että Suomi rakentaa infrastruktuurin Naton toiminnalle Suomessa niin kuin isäntämaasopimuksessa on sovittu.

Suomen isäntämaasopimuksen teksti on suora kopio Naton valmiista tekstipohjasta AJP-4.5 (B), Allied Joint Doctrine for Host Nation Support  and Procedures, Annex B. Tämän ei-sopimuksen tekstistä ei tarvinnut paljon neuvotella, kun se otettiin Naton asiakirjasalkusta käyttöön valmiiksi mietittynä asiana.

Suomessa on kahdella kielellä vaiettu tämä ”pöytäkirja”, eikä mediaa hallitsevaa Nato-haukkojen parvea ole uskominen tämän asiakirjan vähättelyssä. Missään muussa suomalaisessa ulkomaan sopimuksessa ei Suomi valmista edellytyksiä muiden maiden hyökkäyksille Venäjän kimppuun Suomen kautta.  Kysymys hyökkäyksestä Venäjälle ei kuulu päivänpolitiikkaan, mutta tämä kaikki varustautumien siihen ei-näköpiirissä olevaan asiaan kuuluu.

Tässä tämä asia tuli nyt suoraan sanotuksi niin kuin se on.

Isäntämaasopimuksesta sanotaan, että vierasta sotaväkeä voi tulla Suomeen vain ja ainoastaan Suomen oman hyvän luvan jälkeen. Voi olla noinkin. Kyseessä ei ole valtiosopimus, koska  se tehtiin ei-sopimuksena. Sen perusteluihin löytyy Naton puolella paha lause, jota ei ole paljon kommunikoitu: sopimus on ”poliittisesti sitova”. Käytännössä näissä sotilaspoliittisissa asioisa poliittinen sitovuus ei paljon poikkea juridisesta sitovuudesta.

Tähän asiaan olisi varmaankin kiinnittänyt huomion Suomen eduskunta, jos isäntämaasopimus olisi kulkenut eduskunnan kautta.

Mutta isäntämaasopimus on sellaista poliittista dynamiittia, että ei sellaista voi eduskuntatalon viedä. Risto Uimonen, joka antaa tässä asiassa turhan päiten periksi istuvalle vallalle, kirjoittaa, että ”Niinistö, Tuomioja ja Haglund eivät halunneet ottaa sitä riskiä, että isäntämaasopimuksen valmistelu pysähtyy poliittisista syistä eduskuntaan". Tämä peruste ei kelpaa: poliittiset syyt eivät voi olla este eduskunnan ohittamiselle näin tärkeässä kysymyksessä. Myös oikeudellinen arvio eduskunnan ohittamisen perusteista jäi tekemättä, vaikka ulkoministeriö sanoi sen teettäneensä.

Eduskunta edustaa kansanvaltaa, jota taas maan hallitus ei edusta.

Sotaministeri Jussi Niinistö

Ensimmäinen viesti amerikkalaisten halusta harjoitella sotaa Suomen ilmatilassa saatiin tammikuussa 2015. Silloin heidän taistelukoneensa olivat valmiita tulemaan Virosta Suomeen jatkamaan Venäjän rajalla käytyä sotaharjoitusta Suomessa.

Ei ole tietoa siitä, kuka tällaista harjoituksen jatkamista Suomessa esitti ja kuka oli ylipäätään kuullut amerikkalaisten suunnitelmasta. Presidentille (Niinistö), ulkoministerille (Tuomioja) ja puolustusvoimain komentajalle (Lindberg) asia oli uusi.

Kun sitä käsiteltiin tp-utvassa (utva on maan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta, jossa ovat mukana hallituspuolueiden ykkösketjut ja josta tulee tp-utva presidentin osallistuessa kokoukseen.), pääministeri Stubb ja puolustusministeri Haglund olivat heti valmiita ottamaan amerikkalaiset vastaan, ja sitä kantaa he vauhdittivat kokousasioiden vuodolla Helsingin Sanomien Nato-trollille Kari Huhdalle. (Vuotajaa ei etsitty syyllisenä rikokseen, vaikka siitä siinä oli kysymys.) Lopputulos tässä asiassa oli se, että amerikkalaisia ei päästetty Suomeen vaan heitä lennätettiin Selkämeren päällä Venäjän rajaa neutraalimmassa ilmatilassa.

Suhdanteet vaihtuivat sen jälkeen nopeasti.

Jossakin päin oli päätetty, että Suomi vastaisi positiivbisesti kutsuun, kun amerikkalaiset seuraavan kerran pyytäisivät saada harjoitella sotaa Suomessa. He olivat pyytäneet sitä pyytäneet loppuvuonna 2015 ja puolustusministeriö oli heidät Suomeen kutsunut. Siitä vain oli unohdettu kertoa presidentille, joka sentään on puolustusvoimiemme ylipäällikkö. Jenkit kuitenkin saivat tulla ensin  Oregonin kansalliskaartin hävittäjillä harjoitteleman sotaa Suomen ja Venäjän rajalla. Vähän myöhemmin perässä tulivat Marylandin kansalliskaartin hävittäjät. Ne eivät kohdanneet minkäänlaista mediahuomiota: amerikkalaisin sotilaisiin Suomessa oli jo totuttu.

Samaa sotilaallista seurakuntaa olivat myös ne amerikkalaiset sotilaat, jotka harjoittelivat maasotaa Niinisalossa, sekä ne USA:n järjestämän laivasotaharjoituksen osanottajat, jotka suorittivat maihinnousun Hankoon. Tämä oli yllätys presidentti Niinistölle, joka kuitenkin toipui siitä nopeasti eikä enää pannut vastaan amerikkalaisten osallistumiselle sotaharjoituksiin Suomessa.

Suomen kenraalit, joista 4/5 on saanut koulutusta USA:ssa, saivat Sipilän hallitukseen valtiovallan edustajaksi samanhenkisen puolustusministerin Jussi Niinistön. Hän toimii kuin sotaministeri yhdessä amerikkalaisten kanssa. Yhdysvallat palkitsi ystävänsä. Kun Suomi ja USA allekirjoittivat Washingtonissa aiesopimuksen keskinäisestä sotilasyhteistyöstä, sikäläinen puolustusministeri James (Jussi Niinistölle tuttavallisemmin ”Jim”) Mattis järjesti asian johdosta suuren sotilasparaatin, jota juhlistettiin tykinlaukauksin. Se oli parasta, mitä Jussi Niinistölle on hänen elämässään tapahtunut.

”Jim” Mattiksen vieraillessa keväällä 2018 Suomessa Jussi Niinistö palkitsi hänet ilmoittamalla, että Suomi järjestää noin vuonna 2021 suuren kansainvälisen sotaharjoituksen. Sen jälkeen, kun asia oli Mattikselle esitelty, Suomen on mahdotonta olla kutsumatta USA mukaan. Presidentti Niinistö oli huonosti informoitu tästäkin asiasta, mutta ei hän kiistä myötäsukaista suhtautumistaan Yhdysvaltojen ja muiden Nato-maiden sotilaiden osanottoon sotaharjoituksiin Suomessa.

Vuosi 2024

Tässä tulee enemmän kuin kolme pointtia arvauksena siihen, mitä on tapahtunut vuoteen 2024 mennessä, jolloin valitaan Sauli Niinistölle seuraaja. Nämä tapahtumat eivät liity Risto Uimosen kirjaan, mutta se on kuitenkin ollut pohjapaperi näitä arvauksia kirjoitettaessa.

Vuonna 2024 Sauli Niinistön Suomi

-         ei ole liittynyt Natoon mutta on kaiken varalta säilyttänyt aktiivisen Nato-option,

-         on kahdenvälisin sopimuksin toiminut tiiviissä sotilaallisessa yhteistyössä johtavien Nato-maiden kanssa,

-         on yrittänyt – vailla menestystä – tiivistää eurooppalaista puolustusyhteistyötä,

 -        on yrittänyt – vailla menestystä – vetää Ruotsin mukaan Suomen sotilaalliseksi yhteistyökumppaniksi,

-         on Sauli Niinistön johdolla säilyttänyt puhevälit Venäjän presidentin kanssa ja

-         on alkanut vähitellen toipua maailmanlaajuisesta finanssikriisistä

Jos Alexander Stubb tulisi ensi kesänä yllättäen valituksi EU:n ylikomissaariksi (EU:llehan se merkitsisi huonoa herraonnea), hänen kautensa komissiossa loppuisi samaan aikaan, jolloin Suomessa valitaan seuraava presidentti. Alex joutuu käymään taistelun Jan Vapaavuoren kanssa saadakseen kokoomuksen vuoden 2024 vaalien presidenttiehdokkuuden. Hän saattaa kuitenkin kurkottaa kuuseen ja kapsahtaa katajaan. Oma tahto ei hänelle välttämättä riitä edes Suomen komissaaripaikan saamiseen, mutta kevät 2019 on muillekin kuin hänelle monessa mielessä politiikan paluuta perusasioiden pariin.

 

Jos olet lukenut koko jutun, olet nyt sen lopussa. Onnittelen sinua sinnikkyydestäsi. Palataan asiaan.

 


 [ES1]istglem

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Erittäin hyvää ja terävää analyysia Suomen ulkopolitiikasta. Siinä on väännetty rautalangasta, miten Suomi on natottunut. Olen itse käyttänyt kahta ilmaisua:
- "Suomi meni Natoon takaovesta". Muodollisesti väärä ilmaisu, koska Suomi ei ole virallisesti Naton jäsen, mutta kuvaa tosiasiallista tilannetta.
- "Suomi on Naton porstuassa". Loogisesti oikein ja kuvaa sitä tilannetta, että Venäjälle on täysin selvää, mihin Suomi meinaa tukeutua kriisitilanteessa. Mutta porstuassa voi tulla kylmät tai kuumat oltavat riippuen ulkopuolella olevasta ulkopoliittisesta säästä.

Kuten Seppäselle, niin minullekin on selvää, että Suomi on natompi kuin moni aito Nato-maa. Amerikkalaisilla on sanonta: "Jos näet linnun takapihallasi ja se kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankka ja se näyttää ankalta, niin se on ankka".

Suomi muilutettiin Natoon, koska virallisesti sinne ei päästä kansan laajasta vastuksesta johtuen. Tämä muistuttaa aikaa ennen jatkosotaa. Suomen historian kirjoituksen mukaan Suomi ajautui sotaan. Kyllä ne olivat tietyt poliittiset henkilöt, jotka veivät Suomen Saksan rinnalle sotaan ja Suomi asetettiin tosiasioiden eteen, kun saksalaiset jo olivat maassa. Ratkaisu oli jälkiviisaudella katsottuna oikea, koska Suomi ei olisi muuten pysynyt itsenäisenä maana.

Tilanne poikkeaa nyt silloisesta tilanteesta, koska Venäjällä on varsin helppo tehtävä estää Nato-joukkojen tulo Suomeen. Viittaan Remeksen kirjaan "Jäätyvä helvetti". Kaikki Pohjoismaat ovat samassa tilanteessa. Meidät voidaan muutamalla täsmäiskulla viedä ryssän helvettiin. Perinteisessä sodassa Venäjän ei kannata tuhlata voimiaan Suomea vastaan. Mitä se sillä saavuttaisi? Sillä on nyt puskurivaltio Naton välissä, joka hoitaa homman aivan ilmaiseksi.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Hörhöt kuvittelevat, että Naton jäsenmaat olisivat hyökkäämässä Venäjälle. Miksi ihmeessä ne hyökkäisivät nimenomaan maahan, joka on hampaisiin asti aseistettu ydinasein, joita se on luvannut tarvittaessa myös käyttää? Sensijaan ne ovat liittoutuneet keskenään puolustautumaan yhdessä Venäjän mahdollista hyökkäystä vastaan. Suomessa monet näyttävät haluavan meidän jäävän yksin "puolueettomaksi" Venäjän etupiiriin. Muistamme miten meidän kävi viimeksi venäläisten hyökätessä kimppuumme. Siinä eivät auttaneet selitykset, että olemme puolueettomia.

Risto Koivula

Suomi ei ollut silloin puolueeton, vaan natsi-Saksan toiseksi tärkein liittolainen Japanin jälkeen.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Syksyllä 1939 Suomi oli puolueeton Neuvostoliiton hyökätessä maahamme. Neuvostoliitto sen sijaan oli silloin liitossa Natsi-Saksan kanssa, kuten luulen sinunkin tietävän. Tai ehkä et tiedä, kun ei itänaapurin historiankirjoituksessa sitä mainita :D.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Kommenttiin 2 pari huomautusta. Nato ei todennäköisesti hyökkää Venäjälle eikä todennäköisesti Venäjä hyökkää Suomeen. Mutta on mahdollinen skenaario, että syttyy sota jonkin Nato-maan ja Venäjän välille, joka eskaloituu. Tuolla etelämpänä on paljon kuumaverisempää porukkaa. Kannattaa muistella, miten Venäjä kiihotti Georgian hyökkäystoimiin.

Toisen maailmansodan aiheuttivat hullut diktaattorit ja se on iso ero tämän päivän tilanteeseen. Venäjän kannattaa pitää Suomi erossa mahdollisen Nato/Venäjä-sodan aikana sotatoimista. Se säästäisi Venäjältä 1000 kilometriä rintamalinjaa. Kyllä siellä osataan nämä asiat laskea, vaikka jotkut hörhöt kuvittelevat, että siellä Venäjällä eletään vanhan panslavistisen vision kanssa, että Venäjän pitää ulottua Atlantilta Tyynelle merelle.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Itänaapurissa on diktaattori hengenheimolaisineen, joka haluaa palauttaa Venäjän ja Neuvostoliiton suuruuden panslavismin hengessä. Siksi Krim liitettiin Venäjään ja Venäjä sotii parhaillaan Itä-Ukrainassa. Jos Ukraina olisi ehtinyt liittyä Naton jäseneksi ajoissa, niin Krim kuuluisi edelleen Ukrainaan ja venäläisillä ei olisi mitään asiaa Ukrainan maaperälle, tiedät sen hyvin itsekin.

