eskoseppanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Antiikin perintö

Onko klassillinen sivistys Sivistystä isolla S:llä?

“Jättäytymällä vapaaehtoisesti eurooppalaisen kulttuuriyhteisön ulkopuolelle me vain korostamme että me täällä Pohjoismaissa olemme barbaareja.”

“Klassillisen arkeologian lehtoraatin lakkauttaminen on häpeäksi koko sivistysvaltion käsitteelle.”

“Länsimaisessa sivistysmaassa täytyy olla yliopisto, jossa pystyy opiskelemaan ja tutkimaan kulttuurimme syntyhistoriaa.”

Milleniaalit, maanviljely, hyperlähiruoka ja Vergilius

Yksi kiintoisa kysymys joka nousee vuosittain mieleen on se millä antiikin teoksella olisi eniten sanottavaa tämän päivän ihmiselle. Puhtaasti kirkonmies puhuisi varmaan evankeliumeista ja Paavalin Roomalaiskirjeestä. Nekin ovat tavallaan antiikin perintöä ja kirkon kyllästettyä jo varhaisessa vaiheessa meidänkin kulttuurihistoriamme ja kielemme emme tuosta vaikutuksesta pääse eroon. Toisaalta esim. 1960-luvulta saakka on korostettu esim kristillisen ajattelun piirissä tietyillä tahoilla ihmisen tehtävää Jumalan tilanhoitajana, viljelijänä ja varjelijana. Em.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä