*

eskoseppanen

Finanssikapitalismi rulettaa: Kreikka

Ennen täällä tehtiin sairaita, sitten sairaala. Tänään ei hullun rahan tautiin sairastuneella eurolla ole minkäänlaista sairastupaa, eikä tauti parane EU:n etähoidossa.

 

EU tekee samat virheet kuin teki aikanaan Ahon hallituksen Suomi. Se ei selviä ulos rahansa kriisistä sillä sisäisen devalvaation politiikalla, joka toimii kuin neutronipommi; reaalitalous tuhoutuu ja jäljelle jäävät maksamattomat velat.

 

Viikko sitten kirjoitin näillä palstoilla Kreikan kansalaisyhteiskunnan tuhon merkeistä: kansantuote on alentunut 20 %, työttömyys hipoo 20 prosenttia (nuorisotyöttömyyden ollessa lähes 50 %), eläkkeitä on leikattu 20-40 % ja palkkoja 20 %, sosiaaliturvaa on huononnettu ja talletukset sekä nuoriso pakenevat maasta ulos. Kansalaisyhteiskunta on liekeissä.

 

Epäilemättä Kreikka on itse syyllinen ahdinkoonsa, jonka syvyys on nyt laukaissut Brysselissä keskustelun Kreikan erosta Emusta. Mikään maa ei kuitenkaan voi erota finanssikapitalismista, ja Kreikan jälkeen systeemikriisi tuottaa uusia ylivelkaantuneita Kreikkoja. Raha on velkaa, ja velka tappaa.

 

Ennen raha oli vastikkeellista ja vaihdettavissa kultaan tai hopeaan. Tänään rahaa – eli velkaa – tuotetaan rahasta ja synnytetään tyhjästä myymällä sama raha velaksi eri ostajille useaan kertaan. Arvopaperistamalla velkoja finanssituotteiksi ja ketjuttamalla reaaliomaisuutta johdannaisiksi tuotetaan virtuaalirahaa.

 

Kapitalismin systeemikriisi on sitä, että pankit eivät enää osta toinen toisiltaan niitä virtuaalirahatuotteita, joilla ”markkinat” on ensin kylläännytetty ja sitten syväjäädytetty.  Kun pankit eivät tule toimeen omillaan, valtiot pannaan pelastamaan pankit myrkyllisen virtuaalirahajätteen loppusäilytykseltä.

 

Velka on ollut pankkien ottoautomaatti ja rahantekokone, ja maailmantalous on saastutettu maksamattomalla velalla. Wall Streetin banksterit ovat maailman rahavalta, joka heinäsirkkalauman tavoin tuhoaa tielleen osuvat reaalitalouden rakenteet. Sitä ei tehdä omilla vaan muiden rahoilla.

 

Rahalla ei ole arvoa, mutta sillä on hinta. Markkinahinnan määräävät odotukset, huhut, pelot, arvaukset ja poliittiset signaalit, Rahatalous on euforiaa ja kakofoniaa, jossa valon nopeudella moninkertaistuvat väärätkin informaatiohiukkaset.

 

Maapallolla on 29 SIFIS-pankkia (Systemically Important Financial Institutions). Ne ovat niin suuria, että niitä ei voi päästää konkurssiin. Yksi veisi mukanaan monia muita ja käynnistäisi reaalitaloudelle tuhoisan konkurssitsunamin, jota seuraisi taloudellinen ja poliittinen kaaos.

 

Kuvasin maailmantalouden rahavirtoja edellisessä blogissani http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96960-bazookalla-bittirahoitusta

Siinä esitetyt luvut kertovat lahjomattomasti, miten maailmantalous on virtuaalirahasoitunut niin että keinottelijoiden aateliin kuuluvan Warren Buffetin joukkotuhoaseiksi kuvaamia johdannaisia on liikkeellä kymmenen kertaa enemmän kuin 3 miljardia työntekijää tuottaa tavaroita ja palveluksia maapallon reaalitaloudessa.

 

Johdannaisia valmistetaan valuutoista, koroista, osakkeista ja raaka-aineista, eniten (60 %) valuutoista, joita viime vuonna ostettiin ja myytiin yli 1 000 biljoonalla (12 nollaa) dollarilla. Kymmenen suurpankkia hallitsee yli 3/4 näiden joukkotuhoaseiden markkinoista, joiden riskit on kätketty pankkien taseisiin (eikä vain pankkien, joita vähän valvotaan, mutta ei toki paljon). Pankkien tapaan toimivia varjopankkeja ei valvota lainkaan. Kun maailman pankeilla on ollut velallisille jaossa 95 biljoonaa (12 nollaa) dollaria, varjopankkijärjestelmän velanantokyky on 60 biljoonaa.

 

Maailman rahajärjestelmän superkeikuttajista ovat kapitalismin systeemikriisin suursyyllisiä ainakin seuraavat SIFIS-pankit (suluissa pankin markkinaosuus maailman suurimmasta riski- ja kriisikeskittymästä eli valuuttajohdannaisista): Deutsche Bank (15,64 %), Barclays Capital (10,75 %), UBS AG (10,59 %), Citi (8,88 %), JPMorgan (6,43 %), HSBC (6,26 %), RBS eli Royal Bank of Scotland (6,20 %), Credit Suisse (4,80 %), Goldman Sachs (4,13 %) ja Morgan Stanley (3,64 %).

 

Monet näistä pankeista ovat käyttäneet velkaa vipuna tai muuten vain velkaantuneet tavalla, jota kirjanpitokielellä kuvaa se, että ylivelkaantuneiden pankkien taseissa ”on the left side there is nothing right, on the right side there is nothing left” (siis vasemmalla puolella varoissa ei ole mitään hyvää ja sen oikealla puolella omissa pääomissa ei ole mitään jäljellä). Systeemikriisin palon sytyttäneen Lehman Brothersin taseessa oli 33 kertaa enemmän velkaa kuin varoja.

 

Monet näistä moraalivajeen ja laittomuuden meressä purjehtivista rahavallan supertankkereista on pelastettu keinottelun seurauksilta ja konkurssilta kotivaltionsa veronmaksajien varoin. Pelastusrenkaita heittelevät keskuspankit.

 

Neljä vuotta sitten, ennen nykyistä systeemikriisiä, Euroopan keskuspankin (EKP) tase oli 1 286 miljardia euroa. Nyt se on 2 688 miljardia. Vastaavana aikana liikkeellä oleva eurosetelistö on kasvanut 670 miljardista vain 884 miljardiin. Kasvattamalla tasettaan keskuspankki ei paina seteleitä vaan luo tyhjästä bittirahaa.

 

Joulukuussa EKP antoi 523 pankille makealla kermalla kuorrutetun sokerisen lahjakakun: 489 miljardia (9 nollaa) 1 prosentin hintaista LTRO-lainaa. Rahan käytölle ei asetettu mitään ehtoja. Uusi kakku on luvassa helmikuun lopussa. Nämä bittirahapäästöt ovat voittodopingia pankeille, tuolle korkohaiden parvelle, joka saalistaa sisäisellä devalvaatiolla vahingoitettuja valtioita. Ei siis pelasteta valtioita vaan pankkeja.

 

Teoriassa pankit voivat näistä rahoista myöntää uusia lainoja 50 kertaa enemmän kuin ne itse lainaavat! Halparahan hyödyntäminen ei kuitenkaan ala nollatilanteesta. Näillä rahoilla pankit maksavat EKP:lle takaisin pikavippejä ja lainaavat, jos lainaavat, euromaille rahaa erääntyvien lainojen uusintamiseen. Halparahaa käytetään myös pankkien taseiden ehostamiseen niiden vetäessä pakon edessä arvonsa menettäneitä virtuaalirahatuotteita pois markkinoilta. Niiden on annettava valohoitoa taseensa omaisuusarvoille, jotka inflatoituivat viime vuosikymmenen virtuaalirahabuumin aikaan. Silloin kansantaloudet kasvoivat, mutta se kasvu on nyt pois tämän vuosikymmenen alun kasvusta.

 

Ei hyvältä näytä. Markkinoiden pimeydessä elämme systeemin romahduksen uhan alla. Mitä kirkkaampi on valo, sitä syvemmät ovat varjot. Poliitikkojen tehtävä olisi riisua pankit joukkotuhoaseista. EU:n olisi lopetettava käyttämästä sisäistä devalvaatiota neutronipommin tapaan. Kreikka opettakoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Jari Jakonen

Minne "Kreikan pelastuspaketti" rahat menevät?
- Kreikan ulkopuoliset rahapiirit 40 %
- Kreikkalaiset rahapiirit 23 %
- Euroopan keskuspankki EKP 18 %
- Kreikan yhteiskunta 19 %

Lukujen lähde www.zerohedge.com on arvostettu amerikkalainen talousblogi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Goldman Sachsilla on näppinsä Kreikassa. Sen kertoi Ulkolinja. Goldman Sachs ennustaa Euroalueen tuhoa ja edistää sitä. Nyt ei ole kyse ihmisistä vaan julmasta pelistä, pankkikasinosta, jossa syödään ja tuhotaan kaikki mitä voidaan. Pankilla ja pankkireilla ei ole tunteita, moraalia tai säilyttämisen tarpeita.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

On todella huojentavaa lukea edes yhden suomalaisen talousasiantuntijan ennakkoluulottomia arvioita finanssitalouden tuhovoimasta reaalitalouteen nähden.

Olen kutsunut maassamme vallitsevaa mentaalista hegemoniaa taloususkonnoksi, koska käytännöllisesti katsoen kaikki talousasiantuntijat saarnaavat ikuisen talouskasvun nimeen - tietäen aivan hyvin sen mahdottomaksi. Samaan hengenvetoon he antavat kansalaisten myös ymmärtää, että eläisimme edelleen reaalitalouden lintukodossa vaikka tiedetään aivan hyvin että globaali finanssitalous ahmii työmme tulokset moolokinkitaansa, ja edessä on vääjäämätön talousromahdus. Tuo ristiriita niellään purematta, mikä ei voi johtua muusta kuin uskonnollisesta tuntemuksesta. Siitä nimi taloususkonto.

Kiitos Seppäselle poikkeamisesta lähes koko muun talouskaartin saarnoista.

Ks:
http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97281-r...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Keräsin eilen maailmalta viestejä 2012 riskeistä:
IMF varoittaa euroalueen syöksykierteestä
http://www.google.com/hostednews/afp/article/ALeqM...
Pankit varoittavat 2012 katastrofista ja näitä varoituksia onkin paljon tämän lisäksi, erilaisten ihmisten ajatukset itävät ja leviävät kuin pöly?
http://asianbankingandfinance.net/investment-banki...
tässä lisää
http://www.planbeconomics.com/2011/12/03/potential...
Onko puheilla ja kirjoituksilla jokin muukin pohja kuin yritys ymmärtää mitä on tapahtumassa tai yritys nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan tai onko minkäälaista yritystä edes ratkaista nämä ongelmat?

Eurooppa poliittisen katastrofin kynnyksellä http://www.theparliament.com/policy-focus/justice/...
globaali katastrofi uhkaa
http://www.moneynews.com/StreetTalk/IMF-Eurozone-G...
Miten uhkakuvat torjutaan? Onko Esko Seppänen sinullakaan siihen asetta?

Käyttäjän kapavalimaki kuva
Välimäen Kapa

Kiitos tästä.

Nyt olisi oiva tilaisuus käydä kysymässä kreikan kadunmieheltä, mitä kaikkea jännää ja kivaa EU toi tullessaan. Stubb voisi kiireiltään käydä kysymässä ja kertoa meillekin.

Olli Pusa

Jos vielä esittelisi itsensä Kreikassa kysyessään, tulisiko meillä ministerin paikka auki?

Olli Polli

Minä ilmoittaudun "esittelijäksi" ja tuon jäämistön takaisin.

Olli Pusa

Kiitos. Suomessa on perinne, että sankarit tuodaan kotimaan multiin. Siellä Stubbidokin palvelisi ihan kelvollisesti.

Tuula Hölttä

Esko S :"Wall Streetin banksterit ovat maailman rahavalta, joka heinäsirkkalauman tavoin tuhoaa tielleen osuvat reaalitalouden rakenteet. Sitä ei tehdä omilla vaan muiden rahoilla."

Kiitokset asiantuntevasta kirjoituksesta. Olen samaa mieltä siitä, että syyllisiä katastrofiin ovat Wall Streetin banksterit, mutta vielä suurempi syyllinen katastrofeihin on mielestäni ollut jo parin aikaansaadun maailmansodankin verran sekä globaalilla että lokaalilla tasolla lakeja säätävä puoluepoliittinen valtaeliitti, joka ilmeisesti sekä oman poliittisen että taloudellisen valtansa turvaamisen vuoksi ei suostu säätämään 1800-luvulta alkaen globaaliksi muuttuneelle taloudelle lakeja, jotka estäisivät epäinhimillisen kvartaalikapitalismin voittokulun.

Kaikkien näiden bittiavaruuden huu-haa -kirjoitustenkin jälkeen vielä ainakin vähän Raamattuun uskovana pidän todellisena Raamatun visiona sitä "kuvaa", jossa paholainen pyytää Jeesusta kumartamaan itseään ja lupaa, että jos Jeesus kumartaa häntä, Jeesus on saava omakseen "kaikkien valtakuntien loiston, koska se on hänen (paholaisen) valtaan annettu." Rahan ja vallan ihmisiä tuhoava koalitio on mielestäni "paholaisen valtaa".

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Mikäli Ulkolinjan kertomaan on uskomista, niin virtuaaliset pankkien yhteydet ovat nopeampia kuin mitkään laita. Pankkien toimien perässä ei pysy kukaan. Raha liikkuu lähes valon nopeudella. Goldman Sachs hallitsee maailmaa ja sen johdon yheys politiikkaan on vääjäämätön, korkeat virat ovat sen puolella. Ne jotka ovat sitä vastaan, ovat ulkona ja saavat kärsiä muun maailma kanssa. Kauhukuvia, mutta pystymmekö muttamaan ne muuksi, pystyykö kukaan?

Hannu Heikkinen

Tuo n kovin totta. Transaktion nopeus on myös valtaa.

Tavallista suomalaista nöyryytetään pankkien välisissä siirroissa vuorokauden
odotusajoilla, joka on täysin törkeää varkautta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

"syyllisiä katastrofiin ovat Wall Streetin banksterit, mutta vielä suurempi syyllinen katastrofeihin on mielestäni ollut jo parin aikaansaadun maailmansodankin verran sekä globaalilla että lokaalilla tasolla lakeja säätävä puoluepoliittinen valtaeliitti"
Nehän ovat pahasti naimissa keskenään. Esimerkiksi nuo Wall Streetin kuninkaat ja poliittisen vallan kuningattaret kuten Goldman Sachsin pankkiherrat ja USA:n poliittinen eliitti ovat olleet, tulevat ja menevät mukaan politiikaan ja vaikuttavat vahvasti. Eiväthän ne muuten pärjäisi niin mahtavasti ja pysytisi vaikuttamaan globaalisti.

Markku Nieminen

Täyttä asiaa! Huomattavaa on se että Suomessa ns. "vasemmisto" on tukemassa tätä suurkapitalistien jättikuprua. Etteivät vain olisi itsekin hieman jakamassa niitä voittoja?

Mika Lehtinen

Mitäköhän "vasemmistoa" tarkoitat, vasemmiston puheenjohtaja kun on päinvastaista mieltä.

Markku Nieminen

Ihanks on kokonaan eri mieltä :) No vasemmistoliiton normiäänestelijälle riittää toki se että on "eri mieltä", todellisilla päätöksillä ja harjoitetulla politiikalla ei niin väliä olekaan lol. Ihan sama tilanne kuin silloin kun vasemmistoliittolainen ministeri myi "vasemmiston" edellisen kerran hallituksessa ollessaan onnettomien takausvelallisten vastuut pilkkahinnalla ylikansalliselle karhufirmalle. Saivat kabitalishtit nenilleen, ja vasistit :)

Käyttäjän matomaagi kuva
P. G. Wihdinheimo

Mielestäni Paavo Arhinmäki on tehnyt erinomaista työtä hallituksessa.

R. Tyyne Kuusela

Hänellä on vähän kevyehkö salkku... Mutta kyllä hän kohtuullisen kampanjan teki, kun vertaa VASin kaksiin edellisiin katastrofipressanvaaleihin, jotka ovat sen yhä jatkuvan yleisalennustilan syy. Olisi vaan jättänyt "viran puolesta" Halosen kehumatta... Sillä ei ainakaan tullut lisä-ääniäkään!

Olli Pusa

Olen arvellut, että kyseessä on samankaltainen tilanne kuin 1920-luvulla ajauduttaessa suureen lamaan. Senkin taustalla oli paljolti finanssikeinottelun aiheuttama kupla.

Sen laman ratkaisu oli aika ankea. Saksassa nousu alkoi 1930-luvulla varusteluteollisuudesta. Sen alihankinnat herättivät pikkuhiljaa eloon myös joidenkin Keski-Euroopan maiden talouksia. USA:ssa lama jatkui vielä vuoteen 1940, johon asti työttömyysprosentti oli siellä liki 20. Keväällä 1940 alkanut USA:n varusteluohjelma vasta lopetti siellä suuren laman ja työttymyysluvut putosivat voimakkaasti.

Sitten "kulutusjuhla" jatkui monta vuotta ja sen jälkeen maailmassa oli paljon rakennettavaa. Valtioden velat hoidettiin inflaatiolla ja talouskasvulla. Jotta sama ei toistuisi, esim. USA:ssa tehtiin finanssialalle kontrollilainsäädäntöä estämään saman toistuminen. Tuo lainsäädäntö kumottiin jokin aika sitten ja tässä ollaan.

Ja nyt ollaan samassa tilanteessa kuin 1930-luvun alussa. Ongelmia yritetään nyt hoitaa toisenlaisella tavalla kuin silloin, syytämällä maailmaan tolkuttomasti bittirahaa. Ja malliksi ja varoitukseksi muille joitakin maita rutistetaan hengiltä kuten Kreikasta näemme - niinhän tehtiin suuren laman jälkihoidossakin. Jotenkin vain epäilen, että kenelläkään ei ole realistista käsitystä siitä, millainen kaaos tästä touhusta lopulta tulee. Menetelmiä ei ole käytännössä testattu.

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

Velkaannuttaminen on valtaa ja sodan jälkeen tämmöiset pikku taloushommelit tuntuu ihan puolukoilta. Sotahan on valmisteilla, kello on n 11.45

toimittajat on jo paikoillaan valmiina kertomaan miten asiat ns todellisuudessa menivät.. ainakin uutisyhtiön mielestä.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=2574

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

Tässä on muuten todella hienosti purettu mitä tapahtuu Suomessa ja Kreikassa ja miksi

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=2556

Kreikassa öljy, Suomessa pohjavesi

Petteri Sahinjoki

Ohessa hyvä kaaviokuva kuvaamaan tuota kirjoittajan mainitsemaa johdannaispommia.

http://www.taloussanomat.fi/img.php?f=Rahoitusjarj...

Lähde:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/05/2...

Tuo kaikki on luotu tyhjästä.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Kiitos, erittäin valaiseva kaavio!

Jari Jakonen

Linkitän samalla meidän Mikä Maailmaa Liikuttaa porukkamme 'Varjopankkitili' Puheenvuoron kuvaan, joka on piirretty yo Taloussanomien 'Virtuaaliraha ja reaalitalous' kuvion lukujen pohjalta, http://mikamaailmaaliikuttaa.puheenvuoro.uusisuomi...

'Fiinimpien pukeutujien €-MBA sfääri' -kuvaan on piirretty esiin mm. sellofaaniin pakatun jo härskiintyneen tai mätänemään suunnitellun rahoitusinstrumentin, NINJA-lainan (No Income, No Job, No Assets) olemus...

Globaalin varjopankkimaailman keskinäiskerhojen bonuspelien ja taseharmaan lonkeroiden ylläpitäminen ja takaaminen on musertaen ja kuristaen poispyyhkäisemässä yhteisen rahan aikana kehittämämme yhteiselämämme institutionaaliset muodot.

Eräs finanssitsunamin hyökyaallon alle jäävä yhteisen rahan aikana kehittämämme instituutio on kansallisvaltioidemme peruskivi, jota olemme tavanneet kutsuneet nimikkeellä 'laki'.

Jouko Koskinen

Kreikkalaisten PARAS -hanke on ollut demarien käsissä: 13 uuttaa hallintopiiriä, kuntien määrä pudotettu kolmanekseen. "Lähidemokratian" turvaamiseen on palkattu puoli miljoonaa vasuria lisää.

Tätähän Seppänen ajaa Suomeenkin.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Kiitos, Esko. Taas tapasi mukaan vahvaa asiaa. Näissä luvuissa on se vika, että ne menevät Kataisen ja Urpilaisen ja muiden suomalaisten päättäjien pään yli.

Eikös se vanha juttu ole, että Eduskunnassa kiisteltiin aikanaan vahvasti koiran hännän typistämisestä, koska se on helppo aihe ja jokaisella voi olla mielipide asiasta.

Tuo oli minulle yllätys, että Deutsche Bank on johdannaislistalla ykkönen. Luulin, että jenkkipankit olisivat ilman muuta. Onko tästä väärin vedetty johtopäätös, että jenkkipankit on pääosin putsattu eli rahat otettu sieltä left side, jolloin right side ei jää mitään? Ja sillä lailla ei näytä niin huonolta ja omistajien kukkaro tai "salapankkI" on lihonut taas mukavasti?

Tässä ei oikein flunssan jälkeen jaksa keskittyä aiheeseen, mutta ihmetyttää kovin, miksi suomalaiset päättäjät yhä haluavat pelastaa Kreikan ja muut kurimusmaat. Eli ne tahtovat pelastaa Deutsche Bankin sekä muut saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Siihen eivät kuitenkaan suomalaiset rahat riitä.

Muuten, Esko, jospa korjaat tuon otsikon, siihen voisi lisätä yhden kirjaimen.

Marko Sihvonen

Esko, alamme maaliskuun alussa keräämään vaadittuja 50 000 nimeä kansalaisaloitteeseen joka muotoillaan kysymykseksi Euroopan Unionin jäsenyydestä.

Olisi hienoa jos sinäkin allekirjoittaisit sen oikein kameran käydessä joten jos pyörit Eduskuntatalolla ensi kuussa niin poikkeehan tiipiillä.

Hannu Heikkinen

Hyvä Marko, että jaksat taistella. Sinussa on sitä kuuluisaa talvisodan henkeä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kun nyt vihdoin finanssitaloudesta ja reaalitaloudesta on rohkaistuttu puhumaan eri asioina, olisiko lupa seuraavaksi odottaa, että näiden kahden suhde myös eksplikoidaan aina kun erilaatuisuus todetaan?

Että siis yhtä selvästi kuin todetaan finanssitalous sisältä sairaaksi, yhtä selvästi sanottaisiin, ettei lääkettä löydy reaalitaloudesta vyötä kiristämällä, eikä millään muullakaan temppukonstilla mitä reaalitaloudessa on mahdollista tehdä?

Ja että tämä sanottaisiin niin selvästi ettei epäilyksiä tule. Että vaikka siis tekisimme kymmenen kertaa enemmän töitä ja kymmenen kertaa ahkerammin, se ei suinkaan ratkaisisi rahatalousajattelun vinoutumia, vaan ainoastaan satakertaistaisi ne.

Että kun esimerkiksi kansalaispalkasta puhutaan, todettaisiin, että vastikkeen vaatiminen vain lisäisi vettä siihen rahamyllyyn jonka vesi on saastunutta ja on sairastuttanut finanssitalouden. Että jopa kansalaispalkkakin on siis puheenaihe, jota pitäisi käsitellä finanssikriisin puitteistuksessa, eikä pyhän köyhienkyykytyssodan operaationa.

Koskas tämä puhe alkaa? Vai annetaanko poliitikkojen ja hallitusten taas ajaa reaalitaloudet maan tasalle lujassa uskossa siihen että lääkkeet talouskäsitejärjestelmien todellisuudentajuttomuuteen löytyvät nenää multaan painamalla?

Kaija Olin-Arvola

Kiinnostaisi minuakin, mikä on Esko Seppäsen vaihtoehto.

Järjestelmän analyysissa ei ole mitään vikaa, mutta mikä neuvoksi.

Otetaanko rikkailta ja annetaan köyhille vai keksitäänkö jokin uusi kolmas tie.

Koska tämä nykyinen on tuhon tie, niin olisi ilmeisesti korkea aika ruveta suunnittelemaan vaihtoehtoa. Vai eikö sellaista ole, koska tämä on hyväksi koettu tie rikkaiden rikastua. 10 prosenttia maailman väestä omistaa jo 90 prosenttia. Satako pitää saada.

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

Rahajärjestelmän muuttaminen siten, että valtioiden ei tarvitse velkaantua liikepankeille, olisi hyvä alku.

Markku Talikka

Rockefelleriltä kysyttiin, että kuinka paljon vielä lisää pitäisi saada, jotta olisi tyytyväinen, oli vastaus:"Vähän lisää."

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

Tuo on juurikin se kaikkein olennaisin asia jonka mainitsematta jättäminen antaa ymmärtää, että meneillään on hallittu vallankaappaus ja tekeillä uusi maailmanjärjestys. Minulta ei ainakaan ole kysytty lupaa.

Kaija Olin-Arvola

Eikä minulta. Olisin toivonut, että Seppäsen ja Viinasen yhteistyö olisi poikinut muutakin kuin ennustuksen katastrofista, minkä jo osaa lapsikin.

Parhaillaan kaikki tietysti kätkevät omaisuuksiaan sellaiseen muotoon, että ne ovat käypää valuuttaa vielä uppoamisen jälkeenkin ja se vie tietysti oman aikansa niin kuin on nähty. Eivät pääoma ja raharikkaat toimettomina odota

"Antakaa minun hallita valtion rahavarantoa, niin en välitä kuka säätää lait."
(M. A. Rotschild)

Olli Pusa

Tuosta reaalitalouden konkurssiin ajamisesta esim. Kreikassa on nyt kyse. Kreikassa valtion velka on 350 miljardia euroa. Kun korkotaso aseuttuu 5% tasolle, sen vuotuiset korkomenot ovat laskennallisesti 17,5 miljardia vuodessa.

Kreikka on kansantaloutena suunnilleen saman suuruinen kuin Suomi (ainakin pian). Suomen valtion tulot vuodessa ovat n. 45 miljardia vuodessa. Pelkästään Kreikan korkomenot vuodessa vastaavat liki 40% Suomen valtion tuloista. Kannattaa tehdä laskuharjoitus, paljonko Suomen valtion toiminnoista pitäisi karsia tuon summan saamiseksi kasaan. Vihjeeksi esimerkiksi paljon esillä olleiden puolustusvoimien vuosibudjetti on 2,5 miljardia. Siis jos lakkautetaan kokonaan puolustusvoimat eikä oteta huomioon lakkauttamisen kerrannaiskustannuksia eri puolilla, säästetään 2,5 miljardia ja jäljellä olisi enää 15 miljardia säästettävää ;-)

Tuo havainnollistaa, mitä tapahtuu, kun virtuaalitalouden velkoja aletaan muuttaa reaalimaailman asioiksi. Sama tapahtuu esimerkiksi finanssi-instituutioiden palkitsemisjärjestelmissä. Virtuaalimaailman voitoista jaetaan valtavia bonuksia toimijoille. He voivat muuntaa niitä reaalimaailman asioiksi ostamalla ökyasuntoja, kartanoita, huvipursia, lentokoneita tms. edulliseen reaalimaailman hintaan. Kun riskinotto johtaa konkurssiin, tappiot maksatetaan veronmaksajille. Kannattaisi miettiä, miksi poliitikot suostuvat tähän peliin?

Hannu Heikkinen

Olli Pusa, Kreikassa on arvioitu olevan mittavat öljy- ja maakaasuvarannot.

Niistä ei ihan kai vahingossa ole päässyt Suomeen asti minkäänlaista uutisointia.

Niiden määrä joidenkin arvioiden mukaan olisi useita satoja miljardeja. Jos
velkojat saavat oikeuden niihin esim. 20 miljardin summalla, Kreikka voi hyvällä
onnella selvitä parisen vuotta.

Olli Pusa

Taitaa olla niin, että Kreikka ei 20 miljardilla selviä kuin pari kuukautta. Nytkin tukipaketti on 130 miljardia ja se tiedetään liian pieneksi, mutta sitä ei uskalleta nyt kasvattaa.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Oikkonen,
toivoa sopii, että asioista alettaisiin puhua julkisestikin niiden oikeilla nimillä. Mutta sitä eliitti tulee varmasti kynsin ja hampain vastustamaan. Viittaan muualla kertomaasi tarinaan tulevasta presidentistämme, joka erehtyi lipsauttamaan käsitteet raha- ja reaalitaloudet ilmoille, mutta isot pojat panivat hänet vuorokaudessa kuriin. Ja vaikeneminen on jatkunut näihin päiviin asti. http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuom...

Löysin taannoin Henry Fordilta aiheeseen liittyvän sitaatin, ja mielestäni se on niin kuvaava, että otin sen jopa vastailmestyneen romaanini motoksi. Näin siis nykykapitalismin "äiti":

"It is well enough that people of the nation do not understand
our banking and monetary system, for if they did,
I believe there would be a revolution before tomorrow morning."

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kuusi

""... toivoa sopii, että asioista alettaisiin puhua julkisestikin niiden oikeilla nimillä. ""

Rahataloustoimijoiden masinoimat velkakoukut, joihin kehitysmaiden lisäksi myös muita varomattomia valtioita on ripustettu, muistuttavat mafian rahoitus- ja rahastustoimia. Valtioiden epätoivoiset yritykset selvitä päättymättömästä rahastustoimesta muistuttavat suojelurahojen jatkuvaa maksamista.

Finanssitalous harjoittaa jatkuvaa rahanpesua reaalitaloudessa. Juuri siitä on kyse: periaatteessa epälegitiimin, suoraan sanottuna rikollisen rahan pesusta kulutuskestäväksi kierrättämällä sitä reaalitalouden nurkan ympäri.

Kaija Olin-Arvola

Tuleva presidenttimmehän lupasi meille uuden maailmanjärjestyksen. Minä odotan sitä.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

"Ei hyvältä näytä. Markkinoiden pimeydessä elämme systeemin romahduksen uhan alla. Mitä kirkkaampi on valo, sitä syvemmät ovat varjot. Poliitikkojen tehtävä olisi riisua pankit joukkotuhoaseista. EU:n olisi lopetettava käyttämästä sisäistä devalvaatiota neutronipommin tapaan. Kreikka opettakoon."

Kreikassa velkaantumisen sekä reaali- ja virtuaalitalouden eron aiheuttama kriisi, on saanut elinmahdollisuuksiensa menettäneiden kansalaisten nousemaan barrikaadeille.

Meillä toimitaan päinvastoin. Äänestämme poliitikkoja, jotka tukevat toiminnallaan näiden "syvempien varjojen" syntymistä.

Vanha sanonta "Ahneella on paskanen loppu" ei lohduta ketään.

Olli Pusa

Tässä pelissä ahneella eli finanssi-instituutioiden bonuspalkatuilla pelureilla ei edes ole paskaista loppua. He elelevät bonuksilla hankkimissaan kartanoissa ja reissaavat huvipursillaan ja lentokoneillaan kuten ennenkin. Ja veronmaksajat maksavat tappiot.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Tuo on yksi näkökulma.

Omassa visiossani näin tämän ihmisryhmän elelevän ympäristökatastrofin keskellä, luonnonvaransa loppuun käyttäneellä, tuhoutuneella maapallolla.

Tänä päivänä Suomi "tarvitsee" noin 4,5 maapallon edestä luonnonvaroja, pitääkseen yllä jatkuvan kasvun politiikkaansa.

Mikko Vuorela

Kaikkein huvittavinta tässä kuviossa on se, että syy minkä takia ikuista kasvua tarvitaan on tuo finanssimaailma. Ei mikään reaalinen syy.

Rahan kuuluu olla vaihdon väline. Ei mitään muuta.

Olli Pusa

Liisa: Tuo kuvaamasi kauhuskenaario vältetään, kun estetään rahvasta elämästä luontoa kuluttavalla tavalla ja varataan se oikeus vain hyvin varakkaille. Se voidaan toteuttaa sallimalla ympäristön tuhoaminen, mutta laittamalla sille korkea maksu. Silloin varakkailla on varaa elää ympäristöä tuhoavalla tavalla, mutta muilla ei. Sitä kutsutaan vihreäksi politiikaksi.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Todella hyvä kirjoitus Eskolta, kiitos.

EV

R. Tyyne Kuusela

"Rahan luonti" painokoneesta luo näennäisen "arvonlähteen", joka ei todellisuudesa luo arvoa (eikä siis myöskään pääomaa), mutta siirtää sitä kyllä paikasta toiseen, sen paino- koneen haltijan "ohjaamiin" kohteisiin.

Tämä panee viralta sellaisen "kapitalismin peruslain", joka säätelee sellaista seikkaa, että sama pääoma sijoitettuna eri tuotannollisille toimialoille sekä joko elävään työhön tai tuotantopääomaan hakeutuu markkinoilla tuottamaan suurin piirtein saman voiton.

Pääomamarkkinoilla (osakemarkkinoilla), JA MUUTENKIN, pääoma hakeutuu keskimääräistä vähemmän tuottavilta aloilta keskimääräräistä enemmän tuottaville, ja tämä tunnetusti laskee jälkimmäisiä hintoja lisäämällä tarjontaa, ja nostaa jälkimmäisiä, kuten tiedämme.

"VALUUTTAMARKKINAT" ovat kuitenkin tulleet tähän monetarismin aikana sellaisena "UU- TENA TEKIJÄNÄ",joka,kuten Esko sanoo,tuo tähän "HYÖDYKKEEN","tyhjän paperirahan", JOLLA EI OLE ARVOA (jotka kohti hinta markkinoilla hakeutuu), mutta JOLLA SILTI ON HINTA!

"Valuuttamarkkinat" ilman valuuttojen objektiivista arvokytkentää eivät ole mitkään "uu- det markkinat" lainkaan, vaan ne vain sekoittavat kapitalististen pääomamarkkinoiden pe- rustavan toimintamekanismin. Kysymys vauutassa on nimenomaan siinä, että SE SÄILYT- TÄISI "HINTANSA",ei niinkään siitä,että "sitä arvoa olisi perkeleesti jossakin jemmassa".

Sitä pitää olla varmasti arvonsa riittävän hyvin pitävässä muodossa,mutta ei "määräänsä enempää".

Yksi "lohtu" tässä on: kiinalaiset tietävät asian just:

" 7. THE BASIC ECONOMIC LAWS OF MODERN CAPITALISM AND OF SOCIALISM

As you know, the question of the basic economic laws of capitalism and of socialism arose several times in the course of the discussion.

Various views were expressed on this score, even the most fantastic.

True, the majority of the participants in the discussion reacted feebly to the matter, and no decision on the point was indicated.However, none of the participants denied that such laws exist.

Is there a basic economic law of capitalism? Yes,there is. What is this law, and what are its characteristic features? The basic economic law of capitalism is such a law as deter- mines not some particular aspect or particular processes of the development of capitalist production, but all the principal aspects and all the principal processes of its develop- ment -- one, consequently, which determines the essence of capitalist production, its essential nature.

Is the law of value the basic economic law of capitalism?

( http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Value%2...

" an objective economic law of commodity production, which regulates the exchange of commodities in accord with the amount of socially necessary labor expended on the production of such commodities, that is, in accord with the social value of the commodities. ... "

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Value

" Value

(Russian, stoimost’), the social labor of commodity producers, embodied and materialized in a commodity.

Value is the social attribute of a thing,an attribute acquired in certain historical conditions — namely, in conditions of commodity production. It is created in production and manifested in exchange, when the commodity produced by the commodity producer is equalized with other commodities. ... ")

No.The law of value is primarily a law of commodity production.It existed before capitalism, and, like commodity production, will continue to exist after the overthrow of capitalism,as it does,for instance,in our country, although, it is true, with a restricted sphere of operation.

Having a wide sphere of operation in capitalist conditions,the law of value, of course, plays a big part in the development of capitalist production. But not only does it not determine the essence of capitalist production and the principles of capitalist profit; it does not even pose these problems. Therefore, it cannot be the basic economic law of modern capitalism.

For the same reasons, the law of competition and anarchy of production,or the law of uneven development of capitalism in the various countries cannot be the basic economic law of capitalism either.

It is said that the law of the average rate of profit is the basic economic law of modern capitalism. That is not true. Modern capitalism, monopoly capitalism, cannot content it self with the average profit,which moreover has a tendency to decline, in view of the increasing organic composition of capital. It is not the average profit, but the maximum profit that modern monopoly capitalism demands, which it needs for more or less regular extended reproduction.

Most appropriate to the concept of a basic economic law of capitalism is the law of surplus value, the law of the origin and growth of capitalist profit. It really does determine the basic features of capitalist production. "

( http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/surplus...

" Surplus Value

value created by the unpaid labor of wage workers, over and above the value of their labor power, and appropriated without compensation by the capitalist. Surplus value is a specific expression of the capitalist form of exploitation, in which the surplus product takes the form of surplus value. The production and appropriation of surplus value constitute the essence of the fundamental economic law of capitalism.

K.Marx pointed out that “production of surplus value is the absolute law” of the capitalist mode of production. This law reflects not only the economic relations between capitalists and wage workers but also the economic relations between various groups of the bourgeoisie — industrialists, merchants, and bankers — and between them and the landowners.

The pursuit of surplus value plays the chief role in the development of the productive forces under capitalism and determines and channels the development of production relations in capitalist society. The doctrine of surplus value, which Lenin called “the cornerstone of Marx’ economic theory”, was first elaborated by Marx in 1857-58 in the manuscript of “A Critique of Political Economy” (the first draft of Das Kapital). " )

But the law of surplus value is too general a law that does not cover the problem of the highest rate of profit, the securing of which is a condition for the development of monopoly capitalism. In order to fill this hiatus, the law of surplus value must made more concrete and developed further in adaptation to the conditions of monopoly capitalism, at the same time bearing in mind that monopoly capitalism demands not any sort of profit, but precisely the maximum profit. That will be the basic economic law of modern capitalism.

The main features and requirements of the basic economic law of modern capi- talism might be formulated roughly in this way: the securing of the maximum capitalist profit through the exploitation, ruin and impoverishment of the majority of the population of the given country, through the enslavement and systematic robbery of the peoples of other countries, especially backward countries, and, lastly, through wars and militarization of the national economy, which are utilized for the obtaining of the highest profits.

It is said that the average profit might nevertheless be regarded as quite sufficient for capitalist development under modern conditions.

That is not true.

The average profit is the lowest point of profitableness, below which capitalist production becomes impossible.

But it would be absurd to think that, in seizing colonies, subjugating peoples and engineering wars,the magnates of modern monopoly capitalism are striving to secure only the average profit.

No,it is not the average profit, nor yet super-profit -- which,as a rule, represents only a slight addition to the average profit -- but precisely the maximum profit that is the motor of monopoly capitalism.

It is precisely the necessity of securing the maximum profits that drives monopoly capitalism to such risky undertakings as the enslavement and systematic plunder of colonies and other backward countries, the conversion of a number of independent countries into dependent countries, the organization of new wars -- which to the magnates of modern capitalism is the "business" best adapted to the extraction of the maximum profit -- and, lastly, attempts to win world economic supremacy.

The importance of the basic economic law of capitalism consists, among other things, in the circumstance that, since it determines all the major phenomena in the development of the capitalist mode of production, its booms and crises, its victories and defeats, its merits and demerits -- the whole process of its contradictory development -- it enables us to understand and explain them. "

http://www.marxists.org/reference/archive/stalin/w...

Meidän tämän päivän pörssikapitalismissamme se tarkoittaa sitä,että kapitalistinen yritys, joka tuottaa voittoa pysyvästi alle keskimääräisen suhdeluvun (tuottaa se sitä muuten kuinka hyvin tai huonosti tahansa!),ei menesty ja on konkka/lakkautusputkessa, koska se putoaa pääomamarkkinoilta (vaikka menestyisi tavaramarkkinoilla esimerkiksi volyymillisesti kuinka "hyvin").

Ja tämä tarkoittaa sijoitetun pääomamäärän SUHTEELLISTA voittoa, EI SITÄ ABSOLUUT- TISTA rahaläjää,minkä firma tuottaa. Menestymään pyrkivän pörssifirman "ei kannata" strategisesti tehdä tuottoisaakaan investointia,jonka tuotto olisi kuitenkin suhteellisesti alempi kuin kuin ilman sitä.

Esimerkiki KUNNAN rooli pääoman haltijana tällaisessa tapauksessa saattaisi olla aivan toinen (ainakin jos kunta ei surffaile kuntalaisten rahoilla kasinomarkkinoilla).

MIKÄÄN REAALITUOTANTO ei lopultakaan pysty "kilpailemaan" monetaristin setelipaino- koneen kanssa "suurimmasta tuotosta" niin kauan kuin niihin lippusiin uskotaan (mieluiten mahdollisimman kaukana oman maan osakemarkkinoista) ja niitä varannoidaan ja jemmataan, ja niistä maksetaan ARVOLLISIA hyödykkeitä. (Osa varannoijistakin tietää oikein hyvin, että ne ovat "mustanpekankortteja";nämä pystyvät myös muiden toimista huomaamaan, ketkä jakavat tämän tiedon, ja ketkä pörhöilevät tietämättöminä.)

Monetarismi on myös yritys kiertää voiton suhdeluvun laskutendenssiä ja lykätä se muiden harmiksi.

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Tendenc...

" Tendency of the Rate of Profit to Fall, Law of

a law of capitalist production.

The fall in the general (average) rate of profit as a result of the growth of the organic composition of capital is a manifestation of a specific form of development of productive forces.It expresses the limits of the capitalist mode of production and the historically limited nature of capitalism. This law, discovered by K. Marx, is associated with his previous scientific discoveries: the theory of surplus value and the division of capital into constant and variable. Marx regarded the fall in the rate of profit as a concrete manifestation of the law of capitalist accumulation (seeACCUMULATION OF CAPITAL). "

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Univers...

" Universal Law of Capitalist Accumulation

of the basic economic laws of capitalism, determining the polarization of capitalist society and the progressively deepening social gulf between the bourgeoisie and the proletariat. "

Pekka Lampelto

Minkä alan ihmisiä olet, Kuusela?

Oletko opiskellut jossakin instituutiossa kertomistasi asioista tai liittyvätkö ne jotenkin toimenkuvaasi?

R. Tyyne Kuusela

Ei sillä ole merkitystä. Nuo ovat julkista netissä leviävää tieteellistä tietoa, jon on myös tuhansissa tieteellisissä ja muissakin kirjastoissa ja sadoilla nettipalvelimilla ja muissa jemmoissa ympäri maailmaa.

Kauppatieteilijöiden pitäisi nuo tuntea. Esko ainakin tuntee. Mutta hänestä ei tahdo saada korkkiruuvillakaan irti, mitä hän niistä "todella ajattelee". Se on vähän ikävä juttu, koska se tekee aidosti tieteellisen keskustelun mahdottomaksi.

Pekka Lampelto

Ei sillä ole merkitystä. Nuo ovat julkista netissä leviävää tieteellistä tietoa, jon on myös tuhansissa tieteellisissä ja muissakin kirjastoissa ja sadoilla nettipalvelimilla ja muissa jemmoissa ympäri maailmaa.

Itse asiassa on hyvinkin paljon merkitystä. Mielestäni omaat poikkeavan suuren mielenkiinnon ja tietotason käsittelemiisi aiheisiin, joka virittää suurta kiinnostusta tietää, kuka olet, mitä olet tehnty ja mitä opiskellut. Miksi et haluaisi näitää tietoja meille jakaa? Suuri kyky ja tässä tapauksessa tietämys herättää kunnioitusta ja sitä kautta uteliaisuutta.

Kauppatieteilijöiden pitäisi nuo tuntea.

Tiedoksesi: kauppatieteet jakaantuvat kansantaloustieteeseen ja liiketaloustieteisiin. Olen opiskellut liiketaloustiedettä, jossa siis mietitään keinoja ja kikkoja, jolla yritystä voidaan kehittää, johtaa, jotta se menestyisi paremmin. Kansantaloustiede on yhteiskuntatiede ja itse asiassa varsin erilainen tieteenala.

R. Tyyne Kuusela

Minulla on tällä kertaa vain siteerauksia maailman laajimmalle levinneistä lähteistä.

Osa noista muista teorioista on luotu näiden "kumoamiseksi", mutta siinä ei ole onnistuttu: objektiivinen todellisuus on aina potkaissut takaisin "vaikka vähän aikaa olisi ollot haustkaa"...

Pekka Lampelto

Minulla on tällä kertaa vain siteerauksia maailman laajimmalle levinneistä lähteistä.

Harvinaisen hyvin olet niitä läpikäynyt. Miksi et kertoisi enemmän itsestäsi? Onko nimimerkkisi lähellekään oikeata nimeäsi?

Osa noista muista teorioista on luotu näiden "kumoamiseksi", mutta siinä ei ole onnistuttu: objektiivinen todellisuus on aina potkaissut takaisin "vaikka vähän aikaa olisi ollot haustkaa"...

Tarkoitatko, että osa noista muista teorioista ovat sinun kehittelemiäsi?

Siitä olin yllättynyt, että vaikka noin paljon tiedät asioista, et pystynyt kumoamaan millään niistä minun itseni saavuttamaan johtopäätelmää omistamisesta ja siitä, että Suomen valtio omistaa maan ja irtaimiston Suomessa ja että kansalaiset ovat osakkaita. Satutko tietämään, onko esittämäni näkökulma jonkun yhteiskuntafilosofin aiemmin kehittelemä. Joku mainitsi joskus "pellervolaisuuden", josta en ole saanut enempää selville.

R. Tyyne Kuusela

" -- Minulla on tällä kertaa vain siteerauksia maailman laajimmalle levinneistä lähteistä. --

Harvinaisen hyvin olet niitä läpikäynyt. Miksi et kertoisi enemmän itsestäsi? Onko nimimerkkisi lähellekään oikeata nimeäsi? "

Vaikutelma johtuu vain siitä, että näitä on Suomessa pimitetty raivoisasti, kun esimerkiksi Englannissa ne tunnetaan akateemisissa piireissä hyvin. Esko tietää paremmin.

" -- Osa noista muista teorioista on luotu näiden "kumoamiseksi", mutta siinä ei ole onnistuttu: objektiivinen todellisuus on aina potkaissut takaisin "vaikka vähän aikaa olisi ollot hauskaa"... --

Tarkoitatko, että osa noista muista teorioista ovat sinun kehittelemiäsi? "

En. En ole kehitellyt tämän alan teorioita. Kinannut olen niistä kyllä, sekä akateemisissa sisäpiireissä että palstoilla.

Tarkoitin tuolla "hauskan pitämisellä" mm. 80-luvun räyhäfeministejä, jotka tuota sanontaa viljelivät.

Kirjailija Pirjo Hassinenkin tuosta juuri radiossa puhui, ja sanoi, että niissä pelkästään naisten kokoontumisissa oli outo painostava (ja pervo, tulkitsen) tunnelma ja meininki. Samaa ovat muutkin sanoneet, esimerkiksi entiset koulukaverit. Nuo eivät ketkään varmaan tienneet syvimmistä "marxilaisuuden (ja "muun miesten rationaalisuuden") kumoamisen" salaisuuksista.

" Siitä olin yllättynyt, että vaikka noin paljon tiedät asioista, et pystynyt kumoamaan millään niistä minun itseni saavuttamaan johtopäätelmää omistamisesta ja siitä, että Suomen valtio omistaa maan ja irtaimiston Suomessa ja että kansalaiset ovat osakkaita. "

Sitä ei voi sillä tavalla "luonnontieteellisesti kumota", koska se ei ole luonnontieteellinen asia. Se on ideologinen asettamus, "ismi". Se voi "pelata oppina", jos siihen riittävän moni uskoo esimerkiksi politiikassa. Tai vaikka on vain uskovinaankin.

Historiallisesti osakeyhtiömuoto on kuitenkin uudempi kuin tuotanto-välineiden yksityisomistus tai edes kapitalismi. Osittain nämä valuutta-markkinatkin ovat osakeyhtiömuodon ja osakemarkkinoiden syöpä-kasvannainen. Toisaalta valuuttamarkkinat tarvittaisiin, kunhan arvolla olisi jonkinlainen objektiivinen mitta, eikä kyseessä olisi huijaus-kilpailusta. Huijauskilpailussa palataan taaksepäin urakkataloudesta basaaritalouteen, jossa huijatuksi tuleminen on aina oma syy ja häpeä.

Taas palataan sikäli preussilaisiin, että he ja heitä palvelevat meren-kulkijat kuurilaiset toivat ensimmäisenä kehiin urakkatalouden, jolta se siirtyi Hansa-liiton käytäntöihin. Siinä tuote ensin sovitaan ja osin maksetaankin, ja sitten vasta toimitetaan. Sana "urakka" ei tule välttämättä venäjän sanasta "urok" = "oppitunti", vaan se voi tulla myös suomesta ollen ura ja uurtaa -sanojen johdannainen, tarkoittaen keinotekoista varastokuoppaa. Saamessa se tarkoittaa yksivuotiasta urosporoa, joita pannaan lihoiksi.

Uudenlainen moraali tulee myös täältä protestantismiin, joka juurtui juuri tuolle alueelle, eikä se ole siellä "syntynyt tyhjästä". (Kuurilaiset tosin olivat lähes maailmankuuluja epärehellisyydestään vielä paljon myöhempinäkin aikoina, mutta se johtuu varmaan osin kahden eri rehellisyyskäsityksen törmäyksestä.)

" Satutko tietämään, onko esittämäni näkökulma jonkun yhteiskunta-filosofin aiemmin kehittelemä. Joku mainitsi joskus "pellervo- laisuuden", josta en ole saanut enempää selville. "

Ei tule äkkiä mieleen, mutta sellaista voisi etsiä Locken yhteiskunta-sopimus(/valtiosopimus)filosofian perillistä.Jeremy Benthamia kannattaisi kokeilla.

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Bentham...

Hänen oppilaansa Robert Owen kehitti osuustoiminnan periaatteet.

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Owen%2c...

Esko taaskin tietää paljon paremmin, mutta ei puhu. :(

Pekka Lampelto

R. Tyyne Kuusela:

Voitko kertoa arviolta, mistä vuodesta alkaen olet lukenut yhteiskunnallisista ja talousasioista mielenkiinnolla?

R. Tyyne Kuusela

No sanotaan nyt vaikka näin, että minä olen lukenut Eskon kirjat, varmaan lähes kaikki. Leninin perusjutut olen lukenut ja samoin Stalinin. Akateemisesti olen löysästi perehtynyt mm. Wassily Leontjeviin (USA, sai Friedmannin jälkeen "tasapainotusnobelin" panos-tuotosmenetelmästä) ja John Maynard Keynesiin (mm. edellisen mailmanvaluutta järjetelmän suunnittelija, nykyisen "suunnittelijahan" on Ho Tshi Minh...).

Matias Gerlich

On tässä muutakin pahaenteistä. Myös 1800-luvulla luotiin "pettämätön järjestelmä" sitoamalla merkittävimmät länsivaluutat kaikki kultaan. Käytännössä tämä merkitsi valuuttojen keskinäisen vaihtosuhteiden pysymistä täysin muuttumattomana aina elokuuhun 1914. Aikakautta nimitettiin "kultaiseksi ajaksi" ja sitä se oli - niille joilla oli talletuksia. Sen sijaan velallisille nuo ajat olivat kovia. Reaalikorko oli nimittäin jokseenkin suurempi kuin nimelliskorko. Erityisesti maataloustuottajat olivat kovilla.

Tuolle aikakaudelle oli ominaista jatkuvat toistuvat taloudelliset kriisit ja pörssiromahdukset. Esim. sellainen asia kuin rasistisen väkivallan lisääntyminen USA:ssa on johdettavissa monien keskeisten maataloutuotteiden hintojen laskuun (esim. puuvilla). Lynkkaukset lisääntyivät etelävaltioissa aina kun puuvillan hinta lähti laskuun. Järjestelmä toimi uusorjuudella sillä pelkästään esim. Alabamassa arviolta 200 000 mustaihoista joutui mielivaltaisten ja hyvin kyseenalaisten pidätysten takia pakkotyöhön (orjuuteen kaivoksille ja pelloille) n. 30 vuoden aikana.

Nykyinen aivan pöyristyttäviin mittoihin kehittynyt eriarvoisuus (töitä tehdään tehtaissa jopa puolen euron tuntipalkalla) on hyvin samoista juurista syntynyt.

Jukka Palo

"Ristiriita on kehitystä eteenpäin vievä voima" - Karl Marx -

Marxin näkemys oli, että kapitalismi kulkee kohti väistämätöntä tuhoaan, kuten olemme nyt todistamassa. Ylikansalliset suuryritykset ja maailmanpankit tuhoavat omalla ansainta- ja kasvu-logiikallaan kokonaisia yhteiskuntia ja talousalueita. Marxin teorian mukaan sosialismi rakentuu poliittisesta tahdosta kapitalismin raunioille, kun liiaksi keskittynyt vauraus on kansallistettava - saatava palvelemaan yhteistä hyvää ja yhteisöjen hyvinvointia.

Entiset sosialistimaat eivät aikoinaan olleet elintasoltaan vielä kypsiä siirtymään sosialistiseen yhteiskuntaan, koska ei ollut jaettavaa vaurautta, mutta teknistymisen, automaation ja koneellistumisen myötä se on kehittyneissä länsimaissa tullut mahdolliseksi.
Eli "vasureiden" ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon, sillä vanha aate herännee eloon ja tullee vielä voimaan hyvin, kapitalismin totaalisen systeemikriisin, talouden epäluottamuksen, pysähtyneen romahduksen kautta.
Ei totalitaarisena (kommunismi) järjestelmänä, vaan pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien tulontasaus-mallin pohjalta "kapitalismin kaltaisena" sääntely-taloutena. Ei sellaisena epädemokraattisena väristyneenä diktatuurina ja harvainvaltana, kuin "sosialismi" NL:ssa, vaan tuhkasta nousten lähidemokratian, paikallisvaikuttamisen ja paikallistalouksien kautta.
Yhden ajan loppu on uuden ajan alku...

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

Hyvä kirjoitus, ainoa miinus on se, ettei kirjoituksessa moitita valtioita jotka ovat mahdollistaneet koko sonnan. Fiat-rahassa piilee koko jutun juju ja se on puhtaasti valtioiden luoma ongelma. Myöskään politikoiden velkarahalla maksetut vaalilupausten lunastamiset eivät ole pienessä osassa nyky kriisissä.

Jos vaihdonväline määräytyisi terveesti vapailla markkinoilla ei tälläisiä ongelmia olisi.

Seppäselle on ilmeisesti maistunut Mises ;)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Missä nyt mielestäsi vaihdonväline määräytyy? Onko valtiot jotenkin osallisena siihen?

R. Tyyne Kuusela

Salaisissa kabineteissa perstuntumalla.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"salainen" kabinetti löytyy,mutta se on keskuspankkien keskuspankki.

R. Tyyne Kuusela

Sellaisen pitäisi ehdottomasti olla kaikinpuolisesti julkinen ja avoimen tieteellisen ja poliittisen kontrollin alainen.

Aki Mönkkönen

Hyvä Esko Seppänen! Kuuntelin aikoinaan radiosta sinun puheitasi paljonkin ja ajattelin, että onpa siinä viisas mies -vasemmistolaiseksi. Mielipiteeni ei ole muuttunut mihinkään. Siitä en tosin tiedä oletko enää vasemmistolainen?

Todella hyvin sanottu; "Monet näistä moraalivajeen ja laittomuuden meressä purjehtivista rahavallan supertankkereista on pelastettu keinottelulta ja konkurssilta kotivaltionsa veronmaksajien varoin."

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Muistelen, kun sanoit radiossa aikanaan, että "kyllä Neuvostoliitto maksaa varmasti velkansa".

Maksoiko se, talousasiantuntija?

Käyttäjän eskoseppanen kuva
Esko Seppänen

Ymmärtääkseni Venäjä maksoi Neuvostoliiton jälkeen jääneet velat. Jos EU tai Emu hajoaa, siinä ei ole vastaavaa Venäjää, ja sen johdosta me joudumme osaltamme maksamaan Euroopan keskus- eli roskapankin politiikan taloudelliset sitoumukset.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

13.2.2012 20:27 Esko Seppänen. Maksoiko Venäjä Neuvostoliiton velat vai ei? Mielestäni vain osittain. Se maksoi näennäiset velat eli velat pankeille tai yrityksille.

Sen sijaan Venäjä jätti täydellisesti maksamatta mm. Stalinin aikojen pakkoluovutukset, suoranaiset ryöstöt ja murhat. Suurin saajaryhmä ovat venäläiset itse. Heidän kärsimyksistään ei valtio ole koskaan maksanut latiakaan.

Suomi on Venäjältä saamassa 45 000 km2 ja sen alueen käytön korkoa korolle. Siitä tulee muuten aika mukava summa. Erään professorin laskelma muutettuna bruttokansantuotepohjaiseksi antaa alueille arvoksi 160 mrd. euroa, mikä on erittäin vähän. Kun sille laskee korkoa ja korolle korkoa vuodesta 1944 alkaen, ei hassumpi summa.

Ja sotakorvaukset, jotka Suomi maksoi olematta sotaan syyllinen, olisivat nyt 50 - 60 mrd. euroa, mitenkään korkoa huomioon ottamatta.

Eikä Suomi ole ainoa saaja. Japani haluaa Kuriilit takaisin. Kiina tulee haluamaan Venäjän hallussa olevan Mantsurian takaisin ja muita alueita on noin 60, joissa on maksamista.

Velkataakkaan lasketaan Berliinin pari miljoonaa raiskattua naista ja tyttöä, 7 miljoonaa nälkään tapettua ukrainalaista …. kyllä siitä laskua tulee. Joten ei ole Venäjä maksanut kuin laidasta Neuvostoliiton laskua.

R. Tyyne Kuusela

Ei Venäjä tietenkään maksanut muihin tasavaltoihin menneitä rakennus- ym. kohteita, jotka jäivät tilanneilta yleisliittolaisilta ulkomaankauppayhtymiltä maksamatta, vaan esimerkiksi Rakveren lihakombinaatti meni luullakseni Suomen vientitakuista kehitysavuksi Virolle. Ja suomalaisten käsiinhän se sittemmin päätyikin.

Neuvostoliitto oli liittovaltio, eikä Venäjä julistautunut eikä voinutkaan julistautua sen miksikään "yleiseksi kaikenkattavaksi perilliseksi", vaan sitä ovat kaikki entiset neuvostotasavallat omalta kohdaltaan.

Manu vaan meni julistamaan, että SUOMI TUNNUSTAA "Venäjän NL:n ainoaksi perilliseksi", mikä oli mm. helvetin tyhmää, kuten kyseisen pölvästin kaikki muutkin touhut.

Venäjä oli osavaltiona YK:n jäsen, kuten Ukraina ja Valkovenäjäkin ja Turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenen paikka oli Venäjän paikka. Nämä sitten edustivat myös koko NL:a. Noin ainakin minä asian käsitän, koska Valkovenjä ja Ukraina olisivat muuten olleet kahta kautta jäseniä. Myös Englanti oli kansallisvaltiona jäsen eikä siiromaidensa emämaana, joista Intia ja Egypti olivat myös jäseniä.

R. Tyyne Kuusela

" 13.2.2012 20:27 Esko Seppänen. Maksoiko Venäjä Neuvostoliiton velat vai ei? Mielestäni vain osittain. Se maksoi näennäiset velat eli velat pankeille tai yrityksille.

Sen sijaan Venäjä jätti täydellisesti maksamatta mm. Stalinin aikojen pakkoluovutukset, suoranaiset ryöstöt ja murhat. Suurin saajaryhmä ovat venäläiset itse. Heidän kärsimyksistään ei valtio ole koskaan maksanut latiakaan. "

Ai venäläiset jäivät ITSELLEEN VELKAA noin kauheasti? Eiköhän sellainen "velka" olisi jotenkin "soviteltavissa" melko helpostikin...

" Suomi on Venäjältä saamassa 45 000 km2 "

Ei ole. Suomen valtio on luopunut Paiisin rauhansopimuksessa sellaisesta "saatavastaan".

Suomen, Saksan ja Japanin oli julkilausuttu tarkoitus hävittää kokonaan Venäjän ja Kiinan asujamistot ja jakaa ne omille "palkinnoksi" tuosta hävitystyöstä.

Porokarelia ja Hautala ja Halonen näyttävät yhä ajavan tätä "ratkaisua"...

" ja sen alueen käytön korkoa korolle. Siitä tulee muuten aika mukava summa. Erään professorin laskelma muutettuna bruttokansantuotepohjaiseksi antaa alueille arvoksi 160 mrd. euroa, mikä on erittäin vähän. Kun sille laskee korkoa ja korolle korkoa vuodesta 1944 alkaen, ei hassumpi summa. "

"Professorisi" ei tiedä mistään mitään. Kapitalistinen omistus on jonkin ESINEEN (kohteen) OMINAISUUS, että se on jonkun omaisuutta. Omistuksen rahallinen arvo voi olla vaikka pakkasenkin puolella, jos omistaa jonkin jätevuoren. Kun kohteessa tai sen ympäristössä tapahtuu muutoksia, se vaikuttaa kohteen hintaan, ja siten omistajan varallisuuteen. Näitä voi tapahtua esimerkiksi pilaantumissyistä, vahinkojen ja onnettomuuksien takia, ympäristön arvon muutosten takia (molempiin suuntiin, poliittisten ja kaupallisten suhdanteiden takia,kohteiden kuten mm.materiaalien hinnan muutosten takia, ja ihan vaan ajankin takia. Toisen naapurin viereiselle tontille saattaa tapahtua ihan muuta kuin toisen. Toiselta löytyy öljylähde ja toiselta radonkeskittymä. Tai väliin tulee valtakunnan/kunnan/asemakaavan raja, vaikka maissa/kunnissa olisikin tasan samat bisneslait/säännöt/verot. Puhumattakaan jos EI ole.

Kukaan ei ole velvollinen korvaamaan mitään ILMAN ASIANMUKAISTA LAKIA (sitä varten ovat vakuutukset normaaliriskeille), eikä kenelläkään ole edes oikeutta "leikata ansiotonta arvonnousua" ILMAN LAKIA sellaisesta!

Kauppatieteen Oxfordin tohtori Esko, joka tietää kansainvälisistäkin, korjatkoon, jos minä kirjoitan potaskaa!

" Ja sotakorvaukset,jotka Suomi maksoi olematta sotaan syyllinen,olisivat nyt 50 - 60 mrd. euroa, mitenkään korkoa huomioon ottamatta. "

Sotakorvaukset hyödyttivät lopulta Suomea ainakin metalliteollisuuden kohdalla, ja nyttemmin on ilmennyt, että sitä Valvontakomissio, mm. entinen teollistamisjohtaja Zhdanov tarkoittivatkin.

" Eikä Suomi ole ainoa saaja.Japani haluaa Kuriilit takaisin. Kiina tulee haluamaan Venäjän hallussa olevan Mantsurian takaisin ja muita alueita on noin 60, joissa on maksamista. "

Mantshuria ei ole koskaan kuulunut Venäjään, eikä Kiinalla ole nykyään aluevaatimuksia Venäjälle. Sellaisille ei ole koskaan ennenkään ollut mitään perusteita.

" Velkataakkaan lasketaan Berliinin pari miljoonaa raiskattua naista ja tyttöä, 7 miljoonaa nälkään tapettua ukrainalaista …. "

Ukraina on kumonnut tuon oranssifasistien parlamentin 2% enemmistöllä tekemän laittoman kaakatuksen ja julistanut sen vielä aivan oikein laittomassa järjestyksessä syntyneeksikin.

" kyllä siitä laskua tulee. Joten ei ole Venäjä maksanut kuin laidasta Neuvostoliiton laskua. "

YK ei ole asettanut mitään "maksamatonta laskua". Eikä aseta.

Gorba ulosmittasi neuvostokansalaisten suunnattomat säästöt ja eläkkeet firmojen puhdistamiseksi sellaista vastuista yksityistämistä varten tekemällä ennen kultaan sidotusta ruplasta makulatuuria. Valtio on kuitenkin vastuussa kansalaisistaan.

Saksa hävisi Moskovan ratkaisutaistelun jouluna 1941 suomalaisten liittolaisten (ahneuden...) takia...

R. Tyyne Kuusela

Mitään sellaista "meitä", jossa sataa koko ajan vain yhteen laariin (ja turhaa tavaraa), ei todellakaan ole olemassa.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Mikko Ahola tuntui ivalliselta. Riittääkö miehellä kanttia tulla kertomaan, onko mielestäsi Seppäsen kirjoitus "potaskaa" vai asiaa?

Käyttäjän eskoseppanen kuva
Esko Seppänen

Minulta on edellä kysytty vaihtoehtoja sille tavalle, miten EU:ssa hoidetaan Emun kriisiä.

Tärkeää on, että puhutaan ylivelkaantumisen ongelmasta, joka ei ratkea uudella velalla. EU:ssa ei nimittäin ratkota tämän päivän kriisiä vaan puhutaan tulevien kriisien torjunnasta, siitäkin ihan asian vierestä: ei liittovaltio ole ratkaisu finanssikapitalismin ongelmaan. Siinä vain yhteisvastuullistetaan (meidän tappioksemme) velat, ja entinen hulvaton meno rahamarkkinoilla jatkuu.

Esitän kahden kohdan ohjelman siitä, mitä pitää tehdä nyt:

1. On toteutettava sijoittajavastuu ja torjuttava moraalikato (moral hazard). Pankit ja varjopankit pitää panna maksamaan ottamistaan riskeistä täysimääräisesti; eletäänhän kapitalismissa. Jos pankkeja pelastetaan konkurssilta yhteisin varoin, julkiselle vallalle kuuluu vastaava omistusosuus.
2. On siirryttävä pelastamaan pankkien sijasta niiden velkaannuttamat valtiot ilman välikäsiä. Se tehtävä kuuluu Euroopan keskuspankille (EKP), jonka nykyinen poliittinen doktriini sisäisen devalvaation ensisijaisuudesta pitää murtaa. Sen tulee tapahtua EKP:n bittirahoituksella suoraan valtioille, joita on vaadittava maksamaan siinä yhteydessä syntyvät velat takaisin EKP:lle.

Mitä tulevien kriisien ehkäisyyn tulee, siitä minulla oli kirjassa ”Oma pääoma” (Into 2011) seuraavanlainen 13 järeän kohdan ohjelma:

1. Pankkien vakavaraisuusvaatimuksia on kiristettävä nopeasti.
2. Pankkivalvonnan resursseja on lisättävä kaikissa euromaissa.
3. On asetettava selkeät rajat pankkien ns. velkavivutukselle.
4. On säädettävä erityinen pankkivero yhteisen pankkikriisirahaston rahoittamiseksi ja turvattava ennalta tallettajasuojan riittävä rahoitus.
5. On säädettävä finanssimarkkinavero lyhytaikaisille pääomasiirroille.
6. On säädettävä luvanvaraisiksi uudet arvopaperistettavat finanssituotteet.
7. On otettava pankkivalvonnan piiriin pankkeja muistuttavat finanssialan toimijat.
8. On kiellettävä ns. veroparatiisien hyväksikäyttö keskuspankkirahoitusta saavilta pankeilta ja suljettava EU:n sisäiset verokeitaat.
9. On aloitettava luottoluokituslaitosten luvittaminen ja niiden luokituskriteereiden julkistaminen.
10. On kiellettävä pörssikaupankäynnissä shorttaus eli ns. lyhyeksi myynti.
11. On siirrettävä kaikki johdannaiskauppa kahdenvälisestä (OTC-)kaupankäynnistä julkiseen selvitykseen (clearingiin).
12. On kiellettävä pankkeja maksamasta bonuksia sellaisten tuottojen perusteella, jotka eivät ole toteutuneet.
13. On pantava pankit vastuuseen ja maksamaan riskinoton seurauksista.

Annan täystakuun siitä, että jos toteutetaan nämä kriisintorjunnan toimet, uutta kuplaa ei tule.

Kaikella on kuitenkin hintansa. Taloudellinen kasvu pysähtyy tai kääntyy laskuun, jos lopetetaan edellä mainituin keinoin pankkien mahdollisuus lisätä kiertoon uutta rahaa. On kuitenkin valintatilanne. Vaihtoehdot ovat yhtäältä 1) kestävä talous ja finanssikapitalismin kurinpito ja toisaalta 2) täysin vapaat finanssimarkkinat ja nykyinen meno.

Ei voida tietää tarkkaan, mitä muuta tuo tullessaan ensimmäinen vaihtoehto kuin hitaamman mutta kestävämmän taloudellisen kasvun. Toisesta tiedetään, että se johtaa 5-10 vuoden väliajoin taloudelliseen taantumaan, nollaa kasvun tulokset vuosikausiksi ja saa aikaan sietämättömät tulonjakovaikutukset valtioiden joutuessa maksamaan kriisisyyllisten laskut lamasyyttömien kansalaisten verovaroin.

Hannu Heikkinen
JPK Jäntti

Ei voida tietää tarkkaan, mutta voidaan esittää mahdollisia, jopa todennäköisiä Seppäsen ensimmäisen vaihtoehdon seurauksia:

1. Työttömyys kasvaa. Tämä lienee suurin uhka.
2. Investoinnit vähentyvät.
3. Ostovoima heikkenee ja elintaso laskee.
4. Julkisen sektorin tulot pienenvät ja tasapainon ylläpito vaikeutuu.
5. EU:n kilpailukyky heikkenee, kauppataseen vajeet kasvavat ja euro heikentyy.

Edellä siis mahdollisia seurauksia. Miten nämä vaikuttavat ja jakautuvat, riippuu mm. poliittisesta päätöksenteosta. Päätöksillä vaikutetaan mm. talouksien tehokkuuteen, joustavuuteen ja uuden liiketoiminnan ja liiketoiminta-alueiden syntymiseen. Tehokkuus ja esimerkiksi erilaiset työllistämisen ja työllistymisen esteet vaikuttavat merkittävästi työllisyyteen ja työllisyyden kautta tasapainoon.

Mahdollinen uusi nousu voi tulla esimerkiksi uuden, vielä tuntemattoman tekniikan kehittymisen ja leviämisen mukana. Potentiaalisia uusien merkittävien innovaatioiden aloja on sinänsä paljon.

Kaiken kaikkiaan omien päätösten merkitys lisääntyy. Omilla päätöksillä joko merkittävästi edistetään sopeutumista ja uudistumista tai vaihtoehtoisesti viedään oma tilanne umpikujaan ja jopa Kreikan kaltaiseen katastrofiin.

Kriisi on aina mahdollisuus, niin tässäkin. Oikein tulkittuna kriisi auttaa tekemään oikeat päätökset - vaikkapa purkamaan kehityksen jarruna toimivat tuottamattomat, aikansa eläneet yhteiskunnalliset rakenteet, instituutiot ja toimintatavat.

Jari Jakonen

Nykyinen avantgarderahan muoto turmelee maamme, vetemme ja ilmamme. Mitään tolkullista ei tulla saamaan aikaan luontomme varjelun saralla maailmastamme erkaantuneen finanssitalouden aikakauden aikana. Finanssitalouden synnyttämät ja yhä vielä suunnittelun asteella olevat globaalikeskittymät näkevät luontomme vain ja ainoastaan taloudellisesti hyödynnettävänä varantona vuosineljänneksiensä tulevaisuushorisonteissa bonustähtäimiensä läpi katsottuna.

Vasta paikallinen vastuunotto ja sen kanto tuovat tullessaan myös luonnon varjelemisen, sen kuuluisan kestävän kehityksen. Osallistuva vastuuta ottava elämä kun on ihmiselle maailmaamme kasvamisen kokemus: se antaa elävän elämän vireen ja kokemuksen luontomme eloisuudesta. Osallinen varjelee ja suojelee omaansa, perustaansa maata, silloin raha ei ratkaise. Toisten kanssa omaksi koetusta kasvaa siis maan, ilman ja veden varjelun puolustushenki, luontomme suojeluksi tarvittava tappelutahto - kaveria kun ei nimittäin jätetä.

---

Ja ihan lähitulevaisuuttakin ajatellen pankkien pystyssä pitäminen on estänyt ja estää tarpeelliset rakenteelliset uudistukset. Eräässä toisessa keskustelussa siteerasin Taloussanomien Toivo Martikaisen Dubliniin kirjattua 'Enää valtaisa konkurssiaalto voi pelastaa Irlannin'-artikkelia:

"Irlanti otti tukipaketin estääkseen pankkisektorinsa uppoamisen, mutta onko pankit sitten pelastettu? Ei, jos uskoo arvostettua taloustieteilijää, maan ykkösyliopiston Trinity Collegen rahoituksen dosenttia Constantin Gurdgievia.

Talouskriisistä omaa radio-ohjelmaakin pitäneen Gurdgievin mukaan pankkiala on yhä täyspysähdyksissä, eikä sitä voi pelastaa enää mitenkään. Gurdgievin mukaan Irlannin pankit ovat todellisuudessa maksukyvyttömiä, vaikka toisin halutaan antaa ymmärtää

– Pankkisektori on täysin romahtanut ja toimintakyvytön. Sillä ei ole pulssia, se on kuollut, Gurdgiev sanoo Taloussanomille työpaikallaan Trinityn kampuksella.

– Käytännössä julkisen sektorin leikkauspolitiikkaa tehdään tällä hetkellä siten, että palveluita ajetaan alas pankkien pitämiseksi pystyssä. Varoja vain siirretään valtion toisesta taskusta toiseen, Gurdgiev sanoo.

Leikkauspolitiikka on kansalaisille vaikeasti hyväksyttävissä. Ihmisistä tuntuu että he joutuvat maksamaan valtion ja rahoitussektorin tekemistä virheistä. Gurdgievin mukaan tämä on täysin totta.

– Miten sellainen järjestelmä, jossa rahoitussektorin voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan, voisi ikinä olla oikeutettu? Talous ei voi toimia näin, hän sanoo.

Julkisen sektorin haltuunsa ottamat pankkien velat ovat Irlannin talouden pahin rasite. Gurdgievin mukaan maan julkinen talous voi kuitenkin selviytyä veloistaan, jos pankkien annettaisiin kaatua. Niin toimi samankaltaisista ongelmista kärsinyt Islanti.

Monet luulivat Islannin talouden ajautuvan pankkirysähdyksen vuoksi totaaliseen pysähtyneisyyteen, mutta maa näyttääkin jo nyt toipumisen merkkejä."

– Irlannin olisi pitänyt alusta alkaen toimia samalla tavalla kuin Islanti. Oli vakava virhe pitää pankit pystyssä, sillä se on estänyt ehdottoman tarpeelliset rakenteelliset uudistukset, hän sanoo.

– EU:n pitäisi sallia konkurssit, tunnustaa maksukyvyttömyys, antaa pankkien kaatua ja niiden osakkeenomistajien kärsiä tappiot, hän sanoo.

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/02/12/en...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mielenkiintoista..koska nuo kaikki tulevat tapahtumaan,jos ei tehdä mitään. Ainoa ero oikeastaan on siinä,että ne tulevat tapahtumaan huomattavasti rajummin kuin kykenet kuvittelemaan..

R. Tyyne Kuusela

Entäs jos asetetaan tieteellisesti perusteltu, Turvallisuusneuvoston tapaan järjestestetyn YK:n Yleiskokouksen asettaman Maailman valuuttaneuvoston hallinnoima jalometallikantaan sidottu maailman vertailuvaluutta, jonka takuuna ovat pysyvien jäsenmaiden (USA, Kiina, Intia, Venäjä, Saksa, Etelä-Arfrikka, Japani, Brasilia, Vietnam, Saksa, Englanti) jalometallivarat, ja jossa kansalliset pankit määrittelevät valuuttansa, jossa ne antavat lainaa markkinoille? Välillä devalvoivatkin ja välillä revalvoivat?

Tällöin saataisiin (taas) objektiivinen "metrimitta" arvolle, kun nyt eletään siinä suhteessa täysin "suhteellisuusteoriaa"...

Sitten taas päästäisiin pitkästä aikaa sellaiseenkin tilanteeseen, että kansallisetkin poliitikot tietävät, mistä todella päättävät!

Petteri Sahinjoki

Pelastuspakettien eli pankkitukipakettien perusteluina on ihan valtionvaraiministerimme suulla, käytetty lainarahan hintaa, eli korkoa.

Tämähän on hyvin arveluttavaa, että pankit tässä kyllästettyään ensin lainalla koko euroalueen (tätä kutsutaan myös velkasaturaatioksi) vielä alkaisivat lainojen korkoja nostamaan?

Korkotason nostosta seuraisi lisää luottotappioita ja velallisien maksuvaikeuksia. Lainaraha kävisi entistä huonommin kaupaksi ja velkakuplan paisuttaminen, eli talouskasvu vaikeutuisi entisestään.

Oheisesta voi todeta, kuinka rahamäärän kasvu, eli velan kasvu, eli talouskasvu on tyrehtymässä.
http://sdw.ecb.europa.eu/quickview.do?SERIES_KEY=1...

http://euroetana.blogspot.com/2012/01/monetaari-ka...

EKP:n rahapolitiikan tavoite on säännellä rahan tarjontaa ns. kierrossa olevaa rahamäärää (M3), korkotasoja nostamalla tai laskemalla.
http://www.eu4journalists.eu/index.php/dossiers/fi...

Rahamäärä tarkoittaa käytännössä pankeista ulos syydettyä velkaa. Ja tässä on muistettava, että myös talletukset ja säästöt ovat jonkun velkaa liikepankille. Siksi talletuskanta ja säästäminen näyttävät myös tilastojen mukaan kasvaneen. Ne ovat tätä samaa tavaraa.

Rahamäärä pienenee tietenkin joka kerta, kun velkaa maksetaan pois. Eli M3 rahamäärä pienenee automaattisesti jokaisesta lainanlyhennyksestä.
Kun pankille maksetaan laina takaisin, rahaa katoaa. "Aina, jos asiakas maksaa pankille eikä toiselle asiakkaalle, rahan määrä supistuu."
http://www.talousdemokratia.fi/sivut/suomen_pankin...

Tästä johtuen kaikella rahalla on olemassa täsmälleen yksi suunta: takaisin pankkiin.

Pankit tuskin haluavat vaikeuttaa tilannettaan nostamalla lainojen korkoja? Se olisi omaan nilkkaan ampumista.

Eli pankkien uhkaukset, perustelut, ja kiristelyt korkojen nostolla tässä tilanteessa ovat valhetta.

Lisää nykyisen eurorahamme olemuksesta voi opiskella lisää mm. Kaninkolo blogissa.

Tästä artikkelista voi aloittaa.
http://ebolakani.blogspot.com/2011/10/esitetaan-yk...

Suosittelen tuon blogin lukemista myös entisille ja nykyisille kansanedustajille.

R. Tyyne Kuusela

" Finanssikapitalismi rulettaa: Kreikka

13.2.2012 09:54 Esko Seppänen
Raha, EMU, Finanssikapitalismi, Kreikka, sisäinen devalvaatio, pankit

Ennen täällä tehtiin sairaita, sitten sairaala. Tänään ei hullun rahan tautiin sairastuneella eurolla ole minkäänlaista sairastupaa, eikä tauti parane EU:n etähoidossa.

EU tekee samat virheet kuin teki aikanaan Ahon hallituksen Suomi. Se ei selviä ulos rahansa kriisistä sillä sisäisen devalvaation politiikalla, joka toimii kuin neutronipommi; reaalitalous tuhoutuu ja jäljelle jäävät maksamattomat velat.

Viikko sitten kirjoitin näillä palstoilla Kreikan kansalaisyhteiskunnan tuhon merkeistä: kansantuote on alentunut 20 %, työttömyys hipoo 20 prosenttia (nuorisotyöttömyyden ollessa lähes 50 %), eläkkeitä on leikattu 20-40 % ja palkkoja 20 %, sosiaaliturvaa on huononnettu ja talletukset sekä nuoriso pakenevat maasta ulos. Kansalaisyhteiskunta on liekeissä.

Epäilemättä Kreikka on itse syyllinen ahdinkoonsa, jonka syvyys on nyt laukaissut Brysselissä keskustelun Kreikan erosta Emusta.

Mikään maa ei kuitenkaan voi erota finanssikapitalismista, ja Kreikan jälkeen systeemikriisi tuottaa uusia ylivelkaantuneita Kreikkoja. "

Tässä ei nyt kyllä ole kyseessä "finassikapitakismi yleensä", vaan tietty VALUUTAMEKANSMI (joka on ns. susi).

Mistä tahansa kokrfeettisesta valuttameknimista on voitava erota, ja perustaa vaikka kilpaileva tilalle, ainakin niin kauan kuin ei ole YK:N ASETTAMAA MAAILMANVALUUTTAA, eikä ylipäätäänkään "maailmanbisneslakia".

" Raha on velkaa, ja velka tappaa. "

Voisitko selittää tarkemmin tätä joka paikan hokemaa, että "raha on velkaa"? Ei noin ainakaan aina ole ollut.

" Ennen raha oli vastikkeellista ja vaihdettavissa kultaan tai hopeaan. "

Tässä ei niinkään ollut olennaisinta vaihdettavuus, vaan että valuuttojen vaihtoarvo annettiin suhteessa tiettyyn kultamäärään. Tämä tapahtui viimeksi välillisesti ns. vertailuvaluutan välityksellä, joka oli verrannollinen tuohon metalliin, ja muiden valuuttojen kurssi annettiin tässä vertailuvaluutassa (Bretton Woods). Tuollaia valuuttoja sanottiin "vaihdettaviksi". järjestelmä olisi edelleen kehityskelpoinen, mutta mikään kansalloinen tai ryhmävaluutta ei käy vertailuvaluutaksi.

Tuollainen metalli säilyttää arvonsa suurella tarkkuudella, mutta sellaisenaan se ei toimi hyvin rahana, mm. koska valtiot eivät silloin voi ollenkaan tehdä rahapolitiikkaa.

Mitä mieltä olet muuten Marxin(-Ricardon) arvoteoriasta?

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Value%2...

" Law of value

an objective economic law of commodity production, which regulates the exchange of commodities in accord with the amount of socially necessary labor expended on the production of such commodities, that is, in accord with the social value of the commodities. ... "

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Value

" Value

(Russian, stoimost’), the social labor of commodity producers, embodied and materialized in a commodity.

Value is the social attribute of a thing,an attribute acquired in certain historical conditions — namely, in conditions of commodity production. It is created in production and manifested in exchange, when the commodity produced by the commodity producer is equalized with other commodities. ... "

Ellet pidä sitä oikeana, niin mitä sitten pidät?

" Tänään rahaa – eli velkaa – tuotetaan rahasta ja synnytetään tyhjästä myymällä sama raha velaksi eri ostajille useaan kertaan. Arvopaperistamalla velkoja finanssituotteiksi ja ketjuttamalla reaaliomaisuutta johdannaisiksi tuotetaan virtuaalirahaa. "

Mielestäni sitä tuotetaan vasta sitten, valtio todella päästää ylimääräistä liikkeelle, tai lakkaa perimästä liikkeelle laskemiaan velkoja (kun ei pysty). Valtio tekee lopullisen "valuuttaemiisiopäätöksen", mutta finassipiirit pakottavat sen noilla mainitsemillasi vivuilla siihen. Ainakin Oabma kuitenkin laittoi tiettyyn kohtaan pisteen, ensi töikseen presidenttinä, kun se oli johonkin kohtaan kuitenkin pistettävä, ja tilanne paheni koko ajan.

" Kapitalismin systeemikriisi on sitä, että pankit eivät enää osta toinen toisiltaan niitä virtuaalirahatuotteita, joilla ”markkinat” on ensin kylläännytetty ja sitten syväjäädytetty. Kun pankit eivät tule toimeen omillaan, valtiot pannaan pelastamaan pankit myrkyllisen virtuaalirahajätteen loppusäilytykseltä.

Velka on ollut pankkien ottoautomaatti ja rahantekokone, ja maailmantalous on saastutettu maksamattomalla velalla. "

Painokoneesta jaetulla...

" Wall Streetin banksterit ovat maailman rahavalta, joka heinäsirkkalauman tavoin tuhoaa tielleen osuvat reaalitalouden rakenteet. Sitä ei tehdä omilla vaan muiden rahoilla.

Rahalla ei ole arvoa, mutta sillä on hinta. "

Hyvin sanottu, suorastaan nappiinsa!

" Markkinahinnan määräävät odotukset, huhut, pelot, arvaukset ja poliittiset signaalit, Rahatalous on euforiaa ja kakofoniaa, jossa valon nopeudella moninkertaistuvat väärätkin informaatiohiukkaset.

Maapallolla on 29 SIFIS-pankkia (Systemically Important Financial Institutions). Ne ovat niin suuria, että niitä ei voi päästää konkurssiin. Yksi veisi mukanaan monia muita ja käynnistäisi reaalitaloudelle tuhoisan konkurssitsunamin, jota seuraisi taloudellinen ja poliittinen kaaos.

Kuvasin maailmantalouden rahavirtoja edellisessä blogissani http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96960...

Siinä esitetyt luvut kertovat lahjomattomasti, miten maailmantalous on virtuaalirahasoitunut niin että keinottelijoiden aateliin kuuluvan Warren Buffetin joukkotuhoaseiksi kuvaamia johdannaisia on liikkeellä kymmenen kertaa enemmän kuin 3 miljardia työntekijää tuottaa tavaroita ja palveluksia maapallon reaalitaloudessa.

Johdannaisia valmistetaan valuutoista, koroista, osakkeista ja raaka-aineista, eniten (60 %) valuutoista, joita viime vuonna ostettiin ja myytiin yli 1 000 biljoonalla (12 nollaa) dollarilla. Kymmenen suurpankkia hallitsee yli 3/4 näiden joukkotuhoaseiden markkinoista, joiden riskit on kätketty pankkien taseisiin (eikä vain pankkien, joita vähän valvotaan, mutta ei toki paljon). Pankkien tapaan toimivia varjopankkeja ei valvota lainkaan.Kun maailman pankeilla on ollut velallisille jaossa 95 biljoonaa (12 nollaa) dollaria, varjopankkijärjestelmän velanantokyky on 60 biljoonaa.

Maailman rahajärjestelmän superkeikuttajista ovat kapitalismin systeemi- kriisin suursyyllisiä ainakin seuraavat SIFIS-pankit (suluissa pankin markkinaosuus maailman suurimmasta riski- ja kriisikeskittymästä eli valuuttajohdannaisista): Deutsche Bank (15,64 %), Barclays Capital (10,75 %), UBS AG (10,59 %), Citi (8,88 %), JPMorgan (6,43 %), HSBC (6,26 %), RBS eli Royal Bank of Scotland (6,20 %), Credit Suisse (4,80 %), Goldman Sachs (4,13 %) ja Morgan Stanley (3,64 %).

Monet näistä pankeista ovat käyttäneet velkaa vipuna tai muuten vain velkaantuneet tavalla, jota kirjanpitokielellä kuvaa se, että ylivelkaantuneiden pankkien taseissa ”on the left side there is nothing right, on the right side there is nothing left” (siis vasemmalla puolella varoissa ei ole mitään hyvää ja sen oikealla puolella omissa pääomissa ei ole mitään jäljellä). Systeemikriisin palon sytyttäneen Lehman Brothersin taseessa oli 33 kertaa enemmän velkaa kuin varoja.

Monet näistä moraalivajeen ja laittomuuden meressä purjehtivista rahavallan supertankkereista on pelastettu keinottelun seurauksilta ja konkurssilta kotivaltionsa veronmaksajien varoin. Pelastusrenkaita heittelevät keskuspankit.

Neljä vuotta sitten, ennen nykyistä systeemikriisiä, Euroopan keskuspankin (EKP) tase oli 1 286 miljardia euroa. Nyt se on 2 688 miljardia. Vastaavana aikana liikkeellä oleva eurosetelistö on kasvanut 670 miljardista vain 884 miljardiin. Kasvattamalla tasettaan keskuspankki ei paina seteleitä vaan luo tyhjästä bittirahaa.

Joulukuussa EKP antoi 523 pankille makealla kermalla kuorrutetun sokerisen lahjakakun: 489 miljardia (9 nollaa) 1 prosentin hintaista LTRO-lainaa. Rahan käytölle ei asetettu mitään ehtoja. Uusi kakku on luvassa helmikuun lopussa. Nämä bittirahapäästöt ovat voittodopingia pankeille, tuolle korkohaiden parvelle, joka saalistaa sisäisellä devalvaatiolla vahingoitettuja valtioita. Ei siis pelasteta valtioita vaan pankkeja.

Teoriassa pankit voivat näistä rahoista myöntää uusia lainoja 50 kertaa enemmän kuin ne itse lainaavat! Halparahan hyödyntäminen ei kuitenkaan ala nollatilanteesta. Näillä rahoilla pankit maksavat EKP:lle takaisin pikavippejä ja lainaavat, jos lainaavat, euromaille rahaa erääntyvien lainojen uusintamiseen. Halparahaa käytetään myös pankkien taseiden ehostamiseen niiden vetäessä pakon edessä arvonsa menettäneitä virtuaalirahatuotteita pois markkinoilta. Niiden on annettava valohoitoa taseensa omaisuusarvoille, jotka inflatoituivat viime vuosikymmenen virtuaalirahabuumin aikaan. Silloin kansantaloudet kasvoivat, mutta se kasvu on nyt pois tämän vuosikymmenen alun kasvusta.

Ei hyvältä näytä. Markkinoiden pimeydessä elämme systeemin romahduksen uhan alla. Mitä kirkkaampi on valo, sitä syvemmät ovat varjot.

Poliitikkojen tehtävä olisi riisua pankit joukkotuhoaseista. EU:n olisi lopetettava käyttämästä sisäistä devalvaatiota neutronipommin tapaan. Kreikka opettakoon. "

EU ei ylipäätään ole kelvollinen taho tekemään päätöksiä valuutta-asioissa.

Ritva Lehtonen

Esko Seppänen, olette oikeassa, juuri näin joutuu ajattelemaan Kreikan kohtalosta, mutta onko malli vietykin meiltä, koska Ahon hallitus petti omai kansalaisiaan samalla lailla?
Kun katsoo nyt neuvoteltuja ehtoja Kreikalle, ei oma pieni laskupää näe tässä mitään mahdollisuutta, vain ajan tappamista ja lisärahan pumppausta, meidän kaikkien kustannuksella.

Miten maa voi selviytyä nousuun, jos kaikki nousun eväät on laikattu pois?
Nythän on leikattu palkat niiltä, joilla ei muutenkaan ole ostovoimaa kasvua varten,saatu säästösyillä työttömyys huippulukemiin, heikennetty sosiaaliturvaa, jolloin ne heikoimmatkin köyhtyvät lisää ja alennettu pienimpiä eläkkeitä jne....

Olisi pitänyt lakkauttaa kallispalkkaisia virkoja , leikata suurimmat palkat ja optiot, poistaa ilmaiset tulot ja palvelut, myös virkamiehiltä, lisästä ostovoimaa sinne, mistä se puuttuu, pitää korot alhaalla luomassa kasvua jne.... mutta pieniltä otettavilla leikkauksilla lietsotaan vain vihaa ja mellakoita, koska jokaiselle tarvitaan kuitenkin perustoimeentulo, koti ja ruokaa, mikä nyt osalta jo puuttuu kokonaan.
Jos EU on luomassa maa maalta tällaista politiikkaa, voikin kysyä, milloin on Suomi tässä tilassa? Aika pian, jos myös meillä leikataan vain köyhiltä, sairailta ja puolustuskyvyttömiltä ja jaetaan lisää varakkaille, mikä menee sijoitukseen, ei kulutukseen, kuten köyhillä menisi välttämättömään.
Kunpa kansamme ymmärtäisi, millä tiellä ollaan?

Aleksi Laine

Seppänen on kans yksi varsinainen spekulantti spekuloidessaan, että joidenkin pankkien osakkeet pelastetaan tilanteessa kuin tilanteessa. Seppänen myös spekuloi, että juuri nyt globaali luottojärjestelmä on saavuttanut lopullisen rajansa. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa riskienhallinta ei enää voi muka merkittävästi parantua ja siksi pitää muka spekuloida ja sijoittaa arvometalleihin sun muuhun "oikeaan".

Seuraavaksi pitää siis selvittää, paljonko Seppäsellä itsellään on jonkun Deutsche Bankin osakkeita tai vaikka kultaa, joiden arvonnousun puolesta hän bloggaa kerta toisensa jälkeen. Entisenä euristokrataian jäsenenä rahasta ei ainakaan ole pulaa.

Käyttäjän Oraakkeli kuva
Juha Ollila

Miete ”Ennen Kr. ei käsi kavalla” istuu kuin... Miete: ennen Kreikas ikävällä istuu kuin...

Aforismi kokonaan kuvien kera: http://www.juhaollila.net/143

Jussi Piironen

Warren Buffet ei ole keinottelijoiden aatelia. Hän on tehnyt johdannaiskauppaa absoluuttisesti isoilla summilla, mutta hänen varallisuuteen nähden pienillä summilla. Hänen yhtiönsä on ensisijaisesti sijoitustoimintaa harjoittava vakuutusyhtiö. Vakuutustoimintaan taas nimenomaan vaaditaan johdannaisia. Koko vakuutustoimintahan on eräänlaista johdannaista, jossa veikataan toteutuuko vai ei esim. tulipaloriski.

Sinänsä Esko on oikeassa että pankkeja ei saisi pelastaa. Markkinoiden pitäisi aina rysähtää silloin tällöin. Antaa vain pankkien mennä selvitystilaan ja pankkien pitäisi tällöin lunastaa esimerkiksi kaikki auntolainansa välittömästi takaisin, jolloin kaikki asuntovelalliset joutuisivat heti yhtäaikaa myymään asuntonsa, jolloin rikkaat voisivat ostaa niitä halvalla ja ihmiset alkaisivat asumaan vuokralla. :) Vai eikö näin?

Osoitin vain tuolla että vaikka sinänsä pankkien pitäisi antaa mennä konkurssiin, niin se voi joskus olla vaikeaa kutosen matikan käteisen ja supermatikkaneron blondin toteuttaa.

Siksi näin ei tehdä. Pankkien konkurssit ovat hirveän hankalia toteuttaa. Koska niin moni on velkaa pankeille. Ei se ole pankin vika jos ihmiset, yritykset ja valtiot ottavat liikaa lainaa. Pankkeja on vain niin helppoa syyttää. Pankit tietävät että politikot eivät uskalla päästää niitä konkurssiin. Se on se ongelma.

Käyttäjän mhyrylainen kuva
Matti Hyryläinen

"Ei se ole pankin vika jos ihmiset, yritykset ja valtiot ottavat liikaa lainaa. Pankkeja on vain niin helppoa syyttää. Pankit tietävät että politikot eivät uskalla päästää niitä konkurssiin. Se on se ongelma.

No mutta eihän lainaa oteta. Sitä annetaan, jos antaja sen itselleen edulliseksi katsoo; jos ei katso, se ei lainaa anna, vaikka toinen sitä kuinka haluaisi. Tämän järjestelmän ongelma on tosiaan se, että lainan antaminen on ollut niin kannattavaa sen antajille, syystä että pankkien päästäminen konkurssiin on niin paha asia. Konkurssin haitallisuudelle ei mitään voida. Lainanannon kannattavuutta on vähennettävä ja se voidaan tehdä soveltamalla pankkeihin markkinataloutta. Luovutaan pankkien osakeyhtiömuodosta eli rajatusta omistajanvastuusta. Kun omistajat joutuvat pankkiensa veloista täyteen vastuuseen, riskilainottamisen into vähenee olennaisesti.

R. Tyyne Kuusela

Finassimarkkinat (osakemarkkinat) eivät ole pahin ongelma, vaan "valuuttamarkkinat".

Valuutta ei ole markkinahyödyke, koska sillä ei ole taloudellista arvoa, VAAN PELKÄSTÄÄN HINTA. (Esko) Se hinta ei hakeudu markkinoilla mitään objektiivista arvoa kohti kilpailussa. Keskupankit kilpailevat sillä,kuka pystyy antamaan eniten "löysiä" siten, että joku maksaa niistä TODELLISILLA HYÖDYKKEILLÄ, eivätkä ne lippuset heti pöllähdä omille osake- ja kiinteistömarkkinoilla inflaatiota aiheuttamaan.Tässä suhteessa on sitten ollut todella kekseliäitäkin virityksiä, kuten vaikkapa Etelä-Korean laivatuotanto USA:lle hinnoilla, joilla ei aina ennen ole saanut "oikeilta markkinoita" edes niiden raaka-aineita.USA lainoitti ne kohteet samalla painokoneestaan,ja niiden takaisinperinnällä se säänteli hyvinkin yksityiskohtiseti alueen "dollaripitoiuutta". Niiden laivojen saanti oli sille pirun paljon tärkeämpää kuin tyhjästä annettujen velkojen periminen. Varmaan USA vielä merkkasikin ne dollarit, ja seurasi, minne ne kulkeutuvat, kuinka paljon juuri niistä tulee takaisin.

Porvaria pitäisi aivan erityiseti arveluttaa, että nykyinen läntinen valuuttamekanismi on faktisesti Ho Tshi Minhin "suunnittelema". Hänellähän on saattanut siinä suhteessa olla ns. ketunhäntä kainalossa...

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Ho+Chi+...

Tämä tuolloin kumottu Bretton Woodsin järjestelmä oli muuten myös YK:n alainen. USA taisi tarkasti ottaen sanoa sen laittomasti irti yksipuolisesti. (Esko korjaa...)

http://encyclopedia.thefreedictionary.com/Bretton+...

Siltä pohjalta pitäisi jatkaa, ja palauttaa laillisuus, kuitenkin uudessa tasa-arvoisessa muodossa!

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

"Antaa vain pankkien mennä selvitystilaan ja pankkien pitäisi tällöin lunastaa esimerkiksi kaikki auntolainansa välittömästi takaisin, jolloin kaikki asuntovelalliset joutuisivat heti yhtäaikaa myymään asuntonsa, jolloin rikkaat voisivat ostaa niitä halvalla ja ihmiset alkaisivat asumaan vuokralla. :) Vai eikö näin?"

Eihän sen näin tarvitse mennä, vaan nämä mainitut velat siirtyvät valtion vastuulle ja asuntovelalliset lyhentävät niitä samalla tavalla kuin ennen pankin konkurssia. Mehän voimme yhdessä sopia käytännöt, kuinka tälläisessä tilanteessa toimitaan, vai voimmeko ? Nythän meille väitetään, että emme voi, koska olemme osa Euvostoliittoa, senkin sopimuksen voi kansamme muuttaa jos vain on riittävää tahtoa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Mehän voimme yhdessä sopia käytännöt, kuinka tälläisessä tilanteessa toimitaan"

Kiitos tästä järjen äänestä!

Käyttäjän Juutikka kuva
Jouni Juutikka

Sitä melkeen toivoo että tulisi erittäin syvä lama joka herättäisi yhteisöllisyyttä ja kriittistä keskustelua rahajärjestelmästä. Miksi koko maapallon meno perustuu yhden firman tuotteeseen eli pankin rahaan?
Olisiko aika aikaa kehittää uutta yhteiskuntaa joka perustuisi faktoihin eikä kuvitteelliseen arvoon.
Toisin kuin sanotaa, meillä on vaihtoehtoja!

Olli Kankaanpää

Saksa ja Ranska ovat Kreikan ohella aiheuttaneet euroalueen kriisiin. Puuttumatta kauan sitten esittämiini näkemyksiin, rahan lainaaja ja velallinen ovat samanarvoisessa vastuussa. Kun Kreikka on jo nyt lypsetty kuiviin, niin olisiko poliitikoiden pitänyt toimia toisin? Ei,sillä Ranska ja Saksa ovat pelastaneet pankkinsa ilman kyseisten valtioden pankkien pääomittamista (EU-maiden johtajien mielipide). Vuoden sisällä Kreikan ainoa vaihtoehto on ulkoinen devalvaatio.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

Mä joskus kirjotin:
http://www.kansalaiskeskustelu.org/index.php?topic...

--
Kansanomaistettuna finanssikapitalismin toiminta:
--

Kolme finanssi kapitalistia haaksirikkoutuu autiolle saarelle. Yhdellä on
mukanaan kirves. Kirveellä voidaan tehdä talo, siispä sen odotusarvo on talo. (Saarella on puuta ja ravintoa riittävästi joten näiden tuotteiden hinta on nolla ja työvoiman uusintamiskulu täten nolla.)

Alkaa vilkas kaupankäynti, omaisuus alussa:
1, kirves, kynä
2, kynä
3, kynä

2 ostaa kirveen talon hintaisella velkakirjalla
3 tietää, millä voi tehdä talon, voi tehdä kerrostalon, hän ostaa kirveen velkakirjalla hintaan kerrostalo
1 tajuaa, jos voidaan tehdä kerrostalo, voidaan tehdä 1000 kerrostaloa. velkakirja liikkeeseen.

Pelastajat saapuvat, mennään maihin. Kapitalistien omaisuus on
1. Kirves, talon hintainen saanti velkakirja, velkaa 1000 kerrostaloa
2. Kerrostalon arvoinen velkakirja saatava
3. Tuhannen kerrostalon hintainen saanti velkakirja

Tuhat kerrostaloa on niin suuri finanssi sijoitus että sen mitätöiminen aiheuttaisi markkinoilla paniikin ja koko järjestelmän romahduksen, siksi valtio takaa sen.

Velkakirja vaihdetaan tuhanneksi kerrostaloksi karkoittamalla talojen entiset omistajat ja luovuttamalla talot kapitalisti Kolmoselle.

Näin siis höttö raha muuttui vankaksi reaaliomaisuudeksi, kaikki voittivat. Kapitalisti sai rehellisesti hankkimansa 1000 kerrostaloa, talojen asukkaat pääsivät keskiluokkaisesta harhakuvitelmastaan siirtyen taloihin vuokralle, valtio sai yhden rikkaan veronmaksajan joka tukee kokoomusta 3000 eurolla seuraavissa vaaleissa.

Kuten näette, kapitalismi toimii. Tuossa mallissa riistottomasti siinnyt raha onnistui valtion tuella muuttumaan riiston luomaksi tavara rahaksi. Käyttäisin tuosta nimitystä jälkiriisto. (Tunteneenko Marx tuollaista termiä?)