Venäjälle saattaa sopia, että Naton ja sen välissä on "puolueeton", sen etupiiriin kuuluva Suomi, mutta yhtä hyvin sille voi sopia, että Suomi kuitenkin olisi sille kuuluvana suoja-alueena Pietaria turvaamassa. Ihan vuoden 1939 malliin. Luotat liikaa Venäjän hallinnon rationaalisuuteen. Eivät diktaattorit ajattele aina rationaalisesti (rationalisesti ajatellen Krimin liittäminen Venäjään oli huono diili) ja heille sota on vain politiikan jatke, ei mikään periaatteessa vältettävä asia, kuten meille rauhallisille demokratian kasvateille.

Risto Koivula

Miksi Ukraina ei vie Krimin kysymystä YK:n ICJ-tuomioistuimeen?

Siellä on tällä hetkellä esimerkiksi Bolivian kanne Chileä vastaan, että tämän olisi avat- tava sille pääsy Tyynellemerelle alueita vaihtamalla tmv, koska Chilen "menetys" olisi mitätön verrattuna Bolivian hyötyyn, ja tietty alue on myös ennen kuulunut Bolivialle, Chile on sen kiusallaan vallannut, joskin ennen nykyisen kansainvälisen oikeuden voimaantuloa.

https://www.icj-cij.org/en/case/153

YK:n pääsihteeri, joka johtaa sen tuomioistuinsysteemiä, voi panna kiistan tuomiois- tuimeen keneltäkään kysymättä. Valmiin päätöksen sitten vahvistaa Yleiskokous - jos vahvistaa.

Edellinen pääsishteeri pani Kiinan ja Filippiinien USA:n vallan ajoilta periytyneen raja- kiistan oikeuteen - tosin Kansainväliseen Välimiesoikeuteen, joka olisi kuitenkin voinut päätyä yhtenä ratkaisuna pistämään sen ICJ:in, jonkajälkeen maat kiirehtivät kipin kapin sopimaan ikuisuuskiistansa, mm. rahalla ja teknolgialla Kiinalta Filippiineille.

YK:lla on nyt kahden taitavan ja päättäväisen pääsihteerin "putken" jälkeen tyhmä "euro-pääsihteeri"...

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen Vastaus kommenttiin #7

Arvelen, että Ukraina ei halua ryhtyä käymään kauppaa maa-alueestaan missään tuomioistuimissa, tietäen hyvin, että Venäjä antaa piupaut tuomioistuimen päätökselle kuten yleensäkin kansainväliselle oikeudelle. Rosvo ei luovu saaliistaan vapaaehtoisesti.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Kun nyt pokkuroidaan Yhdysvaltojen suuntaan, se pitää sisällään Venäjän demonisoimisen ja maan presidentin saatanallistamisen. Suomettumista voidaan näin ollen harjoittaa hyvin erilaisilla tavoilla."

Olet siis havainnut, että Suomen ulkopolitiikka Venäjän suuntaan on vihamielinen. Mielestäni niin ei ole. En myöskään ole havainnut pokkurointia Donald Trumpin suuntaan, päinvastoin.

Jos nyt jotakin demonisoidaan Suomessa, niin Natoa, jonka uumoillaan valmistelevan hyökkäystä Venäjälle. Naton hyökkäyksen valmistelusta kirjoittavat tälläkin palstalla useat Venäjää tuntevat blogistit, mm. Ilkka Luoma.

Erikoista on se, että Venäjän sotilasdoktriinissa Nato on noteerattu viholliseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Venäjä pitäisi Naton jäsenmaita vihollismaina. Aika hyvät suhteet Venäjällä on esim. Natomaa Saksaan, minne esim. jo toista kaasuputkea ollaan rakentamassa.

Venäjä käyttää suhteettoman suuren osan Bkt:sta asevarusteluun. Toistaako historia tässäkin itseään, kaatuuko Venäjän talous samasta syystä kuin NL:n?

Risto Koivula

NL:n talous kaatui enempi virheelliseen teolliseen strategiavalintaan ja kuviteltuun "työnjakoon" "lännen" kanssa informaatioteknologiakysymyksessä: NL keskittyi analogiseen teknologiaan, joka Venäjällä ilmeisesti on edelleen jossakin määrin käytössä avaruus- ja aseteknologiassa (koska sitä on mahdotonta hakkeroida).

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Pitää paikkansa, Venäjän strategiavalinta on aina ollut anallooginen:)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset