eskoseppanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Vankeusrangaistus

IS: Kansanedustajien valiokuntavuodoista uhkaa jatkossa jopa vankeustuomio

Iltasanomien muutama tunti sitten julkistamien tietojen mukaan eduskunnan työjärjestys on menemässä remonttiin tavalla, joka muuttaa radikaalisti sen, miten kansanedustajat voivat jatkossa puhua valiokuntien käsittelemiä asioita julkisuuteen tai jopa omille eduskuntaryhmilleen. Salaisista tai ”vaiteliaisuuden piiriin” kuuluvien asioiden vuodoista voi kansanedustajalle napsahtaa jopa puolen vuoden vankeustuomio.

Eduskunnan puhemiesneuvoston viime syksystä lähtien valmistelema uudistus on jäänyt tiedustelulakeja koskevan uudistuksen varjoon.

Raiskaajan paikka on vankilassa

Vuosittain poliisille ilmoitetaan noin tuhat raiskausta. Tuomioon näistä johtaa noin sata. Tuomioista alle puolet on ehdottomia vankeusrangaistuksia.

Breivikistä valtiotieteiden kandidaatti

21-vuoden vankeusrangaistusta joukkomurhasta istuva norjalainen Anders Behring Breivik aikoo aloittaa yliopisto-opinnot, Iltalehti uutisoi tänään. Hänet on hyväksytty valtiotieteen kandidaattiohjelmaan Oslon yliopistoon.

Jokohan vähitellen riittäisi rikollisten paapominen?

Ketä tahansa oikeusvaltion kansalaista luulisi huolestuttavan suuresti tilanne, jossa ihmisryhmät ottavat vastaavan oikeuden omiin käsiinsä. Minua ainakin. Peruslähtökohdaltaan valtio on ihmistä varten eikä päin vastoin, mutta mikäli valtiovalta antaa liian pitkään signaaleja, joiden mukaan sitä ei kiinnosta paskan vertaa sen jäsenten hyvinvointi ja turvallisuus, saattaa tapahtua odottamattomia asioita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä