Turvallisuuspolitiikka http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132847/all Thu, 06 Dec 2018 11:35:17 +0200 fi Itsenäisyyden paras tae: kotipesä kunnossa http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265333-itsenaisyyden-paras-tae-kotipesa-kunnossa <p><strong>Suomi on maailman parhaita maita. </strong>Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on muun muassa maailman vakain valtio, maailman vapain maa, maailman turvallisin maa ja maailman kolmanneksi vaurain maa. Häkellyttävän listauksen Suomen menestyksestä eri vertailuissa voit katsoa <a href="http://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html">täältä.</a></p><p>Suomen menestys ja elämänlaatumme eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niiden edellytys on valtiollinen itsenäisyytemme: oikeus rakentaa yhteiskuntaa, kuten yhdessä parhaaksi näemme. Monet kansat maailmassa eivät nauti tällaisesta oikeudesta.</p><p>On tärkeää pitää mielessä, että itsenäisyyden menetys ei tarkoita ainoastaan miehitystä &ndash; sellaista, jota vastaan Suomi taisteli 1939-45. Itsenäisyyden kaventaminen voi tarkoittaa monia muitakin asioita. Se voi tarkoittaa painostamista, uhkailua, häirintää, estämistä.</p><p>Esimerkiksi Ukrainaa ei ole kokonaan miehitetty, mutta sen itsenäisyyttä on vakavasti loukattu muun muassa hybridivaikuttamisella, häirinnällä, energian saantia heikentämällä, sen ulkopoliittisia valintoja rajoittamalla ja tunnetusti osin sotilaallisinkin keinoin. Ukrainan oikeuteen määrittää oma kohtalonsa on kajottu.</p><p>Paras lääke itsenäisyyden kaventamiseen on pitää oma yhteiskuntamme niin vahvana, että se kestää yritykset väärin keinoin vaikuttaa valintoihimme. Se tarkoittaa muun muassa</p><ul><li>riittävää sotilaallista suorituskykyä,</li><li>huoltovarmuutta,</li><li>monipuolista energiajärjestelmää,</li><li>kyberkestävyyttä,</li><li>propagandan vastustuskykyä,</li><li>hallinnon toimivuutta</li><li>kansalaisten turvallisuusosaamista sekä</li><li>kestävää julkista talouttakin.</li></ul><p>Vahvuus tarkoittaa myös aktiivista ulkopolitiikkaa sekä sitoutuneita ja riittävän vahvoja liittolaisia. Yksinäinen, köyhä ja velkainen, sisäisesti riitainen, kouluttamaton ja energiariippuvainen maa on helppo saattaa polvilleen, verrattuna vahvaan ja ystävien ympäröimään.</p><p><strong>Itsenäisyyden ytimessä on kuitenkin ennen kaikkea tahto.</strong> Määrätietoisuus siitä, että tahdomme itsenäisyytemme säilyttää ja etsimme siihen tarvittavat keinot. On huolestuttavaa, että <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10529281">maanpuolustustahto on nyt vajonnut alimmilleen 30 vuoteen.</a> Erityisen huolestuttavaa on nopea lasku nuorten keskuudessa. Sellainen yhteiskunta, joka ei tahdo puolustautua, ei tietenkään sitä tehokkaasti tee. Maanpuolustustahto on saatava taas nousuun.</p><p>Suomen tulee nimittäin aina pitää huolta, että suomalaiset päättävät maamme tulevaisuudesta. Se ei tarkoita sitä, että meidän ei kannattaisi tehdä laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja esimerkiksi sitoutua yhteisesti sovittuihin EU:n pelisääntöihin. Itsenäisyys on myös vapautta valita liittolaisensa. Mutta meidän suomalaisten tulee tehdä omat valintamme. Paras tae tuosta oikeudesta - itsenäisyydestä - on pitää kotipesä kunnossa, Suomi vahvana.</p><p>&nbsp;</p><p><em><strong>Ville Valkonen</strong></em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomi on maailman parhaita maita. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on muun muassa maailman vakain valtio, maailman vapain maa, maailman turvallisin maa ja maailman kolmanneksi vaurain maa. Häkellyttävän listauksen Suomen menestyksestä eri vertailuissa voit katsoa täältä.

Suomen menestys ja elämänlaatumme eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niiden edellytys on valtiollinen itsenäisyytemme: oikeus rakentaa yhteiskuntaa, kuten yhdessä parhaaksi näemme. Monet kansat maailmassa eivät nauti tällaisesta oikeudesta.

On tärkeää pitää mielessä, että itsenäisyyden menetys ei tarkoita ainoastaan miehitystä – sellaista, jota vastaan Suomi taisteli 1939-45. Itsenäisyyden kaventaminen voi tarkoittaa monia muitakin asioita. Se voi tarkoittaa painostamista, uhkailua, häirintää, estämistä.

Esimerkiksi Ukrainaa ei ole kokonaan miehitetty, mutta sen itsenäisyyttä on vakavasti loukattu muun muassa hybridivaikuttamisella, häirinnällä, energian saantia heikentämällä, sen ulkopoliittisia valintoja rajoittamalla ja tunnetusti osin sotilaallisinkin keinoin. Ukrainan oikeuteen määrittää oma kohtalonsa on kajottu.

Paras lääke itsenäisyyden kaventamiseen on pitää oma yhteiskuntamme niin vahvana, että se kestää yritykset väärin keinoin vaikuttaa valintoihimme. Se tarkoittaa muun muassa

  • riittävää sotilaallista suorituskykyä,
  • huoltovarmuutta,
  • monipuolista energiajärjestelmää,
  • kyberkestävyyttä,
  • propagandan vastustuskykyä,
  • hallinnon toimivuutta
  • kansalaisten turvallisuusosaamista sekä
  • kestävää julkista talouttakin.

Vahvuus tarkoittaa myös aktiivista ulkopolitiikkaa sekä sitoutuneita ja riittävän vahvoja liittolaisia. Yksinäinen, köyhä ja velkainen, sisäisesti riitainen, kouluttamaton ja energiariippuvainen maa on helppo saattaa polvilleen, verrattuna vahvaan ja ystävien ympäröimään.

Itsenäisyyden ytimessä on kuitenkin ennen kaikkea tahto. Määrätietoisuus siitä, että tahdomme itsenäisyytemme säilyttää ja etsimme siihen tarvittavat keinot. On huolestuttavaa, että maanpuolustustahto on nyt vajonnut alimmilleen 30 vuoteen. Erityisen huolestuttavaa on nopea lasku nuorten keskuudessa. Sellainen yhteiskunta, joka ei tahdo puolustautua, ei tietenkään sitä tehokkaasti tee. Maanpuolustustahto on saatava taas nousuun.

Suomen tulee nimittäin aina pitää huolta, että suomalaiset päättävät maamme tulevaisuudesta. Se ei tarkoita sitä, että meidän ei kannattaisi tehdä laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja esimerkiksi sitoutua yhteisesti sovittuihin EU:n pelisääntöihin. Itsenäisyys on myös vapautta valita liittolaisensa. Mutta meidän suomalaisten tulee tehdä omat valintamme. Paras tae tuosta oikeudesta - itsenäisyydestä - on pitää kotipesä kunnossa, Suomi vahvana.

 

Ville Valkonen

]]>
6 http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265333-itsenaisyyden-paras-tae-kotipesa-kunnossa#comments Kotimaa Itsenäisyys Puolustus Turvallisuuspolitiikka Thu, 06 Dec 2018 09:35:17 +0000 Ville Valkonen http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265333-itsenaisyyden-paras-tae-kotipesa-kunnossa
Euroopan epävakaus, kansallismielisyys ja Nato http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264855-euroopan-epavakaus-kansallismielisyys-ja-nato <p>Eurooppaa kuohuttavat tätä nykyä kaksi isoa asiaa: globaali maahanmuutto ja Venäjän aikaansaama Krimin miehitys sekä siihen liittyvä separatistijoukkojen tukeminen Itä-Ukrainassa. Niinpä myöskään Euroopassa heränneessä kansallismielisyydessä ei ole mitään ihmeellistä. Elämme epävarmoja aikoja, ja siksi kansallisen edun valvominen on erityisen tärkeää.</p><p>Myöskään Venäjän aseiden kalistelussa ei ole mitään uutta. Kun Venäjä otti viime sunnuntaina haltuunsa kolme Ukrainan laivaston alusta Mustanmeren Kertšinsalmessa, konfliktissa haavoittui (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10525483" target="_blank">lähteestä</a> riippuen) 3<em>&ndash;</em>6 miehistön jäsentä. Mediassa tapaus on nähty ensimmäisenä selkeänä yhteenottona Venäjän ja Ukrainan välillä.</p><p>Tunnuksettomia Venäjän joukkoja on tosin eksynyt Ukrainan alueelle jo aiemmin. Malesialainen matkustajakone puolestaan ammuttiin alas Venäjän valmistamalla ja toimittamalla ilmatorjuntaohjuksella, jolloin tapauksessa kuoli satoja useiden eri maiden kansalaisia.</p><p>Venäjällä olisi avaimet myös Syyrian kriisin ratkaisemiseen, kunhan maa lopettaisi Bašar al-Assadin tukemisen. Mutta venäläiset haluavat pitää kiinni Syyriasta, sillä Venäjä tavoittelee maasta tukikohtaa Välimerelle.</p><p>Venäjä pyrkii luomaan kriisipesäkkeiden ja valloittamiensa alueiden ympärille puskurivyöhykkeitä, joista löytyy useita kerroksia kuin karjalalaisista puumaatuskoista. Myös Itä-Ukraina on alue, jota Venäjä pitää hallussaan suoraan tai separatistien kautta suojatakseen miehittämäänsä Krimiä. Näin Venäjä pyrkii viemään huomion pois ongelmien ytimestä, siitä, että maa valloitti kansainvälisen oikeuden vastaisesti Krimin, kuten Saddam aikoinaan Kuwaitin.</p><p>Euroopan unionin pakotteet ovat jääneet melko merkityksettömiksi Venäjälle, ja tämä on voinut olla EU-maiden tarkoituskin. EU-maat ovat halunneet turvata energiansaantinsa Venäjältä. Eniten pakotteista ovat kärsineet Suomen kaltaiset maat, joiden kauppa Venäjälle on hyytynyt.</p><p>En usko Yhdysvaltain nykyisen presidentin olevan asiassa välinpitämätön, vaikka Trumpia putinismista epäilläänkin. Trump on tuominnut Krimin miehityksen monta kertaa, ja Venäjä on hänelle selvä vastustaja. USA ei vain paljoa voi ilman aseellista välintuloa, ja se taas tarkoittaisi sotaa. Venäjä on siitä kurja vastustaja, että jos sen joukkoja pääsee jollekin alueelle, niitä ei saa sieltä millään pois.</p><p>Tämä merkitsee, että meillä täällä Suomessa tarvitaan asiantuntevia ja harkintakykyisiä poliitikkoja, jotka osaavat ajatella kansallista etuamme. Suurvaltapoliittisen opportunismin välikappaleeksi joutuminen ei ole meille eduksi. Kansallisen edun valvominen on erityisen tärkeää ja ymmärrettävää epävarmoina aikoina.</p><p>Kansallista etuamme on suojeltava myös pidättyvällä maahanmuuttopolitiikalla, sillä väestömme hajautuminen ja erimielisyyden kasvu eivät ole sisäpoliittisesti hyväksi. Ne heikentävät yhteiskunnallista tehokkuutta ja keskinäistä luottamusta sekä maanpuolustustahtoa.</p><p>Politiikassa on varottava myös sisäisiä uhkia, kuten putinismin kasvua Suomessa sekä siihen liittyvää henkilökohtaisen edun tavoittelua. Krimin miehitystä ja Ukrainan kriisiä vähätteleviä trolleja esiintyy internetissä laajalti, ja heidän tavoitteenaan on saattaa Suomi Venäjän vaikutusvaltaan: juuri tuollaiseksi puskurivyöhykkeeksi. Palkkiotaan maansa myymisestä en voi edes arvata.</p><p>Omasta mielestäni Suomen olisi ollut viisainta liittyä Natoon yhdessä Baltian maiden kanssa 1990-luvun alussa, mutta sosialististen presidenttien ja ulkoministerien vuoksi niin ei tehty, mistä saattaa koitua heille historian raskas taakka. Nato-ovi on nyt kiinni muttei lukossa; tosin nykytilanteessa ovesta kulkeminen voisi olla epäviisasta, sillä järjestö on eripurainen muun muassa Turkin ja EU:n suhteen vuoksi sekä Kreikan ja muiden oliiviöljymaiden talousahdingon takia.</p><p>Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt tukevansa Natoon hakemista lähinnä kahdessa tapauksessa: jos Ruotsi hakee tai jos Venäjän käytös pahenee. Kannanotto ei yllätä, sillä se on analyyttinen totuus, vähän niin kuin se, että possua voi rapsuttaa vasemmalla kädellä, oikealla kädellä tai molemmilla käsillä.</p><p>Johtopäätös ei ole siis merkittävä poliittinen linjanveto, vaan se on eräänlainen looginen välttämättömyys nykytilanteessa. Kurjaa asiassa on, että Suomen Nato-ratkaisu on jätetty Ruotsissa tehtäväksi, ja huumoria tavoitellen onkin sanottu (Jörn Donner), että Suomi on ainoa maa, johon Ruotsilla on vaikutusta.</p><p>Luen tilannetta niin, että Suomen ulkopoliittinen johto toivoo, ettei Ruotsi hakisi. Muutenhan Suomi olisi jo itse ollut asiassa aktiivinen. Näin toivotaan nykyisen hyväksi koetun tilanteen sekä tasapainon Pohjolassa jatkuvan.</p><p>Lupaukset ja toiveet kansanäänestyksestä Nato-asiassa ovat joka tapauksessa pelkkää palturia ja populismia. Ensinnäkin (1), äänestyttäminen avaisi tien suunnattomaan propagandasotaan ja uhkailuun, jotka voisivat heikentää turvallisuutta. Toiseksi (2), äänestyksen järjestäminen olisi valtiojohdon antama signaali, jonka mukaisesti liittymistä tavoitellaan. Jos kansa sanoisi tuossa tilanteessa &rdquo;ei&rdquo;, se vetäisi hallitukselta ja presidentiltä housut kinttuihin, ja Venäjällä voitaisiin nauraa. Tällaista tilannetta tuskin kukaan haluaa.</p><p>Ja kolmanneksi (3), Natossa on vain muutama maa, jotka ovat kansanäänestyksen järjestäneet, esimerkiksi Unkari, tosin äänestyksen merkitys oli muodollinen, sillä tulos oli selvä valtaenemmistön vaatiessa kynsin hampain Natoon pääsyä. Espanja puolestaan järjesti kansanäänestyksen liittymispäätöksen jälkeen selvittääkseen kannatusta, ja Georgia järjesti hädissään kansanäänestyksen, vaikka maalla ei ollut edes Nato-kelpoisuutta. Niinpä maa ei ole tänäkään päivänä Naton jäsen.</p><p>Suomessa perustuslain säätäjä on ollut niin viisas, että se on jättänyt asian eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ratkaistavaksi. Tämä mahdollistaa nopeat päätökset, mutta siirtää asian puolueissa harkittavaksi ja sovittavaksi. Niinpä puolueilta ja poliitikoilta vaaditaan erityistä asiantuntemusta ja viisautta.</p><p>Perussuomalaisena poliitikkona en ole putinisti. En ole myöskään Nato-trolli. Asiassa pitää kulkea isänmaan etu edellä. Kansallinen etu on unohdettu myös monissa muissa kysymyksissä, ja siksi tarvitaan maltillista ja järkevää harkintaa sekä kansallisen edun ajamista.</p><p>Äärimmäisten ja sitovien kantojen lukkoon lyöminen on epäviisasta myös muissa puolueissa, jotka ovat joko torjuneet Nato-jäsenyyden täysin tai ajavat sitä ohjelmassaan. Viimeksi mainittuja tosin ei taida olla kuin yksi.</p><p>Itse olen aina ollut Nato-jäsenyyden periaatteellinen kannattaja, enkä näe estettä liittymiselle, mikäli sopimus on hyvä <em>ja</em> tilanne liittymisen sallii. Mutta turvallisuutta ei kannata vaarantaa asialla, jonka tehtävä olisi taata turvallisuus.</p><p>Niinpä eipäs<em>&ndash;</em>juupas-väittely on turhaa, etenkin kun Nato-jäsenyyden tavoittelusta on tullut Suomen idänpolitiikan <em>modus operandi</em>, eräänlainen instrumentti, jolla ilmaistaan vertauskuvallista etääntymistä tai lähentymistä suhteessa Venäjään. Naton ohella on myös muita mahdollisuuksia järjestää puolustusyhteistyö.</p><p>Tulevaisuudessa entistä tärkeämpää on, että asioita hoitavat poliittiset edustajat, joiden toiminta on ennustettavaa ja luotettavaa ja joilta löytyy sekä analyysi- että toimintakykyä reagoida nopeasti eteen tuleviin haasteisiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Jukka Hankamäki</p><p>FT, VTT</p><p>Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eurooppaa kuohuttavat tätä nykyä kaksi isoa asiaa: globaali maahanmuutto ja Venäjän aikaansaama Krimin miehitys sekä siihen liittyvä separatistijoukkojen tukeminen Itä-Ukrainassa. Niinpä myöskään Euroopassa heränneessä kansallismielisyydessä ei ole mitään ihmeellistä. Elämme epävarmoja aikoja, ja siksi kansallisen edun valvominen on erityisen tärkeää.

Myöskään Venäjän aseiden kalistelussa ei ole mitään uutta. Kun Venäjä otti viime sunnuntaina haltuunsa kolme Ukrainan laivaston alusta Mustanmeren Kertšinsalmessa, konfliktissa haavoittui (lähteestä riippuen) 36 miehistön jäsentä. Mediassa tapaus on nähty ensimmäisenä selkeänä yhteenottona Venäjän ja Ukrainan välillä.

Tunnuksettomia Venäjän joukkoja on tosin eksynyt Ukrainan alueelle jo aiemmin. Malesialainen matkustajakone puolestaan ammuttiin alas Venäjän valmistamalla ja toimittamalla ilmatorjuntaohjuksella, jolloin tapauksessa kuoli satoja useiden eri maiden kansalaisia.

Venäjällä olisi avaimet myös Syyrian kriisin ratkaisemiseen, kunhan maa lopettaisi Bašar al-Assadin tukemisen. Mutta venäläiset haluavat pitää kiinni Syyriasta, sillä Venäjä tavoittelee maasta tukikohtaa Välimerelle.

Venäjä pyrkii luomaan kriisipesäkkeiden ja valloittamiensa alueiden ympärille puskurivyöhykkeitä, joista löytyy useita kerroksia kuin karjalalaisista puumaatuskoista. Myös Itä-Ukraina on alue, jota Venäjä pitää hallussaan suoraan tai separatistien kautta suojatakseen miehittämäänsä Krimiä. Näin Venäjä pyrkii viemään huomion pois ongelmien ytimestä, siitä, että maa valloitti kansainvälisen oikeuden vastaisesti Krimin, kuten Saddam aikoinaan Kuwaitin.

Euroopan unionin pakotteet ovat jääneet melko merkityksettömiksi Venäjälle, ja tämä on voinut olla EU-maiden tarkoituskin. EU-maat ovat halunneet turvata energiansaantinsa Venäjältä. Eniten pakotteista ovat kärsineet Suomen kaltaiset maat, joiden kauppa Venäjälle on hyytynyt.

En usko Yhdysvaltain nykyisen presidentin olevan asiassa välinpitämätön, vaikka Trumpia putinismista epäilläänkin. Trump on tuominnut Krimin miehityksen monta kertaa, ja Venäjä on hänelle selvä vastustaja. USA ei vain paljoa voi ilman aseellista välintuloa, ja se taas tarkoittaisi sotaa. Venäjä on siitä kurja vastustaja, että jos sen joukkoja pääsee jollekin alueelle, niitä ei saa sieltä millään pois.

Tämä merkitsee, että meillä täällä Suomessa tarvitaan asiantuntevia ja harkintakykyisiä poliitikkoja, jotka osaavat ajatella kansallista etuamme. Suurvaltapoliittisen opportunismin välikappaleeksi joutuminen ei ole meille eduksi. Kansallisen edun valvominen on erityisen tärkeää ja ymmärrettävää epävarmoina aikoina.

Kansallista etuamme on suojeltava myös pidättyvällä maahanmuuttopolitiikalla, sillä väestömme hajautuminen ja erimielisyyden kasvu eivät ole sisäpoliittisesti hyväksi. Ne heikentävät yhteiskunnallista tehokkuutta ja keskinäistä luottamusta sekä maanpuolustustahtoa.

Politiikassa on varottava myös sisäisiä uhkia, kuten putinismin kasvua Suomessa sekä siihen liittyvää henkilökohtaisen edun tavoittelua. Krimin miehitystä ja Ukrainan kriisiä vähätteleviä trolleja esiintyy internetissä laajalti, ja heidän tavoitteenaan on saattaa Suomi Venäjän vaikutusvaltaan: juuri tuollaiseksi puskurivyöhykkeeksi. Palkkiotaan maansa myymisestä en voi edes arvata.

Omasta mielestäni Suomen olisi ollut viisainta liittyä Natoon yhdessä Baltian maiden kanssa 1990-luvun alussa, mutta sosialististen presidenttien ja ulkoministerien vuoksi niin ei tehty, mistä saattaa koitua heille historian raskas taakka. Nato-ovi on nyt kiinni muttei lukossa; tosin nykytilanteessa ovesta kulkeminen voisi olla epäviisasta, sillä järjestö on eripurainen muun muassa Turkin ja EU:n suhteen vuoksi sekä Kreikan ja muiden oliiviöljymaiden talousahdingon takia.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt tukevansa Natoon hakemista lähinnä kahdessa tapauksessa: jos Ruotsi hakee tai jos Venäjän käytös pahenee. Kannanotto ei yllätä, sillä se on analyyttinen totuus, vähän niin kuin se, että possua voi rapsuttaa vasemmalla kädellä, oikealla kädellä tai molemmilla käsillä.

Johtopäätös ei ole siis merkittävä poliittinen linjanveto, vaan se on eräänlainen looginen välttämättömyys nykytilanteessa. Kurjaa asiassa on, että Suomen Nato-ratkaisu on jätetty Ruotsissa tehtäväksi, ja huumoria tavoitellen onkin sanottu (Jörn Donner), että Suomi on ainoa maa, johon Ruotsilla on vaikutusta.

Luen tilannetta niin, että Suomen ulkopoliittinen johto toivoo, ettei Ruotsi hakisi. Muutenhan Suomi olisi jo itse ollut asiassa aktiivinen. Näin toivotaan nykyisen hyväksi koetun tilanteen sekä tasapainon Pohjolassa jatkuvan.

Lupaukset ja toiveet kansanäänestyksestä Nato-asiassa ovat joka tapauksessa pelkkää palturia ja populismia. Ensinnäkin (1), äänestyttäminen avaisi tien suunnattomaan propagandasotaan ja uhkailuun, jotka voisivat heikentää turvallisuutta. Toiseksi (2), äänestyksen järjestäminen olisi valtiojohdon antama signaali, jonka mukaisesti liittymistä tavoitellaan. Jos kansa sanoisi tuossa tilanteessa ”ei”, se vetäisi hallitukselta ja presidentiltä housut kinttuihin, ja Venäjällä voitaisiin nauraa. Tällaista tilannetta tuskin kukaan haluaa.

Ja kolmanneksi (3), Natossa on vain muutama maa, jotka ovat kansanäänestyksen järjestäneet, esimerkiksi Unkari, tosin äänestyksen merkitys oli muodollinen, sillä tulos oli selvä valtaenemmistön vaatiessa kynsin hampain Natoon pääsyä. Espanja puolestaan järjesti kansanäänestyksen liittymispäätöksen jälkeen selvittääkseen kannatusta, ja Georgia järjesti hädissään kansanäänestyksen, vaikka maalla ei ollut edes Nato-kelpoisuutta. Niinpä maa ei ole tänäkään päivänä Naton jäsen.

Suomessa perustuslain säätäjä on ollut niin viisas, että se on jättänyt asian eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ratkaistavaksi. Tämä mahdollistaa nopeat päätökset, mutta siirtää asian puolueissa harkittavaksi ja sovittavaksi. Niinpä puolueilta ja poliitikoilta vaaditaan erityistä asiantuntemusta ja viisautta.

Perussuomalaisena poliitikkona en ole putinisti. En ole myöskään Nato-trolli. Asiassa pitää kulkea isänmaan etu edellä. Kansallinen etu on unohdettu myös monissa muissa kysymyksissä, ja siksi tarvitaan maltillista ja järkevää harkintaa sekä kansallisen edun ajamista.

Äärimmäisten ja sitovien kantojen lukkoon lyöminen on epäviisasta myös muissa puolueissa, jotka ovat joko torjuneet Nato-jäsenyyden täysin tai ajavat sitä ohjelmassaan. Viimeksi mainittuja tosin ei taida olla kuin yksi.

Itse olen aina ollut Nato-jäsenyyden periaatteellinen kannattaja, enkä näe estettä liittymiselle, mikäli sopimus on hyvä ja tilanne liittymisen sallii. Mutta turvallisuutta ei kannata vaarantaa asialla, jonka tehtävä olisi taata turvallisuus.

Niinpä eipäsjuupas-väittely on turhaa, etenkin kun Nato-jäsenyyden tavoittelusta on tullut Suomen idänpolitiikan modus operandi, eräänlainen instrumentti, jolla ilmaistaan vertauskuvallista etääntymistä tai lähentymistä suhteessa Venäjään. Naton ohella on myös muita mahdollisuuksia järjestää puolustusyhteistyö.

Tulevaisuudessa entistä tärkeämpää on, että asioita hoitavat poliittiset edustajat, joiden toiminta on ennustettavaa ja luotettavaa ja joilta löytyy sekä analyysi- että toimintakykyä reagoida nopeasti eteen tuleviin haasteisiin.

 

Jukka Hankamäki

FT, VTT

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

]]>
19 http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264855-euroopan-epavakaus-kansallismielisyys-ja-nato#comments Puolustuspolitiikka Turvallisuuspolitiikka Ulkopolitiikka Wed, 28 Nov 2018 11:34:54 +0000 J. Sakari Hankamäki http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264855-euroopan-epavakaus-kansallismielisyys-ja-nato
Suomen linna ja puolustuslinjat 2020-luvulla http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264611-suomen-linna-ja-puolustuslinjat-2020-luvulla <p>Presidentti Sauli Niinistön turvallisuuspolitiikan sanotaan &ndash; ja niin hän on itsekin julkisissa lausunnoissaan sen kuvannut &ndash; perustuvan neljään &rdquo;pilariin&rdquo; (ehkei hän ole luonnehtinut niitä täsmälleen kuten minä seuraavassa mutta kutakuinkin kuitenkin). Ne ovat itsenäinen kansallinen puolustus, läntiset kumppanuudet kuten Ruotsi, Nato ja Yhdysvallat, hyvien suhteiden ylläpitäminen Venäjään sekä YK ja muut kansainväliset järjestöt.</p><p>Tästä nelipilarisuudesta johtui mieleeni, että Alvar Aallon klassinen pikku jakkara oli kolmijalkainen. Kolmijalkaisen jakkaran mikään jalka ei voi jäädä ilmaan ja siten aiheuttaa jakkaran keikuntaa puolelle tai toiselle. Toisaalta jokainen sillä jakkaralla istunut tietää, että se ei ole kovin vakaa: jos istuja nojaa vähänkään enemmän sivuun, siinä keikahtaa nurin ja häntäluu iskee kipeästi lattiaan. Nelijalkainen jakkara, joita Aallon jakkaran kopiot yleensä ovat, on vakaampi, mutta siinä nuo jalat eivät välttämättä kaikki tapaa lattiaan ja se keikkuu siitä syystä helposti. Turvallisuuspoliittisen &rdquo;jakkaran&rdquo; alla taas alustakaan ei pysy vakaana, vaan voi liikkua ja kupruilla, minkä takia jakkaraa on koko ajan säädettävä, jotta se pysyisi pystyssä.</p><p>Niinistön nelijalkaisessa turvallisuusjakkarassa kuitataan kahdenväliset suhteet eri maihin pelkällä Venäjällä; se vaikuttaa nykymaailmassa hieman oudolta, kun on kuunnellut hänen itsensäkin puheita esimerkiksi Kiinan merkityksestä. Mutta ei siitä enempää tässä kirjoituksessa. Tuon jakkaran kaikki osaset tai ainakin useimmat niistä voisi sisällyttää myös toisenlaiseen hahmotelmaan turvallisuuspoliittisesta tavoitteistosta ja välineistöstä, nimittäin samakeskisiin kehiin tai puolustuslinjoihin. Minun hahmotelmassani ne olisivat seuraavanlaiset.</p><p>Uloimpana puolustuslinjana olisivat Niinistönkin hahmotelmaan kuuluva YK ja kansainväliset järjestöt, mutta ei vain YK, vaan koko niin sanottu sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä. YK:n ja YK-järjestöjen lisäksi siihen kuuluvat kansainväliset taloudelliset järjestöt ja laitokset kuten Maailman kauppajärjestö, Kansainvälinen valuuttarahasto, &rdquo;keskuspankkien keskuspankki&rdquo; BIS (Bank of International Settlements) ja ylipäänsä ne monet kymmenet ja sadat kansainväliset järjestöt ja yhteenliittymät, joiden kokonaisuudesta &rdquo;sääntöpohjaisuus&rdquo; koostuu. Ja vaikka järjestelmän varsinaisia osallistujia ovatkin valtiot ja niiden elimet, tosiasialliselta merkitykseltään kenties jopa suurempi tekijöitä ovat yritykset ja niiden arvoketjut, ja yritystenkin joukossa erityisesti koko se pitkälti julkisuudelta näkymättömissä oleva finanssijärjestelmä, jossa toimivat niin keskuspankit kuin koko pankki- ja muiden rahoituslaitosten muodostama kokonaisuus kautta maailman. Eikä kyse ole vain järjestöistä ja järjestelyistä, vaan myös politiikasta, esimerkiksi aseidenriisuntapolitiikasta ja nyttemmin yhä tärkeämmästä ilmaastopolitiikasta sekä kehityspolitiikasta, konflikteja tuottavan kurjuuden ja toivottomuuden vähentämisestä.</p><p>Turvallisuuspoliittiselta kannalta katsottuna &ndash; unohtamatta, että sen arvo ja tarve ei ole pelkästään turvallisuus sanan perinteisessä mielessä &ndash; &rdquo;ulkokehä&rdquo; paitsi nostattaa aggressiivisen käyttäytymisen kynnystä myös poistaa sellaisen käyttäytymisen tarvetta; edellyttäen että se on toimiva ja koetaan riittävän tasapuoliseksi. Se on iso edellytys, ja tänä päivänä on pakko vetää johtopäätös, että sääntöpohjaista järjestelmää ei enää koeta yhtä toimivaksi ja tasapuoliseksi kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.&nbsp; Silti se on varsinkin pienemmille ja voimiltaan heikommille valtiolle elintärkeä, ja joskaan ei ehkä elintärkeä niin ainakin tärkeä myös suurimmille ja voimiltaan vahvimmille. Eri asia on, mieltävätkö viimemainitut asian enää näin, ainakaan kaikki niistä.</p><p>Toisen, sisemmän linjan muodostaisi se, mitä Niinistö kutsuu kumppanuuksiksi. Ehdoton ykkönen tässä linjassa on Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö Nato. Jäsenyys siinä poistaisi Suomen turvallisuuden ainoan eksistentiaalisen uhkan, sotilaallisen hyökkäyksen ja sillä uhkaamiseen perustuvan poliittisen ja ehkä taloudellisenkin alistamisen. Nato-jäsenyyden tiellä on kuitenkin kolme estettä (vielä jokin aika sitten olisin listannut vain kaksi). Ensimmäinen on oman kansan kannatuksen puuttuminen. Ilman kannatusta ei voida jäseneksi yrittääkään, ja vaikka jollain konstilla saataisiinkin hakemus aikaan, miksi Nato-maat ottaisivat jäseneksi maan, jonka oma kansa on asiassa pahasti jakaantunut? Toinen mahdollinen este on että, Nato-maat eivät kannattaisikaan yksimielisesti Suomen jäsenyyttä. Eräät Nato-maat ovat tässä suhteessa tasa-arvoisempia kuin toiset, mutta jokaisella niistä on periaatteessa asiassa veto-oikeus. Rukkaset Natolta olisi niin suuri isku Suomen turvallisuudelle, että sellaista riskiä ei voi ottaa. Kolmas este, ehkä vielä tänä päivänä etäinen mutta kasvava, on Naton itsensä uskottavuuden heikkeneminen jäsentensä turvallisuuden takaajana. Tässä suurin kysymysmerkki on sen perustaja ja ylivoimaisesti tärkein jäsen, Yhdysvallat.</p><p>Niinpä jäljelle jää nykytilanteessa &rdquo;option&rdquo; ylläpitäminen ja Nato-jäsenyyttä vähäisemmät kumppanuudet niin Naton itsensä kuin esimerkiksi Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa, EU:n puolustusulottuvuuden rakentelu sekä omien puolustusvoimien harjoittaminen ja varustaminen tavalla, joka on mahdollisimman yhteensopiva yhteisiin operaatioihin, niin avun antamineen kuin vastaanottamiseen siinä toivossa, että tarvittaessa apua tulisi myös ei-jäsenelle. Se on aika heiveröistä, mutta parasta, mitä toistaiseksi voidaan saada aikaan.</p><p>Kolmas, sisin linja on omat puolustusvoimat ja niihin nojautuminen. Tämä puolustuslinja tarvitaan joka tapauksessa, myös &rdquo;kakkoskehällä&rdquo;, sillä ei liittoutuneena tai kumppaninakaan pysty toimimaan, ellei ole oma pesä kunnossa niin omaa puolustusta kuin kumppanien (tai liittolaisten) kanssa tehtävää yhteistyötä silmällä pitäen. Jopa uloimmalla linjalla sitä tarvitaan esimerkiksi rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa varten; nehän on myös laskettava tuon uloimman kehän ulottuvuuksiin.</p><p>Turvallisuuden kovin ydin on kuitenkin niin vahvat ja hyvin koulutetut puolustusvoimat, että mahdollisen hyökkääjän on syytä katsoa kynnys liian korkeaksi hyökkäyksellä tai sillä uhkaamisella saavutettavien hyötyjen kannalta. Suomella on voimavarat rakentaa kohtalaisen vahva puolustuskyky &ndash; materiaalisesti siihen on suurempi kapasiteetti kuin mille poliittinen konsensus on saatavissa aikaan. Oma käsitykseni kuitenkin on, että sitä ainoaa potentiaalista uhkaajaa vastaan, joka todellisuudessa voisi uhkaamaan ryhtyä, Venäjää, vastaan se ei olisi riittävä. Jos ja kun edellytykset Nato-jäsenyyteen kuitenkin puuttuvat, sitä enemmän on oltava valmis tämän sisimman kehän ja kynnyksen eteen uhraamaan. Sellainen käsitys (jota tietoisesti ruokitaankin), että oman puolustuskyvyn vahvistaminen jotenkin vaarantaa hyvien Venäjä-suhteiden ylläpitämisen, on naiivi harhaluulo ja osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä valtioiden välisten suhteiden luonteesta ylipäänsä ja Venäjästä erityisesti.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Presidentti Sauli Niinistön turvallisuuspolitiikan sanotaan – ja niin hän on itsekin julkisissa lausunnoissaan sen kuvannut – perustuvan neljään ”pilariin” (ehkei hän ole luonnehtinut niitä täsmälleen kuten minä seuraavassa mutta kutakuinkin kuitenkin). Ne ovat itsenäinen kansallinen puolustus, läntiset kumppanuudet kuten Ruotsi, Nato ja Yhdysvallat, hyvien suhteiden ylläpitäminen Venäjään sekä YK ja muut kansainväliset järjestöt.

Tästä nelipilarisuudesta johtui mieleeni, että Alvar Aallon klassinen pikku jakkara oli kolmijalkainen. Kolmijalkaisen jakkaran mikään jalka ei voi jäädä ilmaan ja siten aiheuttaa jakkaran keikuntaa puolelle tai toiselle. Toisaalta jokainen sillä jakkaralla istunut tietää, että se ei ole kovin vakaa: jos istuja nojaa vähänkään enemmän sivuun, siinä keikahtaa nurin ja häntäluu iskee kipeästi lattiaan. Nelijalkainen jakkara, joita Aallon jakkaran kopiot yleensä ovat, on vakaampi, mutta siinä nuo jalat eivät välttämättä kaikki tapaa lattiaan ja se keikkuu siitä syystä helposti. Turvallisuuspoliittisen ”jakkaran” alla taas alustakaan ei pysy vakaana, vaan voi liikkua ja kupruilla, minkä takia jakkaraa on koko ajan säädettävä, jotta se pysyisi pystyssä.

Niinistön nelijalkaisessa turvallisuusjakkarassa kuitataan kahdenväliset suhteet eri maihin pelkällä Venäjällä; se vaikuttaa nykymaailmassa hieman oudolta, kun on kuunnellut hänen itsensäkin puheita esimerkiksi Kiinan merkityksestä. Mutta ei siitä enempää tässä kirjoituksessa. Tuon jakkaran kaikki osaset tai ainakin useimmat niistä voisi sisällyttää myös toisenlaiseen hahmotelmaan turvallisuuspoliittisesta tavoitteistosta ja välineistöstä, nimittäin samakeskisiin kehiin tai puolustuslinjoihin. Minun hahmotelmassani ne olisivat seuraavanlaiset.

Uloimpana puolustuslinjana olisivat Niinistönkin hahmotelmaan kuuluva YK ja kansainväliset järjestöt, mutta ei vain YK, vaan koko niin sanottu sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä. YK:n ja YK-järjestöjen lisäksi siihen kuuluvat kansainväliset taloudelliset järjestöt ja laitokset kuten Maailman kauppajärjestö, Kansainvälinen valuuttarahasto, ”keskuspankkien keskuspankki” BIS (Bank of International Settlements) ja ylipäänsä ne monet kymmenet ja sadat kansainväliset järjestöt ja yhteenliittymät, joiden kokonaisuudesta ”sääntöpohjaisuus” koostuu. Ja vaikka järjestelmän varsinaisia osallistujia ovatkin valtiot ja niiden elimet, tosiasialliselta merkitykseltään kenties jopa suurempi tekijöitä ovat yritykset ja niiden arvoketjut, ja yritystenkin joukossa erityisesti koko se pitkälti julkisuudelta näkymättömissä oleva finanssijärjestelmä, jossa toimivat niin keskuspankit kuin koko pankki- ja muiden rahoituslaitosten muodostama kokonaisuus kautta maailman. Eikä kyse ole vain järjestöistä ja järjestelyistä, vaan myös politiikasta, esimerkiksi aseidenriisuntapolitiikasta ja nyttemmin yhä tärkeämmästä ilmaastopolitiikasta sekä kehityspolitiikasta, konflikteja tuottavan kurjuuden ja toivottomuuden vähentämisestä.

Turvallisuuspoliittiselta kannalta katsottuna – unohtamatta, että sen arvo ja tarve ei ole pelkästään turvallisuus sanan perinteisessä mielessä – ”ulkokehä” paitsi nostattaa aggressiivisen käyttäytymisen kynnystä myös poistaa sellaisen käyttäytymisen tarvetta; edellyttäen että se on toimiva ja koetaan riittävän tasapuoliseksi. Se on iso edellytys, ja tänä päivänä on pakko vetää johtopäätös, että sääntöpohjaista järjestelmää ei enää koeta yhtä toimivaksi ja tasapuoliseksi kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.  Silti se on varsinkin pienemmille ja voimiltaan heikommille valtiolle elintärkeä, ja joskaan ei ehkä elintärkeä niin ainakin tärkeä myös suurimmille ja voimiltaan vahvimmille. Eri asia on, mieltävätkö viimemainitut asian enää näin, ainakaan kaikki niistä.

Toisen, sisemmän linjan muodostaisi se, mitä Niinistö kutsuu kumppanuuksiksi. Ehdoton ykkönen tässä linjassa on Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö Nato. Jäsenyys siinä poistaisi Suomen turvallisuuden ainoan eksistentiaalisen uhkan, sotilaallisen hyökkäyksen ja sillä uhkaamiseen perustuvan poliittisen ja ehkä taloudellisenkin alistamisen. Nato-jäsenyyden tiellä on kuitenkin kolme estettä (vielä jokin aika sitten olisin listannut vain kaksi). Ensimmäinen on oman kansan kannatuksen puuttuminen. Ilman kannatusta ei voida jäseneksi yrittääkään, ja vaikka jollain konstilla saataisiinkin hakemus aikaan, miksi Nato-maat ottaisivat jäseneksi maan, jonka oma kansa on asiassa pahasti jakaantunut? Toinen mahdollinen este on että, Nato-maat eivät kannattaisikaan yksimielisesti Suomen jäsenyyttä. Eräät Nato-maat ovat tässä suhteessa tasa-arvoisempia kuin toiset, mutta jokaisella niistä on periaatteessa asiassa veto-oikeus. Rukkaset Natolta olisi niin suuri isku Suomen turvallisuudelle, että sellaista riskiä ei voi ottaa. Kolmas este, ehkä vielä tänä päivänä etäinen mutta kasvava, on Naton itsensä uskottavuuden heikkeneminen jäsentensä turvallisuuden takaajana. Tässä suurin kysymysmerkki on sen perustaja ja ylivoimaisesti tärkein jäsen, Yhdysvallat.

Niinpä jäljelle jää nykytilanteessa ”option” ylläpitäminen ja Nato-jäsenyyttä vähäisemmät kumppanuudet niin Naton itsensä kuin esimerkiksi Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa, EU:n puolustusulottuvuuden rakentelu sekä omien puolustusvoimien harjoittaminen ja varustaminen tavalla, joka on mahdollisimman yhteensopiva yhteisiin operaatioihin, niin avun antamineen kuin vastaanottamiseen siinä toivossa, että tarvittaessa apua tulisi myös ei-jäsenelle. Se on aika heiveröistä, mutta parasta, mitä toistaiseksi voidaan saada aikaan.

Kolmas, sisin linja on omat puolustusvoimat ja niihin nojautuminen. Tämä puolustuslinja tarvitaan joka tapauksessa, myös ”kakkoskehällä”, sillä ei liittoutuneena tai kumppaninakaan pysty toimimaan, ellei ole oma pesä kunnossa niin omaa puolustusta kuin kumppanien (tai liittolaisten) kanssa tehtävää yhteistyötä silmällä pitäen. Jopa uloimmalla linjalla sitä tarvitaan esimerkiksi rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa varten; nehän on myös laskettava tuon uloimman kehän ulottuvuuksiin.

Turvallisuuden kovin ydin on kuitenkin niin vahvat ja hyvin koulutetut puolustusvoimat, että mahdollisen hyökkääjän on syytä katsoa kynnys liian korkeaksi hyökkäyksellä tai sillä uhkaamisella saavutettavien hyötyjen kannalta. Suomella on voimavarat rakentaa kohtalaisen vahva puolustuskyky – materiaalisesti siihen on suurempi kapasiteetti kuin mille poliittinen konsensus on saatavissa aikaan. Oma käsitykseni kuitenkin on, että sitä ainoaa potentiaalista uhkaajaa vastaan, joka todellisuudessa voisi uhkaamaan ryhtyä, Venäjää, vastaan se ei olisi riittävä. Jos ja kun edellytykset Nato-jäsenyyteen kuitenkin puuttuvat, sitä enemmän on oltava valmis tämän sisimman kehän ja kynnyksen eteen uhraamaan. Sellainen käsitys (jota tietoisesti ruokitaankin), että oman puolustuskyvyn vahvistaminen jotenkin vaarantaa hyvien Venäjä-suhteiden ylläpitämisen, on naiivi harhaluulo ja osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä valtioiden välisten suhteiden luonteesta ylipäänsä ja Venäjästä erityisesti.

]]>
7 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264611-suomen-linna-ja-puolustuslinjat-2020-luvulla#comments Itsenäinen puolustus Multilateralismi Nato Neljä pilaria Turvallisuuspolitiikka Fri, 23 Nov 2018 09:38:58 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264611-suomen-linna-ja-puolustuslinjat-2020-luvulla
Venäjä kertoo, miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263272-venaja-kertoo-miksi-suomen-pitaisi-liittya-natoon <p>Venäjän suunnalta kerrottiin tällä viikolla jälleen monta hyvää syytä sille, miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon.</p><p><a href="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005877651.html?fbclid=IwAR3PqpUDlWi-VCDuUzHQYRUthhL26fGAprKmrZMArSmkZbkYvvBcBa9KIQc">Ilta-Sanomat uutisoi</a> viime viikolla Venäjän ulkoministeriön tiedottajan lausunnosta liittyen Naton Trident Juncture 2018-harjoitukseen. Lausunnossa Venäjä on jälleen kerran pahastunut siitä, että itsenäiset valtiot tekevät itsenäistä turvallisuuspolitiikkaa ja harjoittelevat yhteistyössä muiden kanssa.</p><p>Hyvä puoli Venäjän kireässä retoriikassa on se, että Venäjä tekee ihan itse Natoon liittymisen perustelemisen jatkuvasti helpommaksi. Uutisoituja Venäjän lausumia turvallisuuspoliittisia mukatotuuksia on hyvä perata ja ampua kappale kerrallaan alas, sillä muuten joku saattaa joskus jopa ostaa maan loputtomalta tuntuvan uhriretoriikan. Mitä rivien välistä on siis tällä kertaa luettavissa?</p><p>&ldquo;&ndash;&thinsp;Me pidämme Pohjois-Atlantin liiton toimintaa yrityksenä käyttää Suomen ja Ruotsin sotilaspoliittista potentiaalia omien taktisten tavoitteidensa edistämiseen Venäjän rajoittamiseksi täysin keksittyjen ja kuvitteellisten verukkeiden nojalla, [Venäjän ulkoministeriön tiedottaja] Zaharova sanoi.&rdquo;</p><p>Venäjä on jo vuosia lietsonut sotaa Euroopan ja erityisesti Ukrainan alueella sekä uhkaillut naapurimaitaan säännöllisesti. Ruotsi ja Suomi ovat aivan itse hakeutuneet lähemmäksi Natoa, ja maiden mukanaolosta on Natolle hyötyä koko Itämeren alueen ja erityisesti Baltian puolustamisen kannalta. Kehitys rajoittaa lähinnä Venäjän ikiaikaisia mahdollisuuksia ja itse implikoituja oikeuksia hyökkäillä naapurimaihinsa. Samalla Suomen ja Ruotsin tarvitsisi välittää yhä vähemmän siitä, miten Venäjä haluaisi maiden ulko- ja turvallisuuspoliittisesti käyttäytyvän.</p><p>&ldquo;&ndash;&thinsp;Me lähdemme siitä, että Helsinki ja Tukholma ymmärtävät myös sen, ja että he raportoivat myös todellisista uhkista sekä siitä, mistä nämä todelliset uhat eurooppalaiselle turvallisuudelle tulevat. Ne eivät takuulla tule Venäjältä, hän jatkoi.&rdquo;</p><p>Suomen ja Ruotsin realistiset perinteisemmät turvallisuusuhat tulevat Venäjältä, mutta samalla myös esimerkiksi terrorismi, sisäinen eriarvoisuuskehitys ja tulevaisuudessa ilmastonmuutos aiheuttavat uhkia.</p><p>&ldquo;&ndash;&thinsp;Venäjä pitää tätä Naton [sotaharjoitusta] tarkoituksellisena toimintana, joka tähtää Suomen ja Ruotsin vetämiseen Pohjois-Atlantin liiton käytännön toimintaan. Tämä ei ole omiaan vahvistamaan vakautta ja turvallisuutta Pohjois-Euroopassa eikä myöskään koko Euroopassa.&rdquo;</p><p>Suomen ja Ruotsin puolustusvoimat harjoittelevat yhdessä länsimaisen puolustusliiton kanssa puolustussotaa. Vahva ja uskottava puolustusliitto on omiaan ennaltaehkäisemään konventionaalisia sotilaallisia uhkia, joita todistetusti edustaa Euroopan alueella Venäjä. Venäjä itse harjoittelee valtavissa harjoituksissaan myös esimerkiksi laajamittaista hyökkäystoimintaa ja sotii Ukrainassa, mutta tämä heidän todennäköisen näkemyksensä mukaan lähinnä nostaa Euroopan yleistä turvallisuustasoa.</p><p>&ldquo;&ndash;&thinsp;Tämä politiikka ja lähestymistapa pitävät sisällään todellisia riskejä alueen tilanteen heikentymiselle. Kaikki tämä soveltuu Yhdysvaltain harjoittaman Euroopan turvallisuustasoa madaltavan politiikan valtavirtaan, Zaharova muotoili.&rdquo;</p><p>Puolustusyhteistyön lisääminen heikentää Venäjän mahdollisuuksia käyttää naapurimaitaan kriisin eskaloituessa hyväksi, poliittisesti tai sotilaallisesti. Mikäli Venäjä ei heikentäisi Euroopan turvallisuustilannetta eikä esimerkiksi puuttuisi tauotta itsenäisten maiden tekemään itsenäiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ei puolustusyhteistyön syventämiselle olisi vastaavaa tarvetta.</p><p>Venäjä tuntuu edelleen kuvittelevan, että sillä olisi jokin oikeus puuttua naapurivaltioidensa tekemisiin. Venäjän naapurivaltiot eivät ole sen sotilaallisia aluereservaatteja, eivät sen provinsseja, eivät millään tavalla sen käskyvallan alla. Suomen liittyminen Natoon olisi vahva signaali siitä, että Suomi on irtautunut suomettumisesta, ja uskaltaisi lopultakin tehdä Suomelle itselleen tehokkainta mahdollista turvallisuuspolitiikkaa. Ilman sotilasliittoa Venäjä kunnioittaa Suomen itsenäisiä isompia puolustuksellisia päätöksiä lähinnä niin kauan, kun ne ovat Venäjälle itselleen edullisia.</p><p>&nbsp;</p><p>----</p><p>Mikäli tuntuu siltä, että meikäläisen politiikkaa voisi seurata ihan enemmänkin, pistä Facebook-sivuni&nbsp;<a href="https://www.facebook.com/sillanpaa.asema/">www.facebook.com/sillanpaa.asema/</a> seurantaan!</p><p>Kansalaispalautetta voi laittaa Facebookkiin tai osoitteeseen <a href="mailto:emil.sillanpaa@gmail.com">emil.sillanpaa@gmail.com</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Venäjän suunnalta kerrottiin tällä viikolla jälleen monta hyvää syytä sille, miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon.

Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla Venäjän ulkoministeriön tiedottajan lausunnosta liittyen Naton Trident Juncture 2018-harjoitukseen. Lausunnossa Venäjä on jälleen kerran pahastunut siitä, että itsenäiset valtiot tekevät itsenäistä turvallisuuspolitiikkaa ja harjoittelevat yhteistyössä muiden kanssa.

Hyvä puoli Venäjän kireässä retoriikassa on se, että Venäjä tekee ihan itse Natoon liittymisen perustelemisen jatkuvasti helpommaksi. Uutisoituja Venäjän lausumia turvallisuuspoliittisia mukatotuuksia on hyvä perata ja ampua kappale kerrallaan alas, sillä muuten joku saattaa joskus jopa ostaa maan loputtomalta tuntuvan uhriretoriikan. Mitä rivien välistä on siis tällä kertaa luettavissa?

“– Me pidämme Pohjois-Atlantin liiton toimintaa yrityksenä käyttää Suomen ja Ruotsin sotilaspoliittista potentiaalia omien taktisten tavoitteidensa edistämiseen Venäjän rajoittamiseksi täysin keksittyjen ja kuvitteellisten verukkeiden nojalla, [Venäjän ulkoministeriön tiedottaja] Zaharova sanoi.”

Venäjä on jo vuosia lietsonut sotaa Euroopan ja erityisesti Ukrainan alueella sekä uhkaillut naapurimaitaan säännöllisesti. Ruotsi ja Suomi ovat aivan itse hakeutuneet lähemmäksi Natoa, ja maiden mukanaolosta on Natolle hyötyä koko Itämeren alueen ja erityisesti Baltian puolustamisen kannalta. Kehitys rajoittaa lähinnä Venäjän ikiaikaisia mahdollisuuksia ja itse implikoituja oikeuksia hyökkäillä naapurimaihinsa. Samalla Suomen ja Ruotsin tarvitsisi välittää yhä vähemmän siitä, miten Venäjä haluaisi maiden ulko- ja turvallisuuspoliittisesti käyttäytyvän.

“– Me lähdemme siitä, että Helsinki ja Tukholma ymmärtävät myös sen, ja että he raportoivat myös todellisista uhkista sekä siitä, mistä nämä todelliset uhat eurooppalaiselle turvallisuudelle tulevat. Ne eivät takuulla tule Venäjältä, hän jatkoi.”

Suomen ja Ruotsin realistiset perinteisemmät turvallisuusuhat tulevat Venäjältä, mutta samalla myös esimerkiksi terrorismi, sisäinen eriarvoisuuskehitys ja tulevaisuudessa ilmastonmuutos aiheuttavat uhkia.

“– Venäjä pitää tätä Naton [sotaharjoitusta] tarkoituksellisena toimintana, joka tähtää Suomen ja Ruotsin vetämiseen Pohjois-Atlantin liiton käytännön toimintaan. Tämä ei ole omiaan vahvistamaan vakautta ja turvallisuutta Pohjois-Euroopassa eikä myöskään koko Euroopassa.”

Suomen ja Ruotsin puolustusvoimat harjoittelevat yhdessä länsimaisen puolustusliiton kanssa puolustussotaa. Vahva ja uskottava puolustusliitto on omiaan ennaltaehkäisemään konventionaalisia sotilaallisia uhkia, joita todistetusti edustaa Euroopan alueella Venäjä. Venäjä itse harjoittelee valtavissa harjoituksissaan myös esimerkiksi laajamittaista hyökkäystoimintaa ja sotii Ukrainassa, mutta tämä heidän todennäköisen näkemyksensä mukaan lähinnä nostaa Euroopan yleistä turvallisuustasoa.

“– Tämä politiikka ja lähestymistapa pitävät sisällään todellisia riskejä alueen tilanteen heikentymiselle. Kaikki tämä soveltuu Yhdysvaltain harjoittaman Euroopan turvallisuustasoa madaltavan politiikan valtavirtaan, Zaharova muotoili.”

Puolustusyhteistyön lisääminen heikentää Venäjän mahdollisuuksia käyttää naapurimaitaan kriisin eskaloituessa hyväksi, poliittisesti tai sotilaallisesti. Mikäli Venäjä ei heikentäisi Euroopan turvallisuustilannetta eikä esimerkiksi puuttuisi tauotta itsenäisten maiden tekemään itsenäiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ei puolustusyhteistyön syventämiselle olisi vastaavaa tarvetta.

Venäjä tuntuu edelleen kuvittelevan, että sillä olisi jokin oikeus puuttua naapurivaltioidensa tekemisiin. Venäjän naapurivaltiot eivät ole sen sotilaallisia aluereservaatteja, eivät sen provinsseja, eivät millään tavalla sen käskyvallan alla. Suomen liittyminen Natoon olisi vahva signaali siitä, että Suomi on irtautunut suomettumisesta, ja uskaltaisi lopultakin tehdä Suomelle itselleen tehokkainta mahdollista turvallisuuspolitiikkaa. Ilman sotilasliittoa Venäjä kunnioittaa Suomen itsenäisiä isompia puolustuksellisia päätöksiä lähinnä niin kauan, kun ne ovat Venäjälle itselleen edullisia.

 

----

Mikäli tuntuu siltä, että meikäläisen politiikkaa voisi seurata ihan enemmänkin, pistä Facebook-sivuni www.facebook.com/sillanpaa.asema/ seurantaan!

Kansalaispalautetta voi laittaa Facebookkiin tai osoitteeseen emil.sillanpaa@gmail.com

 

]]>
67 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263272-venaja-kertoo-miksi-suomen-pitaisi-liittya-natoon#comments Itsenäisyys Nato Turvallisuuspolitiikka Venäjä Sun, 28 Oct 2018 11:49:39 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263272-venaja-kertoo-miksi-suomen-pitaisi-liittya-natoon
Eduskuntavaalit ovat Natovaalit http://mattivillikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262250-eduskuntavaalit-ovat-natovaalit <p>&nbsp;</p><p>Kansalaiset ovat mielipidetiedusteluissa ilmaisseet selkeän kantansa Natoon.&nbsp; Valtaosa ei kannata liittymistä juuri nyt, <strong>sitä ei tiedetä, onko mielipide ehdoton ei</strong>.&nbsp; Mielipidetiedustelu ei voi korvata kansanäänestystä.&nbsp; Useat julkisuuden henkilöt, presidenttiä myöten, haluaisivat neuvoa antavan kansanäänestyksen.&nbsp;</p><p>Mielestäni tästä aiheesta kansanäänestystä ei pidä järjestää.&nbsp; Nyt valtaosa kansasta ei tiedä Natosta muuta kuin propagandatarkoituksella jaettua, vääristynyttä tietoa. (Huom. propagandaa jakavat yleensä sekä kannattajat että vastustajat).&nbsp; &nbsp;Uskoisin, että tästä aiheesta on puolueetontakin tietoa.&nbsp;</p><p>Vertaan tällaista äänestystä brexit-äänestykseen. &nbsp;Kansalle jaettiin populistista, väärää tietoa. Lopputulos ei ehkä ollutkaan se, mitä britit oikeasti halusivat. &nbsp;Olen melko varma, että jos britit äänestäisivät uudelleen, kun populistien valheet ovat tulleet julki, tulos muuttuisi murskaluvuin. &nbsp;</p><p>Vaikka neuvoa antavaa kansanäänestystä ei järjestettäisi, kansan tahto voidaan saada selville &nbsp;eduskuntavaalien yhteydessä, jos ehdokkaat selvästi kertoisivat kantansa jäsenyyteen läntisessä puolustusliitossa.&nbsp; &nbsp;Kannanotto tulisi olla selkeä, ehdoton ei, kyllä jos tilanne muuttuu tai niin pian kuin mahdollista.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Kansalaiset ovat mielipidetiedusteluissa ilmaisseet selkeän kantansa Natoon.  Valtaosa ei kannata liittymistä juuri nyt, sitä ei tiedetä, onko mielipide ehdoton ei.  Mielipidetiedustelu ei voi korvata kansanäänestystä.  Useat julkisuuden henkilöt, presidenttiä myöten, haluaisivat neuvoa antavan kansanäänestyksen. 

Mielestäni tästä aiheesta kansanäänestystä ei pidä järjestää.  Nyt valtaosa kansasta ei tiedä Natosta muuta kuin propagandatarkoituksella jaettua, vääristynyttä tietoa. (Huom. propagandaa jakavat yleensä sekä kannattajat että vastustajat).   Uskoisin, että tästä aiheesta on puolueetontakin tietoa. 

Vertaan tällaista äänestystä brexit-äänestykseen.  Kansalle jaettiin populistista, väärää tietoa. Lopputulos ei ehkä ollutkaan se, mitä britit oikeasti halusivat.  Olen melko varma, että jos britit äänestäisivät uudelleen, kun populistien valheet ovat tulleet julki, tulos muuttuisi murskaluvuin.  

Vaikka neuvoa antavaa kansanäänestystä ei järjestettäisi, kansan tahto voidaan saada selville  eduskuntavaalien yhteydessä, jos ehdokkaat selvästi kertoisivat kantansa jäsenyyteen läntisessä puolustusliitossa.   Kannanotto tulisi olla selkeä, ehdoton ei, kyllä jos tilanne muuttuu tai niin pian kuin mahdollista. 

]]>
5 http://mattivillikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262250-eduskuntavaalit-ovat-natovaalit#comments Eduskuntavaalit Hybridisodankäynti Venäjä Nato Pakolaisuus Turvallisuuspolitiikka Mon, 08 Oct 2018 19:46:17 +0000 Matti Villikari http://mattivillikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262250-eduskuntavaalit-ovat-natovaalit
Suomi, Venäjä – luottamus ja ehkä turvallisuus http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259560-suomi-venaja-luottamus-ja-ehka-turvallisuus <p><em><strong>Suomi, Venäjä &ndash; luottamus ja ehkä turvallisuus</strong></em></p><p>*</p><p><strong>Kun puhumme Suomen ja Venäjän historiallisista suhteista</strong>, kannattaa keskittyä olennaiseen.</p><p>Mikä sitten on olennaista?</p><p>Kaksi erottuu selvästi; <strong><em>Itämeri meritienä ja sotilasstrategisena altaana, sekä Pietarin merkitys ja sen turvaaminen</em></strong>, - Venäjän kannalta, tietysti.&nbsp;</p><p>Suomalaisia huolettaa nykyisin Itämeren vesien pilaantuminen ja niiden suojelu; mutta mitä olemme tehneet sen eteen, ettei ilmeisin kertauhka, öljytankkerien törmäys Suomenlahdella toteutuisi?</p><p>*</p><p>Jos ymmärrämme asiat siten kuin ne on yllä kirjoitettu, ei tarvitse edes vilkaista karttaa, kun ymmärrämme, että Itämeri meriväylänä ja Pietari (Venäjälle) elintärkeänä kaupunkina liittyvät toisiinsa kohtalonyhteyden kaltaisin sidoksin.</p><p>Professori <strong>Matti Klinge</strong> kirjoitti päiväkirjassaan 24.11.2016 monelle hieman arvoituksellisesti:</p><p>&rdquo;&hellip;<em>korostin, että sittemmin &rdquo;marsalkka <strong>Stalin</strong>&rdquo; aina vetosi <strong>Pietari Suuren</strong> rajaan.&nbsp; Venäjä ei koskaan ole ollut kiinnostunut Suomesta, muta hyvin paljon Suomenlahdesta.&nbsp; Sen kummallekin rannikolle rakennettiin vuosisatojen aikana useita tärkeitä linnoituksia kontrolloimaan tätä kaupallisesti ja siis sotilaallisesti ensiarvoista reittiä &ndash; eikä siis Suomen alueen takia.&nbsp; Sisä-Suomi oli harvaan asuttua, köyhää ja hedelmätöntä, ei kiinnostavaa</em>&rdquo;.</p><p>Klinge luettelee Suomenlahden rantojen linnoituksia;</p><p>Viipuri, Narvan ja Tallinnan linnat, Raasepori, Kronstadt, Haminan ja Loviisan linnakkeet, Viapori, Hankoniemi ja vielä Bomarsund, sekä Ruotsinsalmen (Kotkan) Kyminlinna.</p><p>*</p><p><strong>Kiven ja raudan</strong> lisäksi on tietysti henki, mieliala ja tahto.&nbsp; Näistä sotkemalla soveliaassa sekoitussuhteessa &ndash; syntyy teräsbetonin kaltainen kokonaisuus, vaikea murtaa, vaikea ohittaa.</p><p>Mietin mitä minulle jäi voimakkaimmin mieleen ns. suomettuneisuuden ajalta, sanotaan 1970-luvulta?&nbsp; Kekkonen oli realiteetti, ohittamaton, mutta ei suinkaan oma, siksi en siitä muista paljon, muuta kuin joitain vihaisia puheita ja keskusteluja.&nbsp; Silloin kun Kekkonen puhui radiossa, taisi olla YYA:n 30-vuotisjuhla, en ehdi kaivaa nyt kesä ja vielä tarkemmin lausuttuna #ampiaiskesä2018.</p><p>Mutta kun siis kuulin suorana, miten Kekkonen sanoi selkokielellä, että se oli Suomen syy kun Talvisota syttyi, silloin minä protestoin äänekkäästi.</p><p>Niiltä vuosilta muistan &rdquo;<strong><em>Korpilammen hengen</em></strong>&rdquo;, olen sen tiimoilta, sitä sivuten, istunut monta saunailtaa, ja sain kutakuinkin tuoreeltaan selonteon siitä, miten <strong>Sorsa</strong> arvioi tilanteen uudelleen, ja Jyväskylän jälkeiset paperit pistettiin naftaliiniin, ja alettiin istua ja neuvotella.&nbsp; <em>Konsensus</em> tuli paljon myöhemmin, monen istunnon ja monen saunan ja monen grogin jälkeen.&nbsp;</p><p>Nyt <strong>Klinge</strong> kirjoittaa (1.1.2017) päiväkirjassaan: (siitä miten muotoutuu käsitys 1970-luvusta, ja miten se voi muuttua);</p><p><em>&rdquo;Tähän (käsitysten muutokseen) vaikutti ehkä argumentointini (siis Klingen) &rdquo;<strong>suomettumiskoulukuntaa</strong>&rdquo; vastaan ja kuvaus konsensuspolitiikan synnystä: </em></p><p><em>Presidentinvaaleja ei päästetty sekoittamaan poliittista ilmastoa, jottei russofobiasta ja kateuden lietsonnasta olisi päässyt nousemaan kovin näkyvää.&nbsp; Liittyminen EEC:hen ja ETYK:in saaminen Helsinkiin olivat pääasioita, joita oli koko ajan pidettävä mielessä.&nbsp; Sen teki Kekkonen</em>&rdquo;.&nbsp;</p><p>Näin siis Matti Klinge.&nbsp;</p><p>Myönnän, että ymmärrän tämän (ja Muistelmat III:n) jälkeen ainakin sitä &rdquo;isoa kuvaa&rdquo;, jota Kekkosen sanotaan pitäneen seinällä, sehän muotoutui ajan kanssa.&nbsp;</p><p>Kekkosen syviä elämyksiä olivat;</p><p>1964 Hrustshovin nujertaminen,</p><p>1968 Presidentinvaalit ja Vennamo-Virkkunen &ndash;rintaman 99 valitsijamiestä,</p><p>1968 Tshekkoslovakian miehitys,</p><p>1975 Nobelin saamattajääminen.&nbsp;</p><p>Erityisen rasittava oli vuosi 1968, joka oli <em>toivon ja nousun aikaa</em>, mutta blaskasi pahasti, niin sisällä kuin ulkona, siitä oli vaikea mennä yli.</p><p>*</p><p><em>&rdquo; &rdquo;<strong>Suometumiskoulukunnan</strong>&rdquo; pääargumentti on niin sanottu &rdquo;rähmälläänolo&rdquo; suhteessa Neuvostoliittoon.&nbsp; Varmaankin voidaan puhua &rdquo;liiallisesta&rdquo; neuvostoliittomyönteisyydestä liehittelystä ja nöyristelystä, vaikka onkin vaikea määritellä, milloin kohteliaisuus ja ystävällisyys muuttuvat &rdquo;liiallisiksi&rdquo;,</em> Klinge arvioi.</p><p><em>&rdquo;Mutta koko liiallisuutta täytyisi mielestäni verrata siihen, miten suhtauduttiin muihin maihin</em>&rdquo;, sanoo Klinge, ja jatkaa:</p><p><em>&rdquo;Aikaisemmin oli menty varsin pitkälle <strong>saksalaismielisyydessä</strong> &ndash; &rdquo;menty&rdquo;, siis jotkut olivat menneet, niin kuin suhteessa Neuvostoliittoonkin.</em></p><p><em>Sitten tuli <strong>amerikkalaisten</strong> liehittely, puhumattakaan ruotsalaisista.&nbsp; Ruotsin lähettiläälle kerrottiin &rdquo;luottamuksellisesti&rdquo; aivan kaikki, siitä lähettiläs <strong>Ingemar Hägglöf</strong> muistelmissaan antaa varsin vakuuttavan kuvan.</em></p><p><em>Itse olin kerran kutsuttuna Amerikan lähetystöön varhain aamulla katsomaan televisiosta presidentinvaalien (USAn) tuloksia. Vieraita oli talo tulvillaan, ja aivan oikein joku huomautti, että kyse oli suurin piirtein samoista ihmisistä, joita tapaasi Neuvostoliiton vallankumouspäivän vastaanotolla</em> (silloin kun juhlittavaa vielä oli, vh).&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Virallisen ystävyyspolitiikan kauhtanan takana</strong>, suhteessa Neuvostoliittoon, esiintyi paljon hyvin kielteistä suhtautumista, - minkä ymmärtäminen ei ollut vaikeaa.&nbsp; 420.000 ihmisen kodit, 95.000 kuollutta.&nbsp; Siinä syytä nahkeuteen ja epäluuloon.</p><p>&rdquo;()<em>Neuvostoliitossa suhtauduttiin hyvin kielteisesti, ja (aiheellisesti) Suomen poliittisiin pilapiirtäjiin ja pakinoitsijoihin.&nbsp; Aiheellisesti (Klingen mielestä), sillä näin murennettiin maamme presidentin linjan arvovaltaa ja lietsottiin varsin halpahintaista populismia.</em></p><p><em>Ei siinä auta, jos toinen osapuoli vakuuttelee, että &rdquo;eihän tämä ole vakavaa&rdquo;, &rdquo;täytyy nyt pilailua sietää&rdquo; jne., jos toinen osapuoli kokee tyylin, varsinkin pitkään jatkuvan nöyryyttävänä, vakavaa yhteistyötä häiritsevänä ja estävänä.&nbsp; </em></p><p><em>Meillä ei suhtauduttu asiallisesti Neuvostoliiton reaktioihin, mielialoihin kohdistuvaa kritiikkiä pidettiin toisarvoisena ja arvuuteltiin muita tekijöitä</em>&rdquo;.</p><p>*</p><p>&rdquo;<strong><em>Aikoinaan jo keisarit seurasivat hyvin tarkkaan&nbsp; Suomen</em></strong><em> ylioppilaiden mielipiteitä. Niiden perusteella ratkaistiin tärkeältä osalta, voitiinko Suomea ja suomalaisia pitää lojaaleina.&nbsp; Ulkopoliittinen lojaalisuus oli kuitenkin keisariaikana kaikkien etujen ja suosion ehto.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Kaikki suurvallat ovat huolissaan sellaisista ryhmistä joiden voi sodan tullen kuvitella siirtyvän vihollisen puolelle.&nbsp; Tämä oli sekä Neuvostoliiton että Saksan juutalaisvainojen taustalla.</em></p><p><em>Ja aikanaan vaikkapa Ranskan hugenottien vainoamisen taustalla.&nbsp; Ja aikanaan vaikkapa Ranskan hugenottien vainoamisen taustalla 1500-100 &ndash;luvulla.</em></p><p><em>Eikä suomalaisia kutsuttu aseisiin Maailmansodan sytyttyä 1914.&rdquo;</em>&nbsp; (Klinge: Emt. 11.1.2017.</p><p>*</p><p><strong>Historian ymmärtämisestä</strong></p><p>&rdquo;<em>On toistettava, että <strong>Marx</strong> ja kaikki muut sosiologisesti ajattelevat tutkijat toivat paljon tärkeää ja uutta menneisyyden ymmärtämiseen, mutta yhtä lailla tärkeää on käsittää, että <strong>yksilöt eivät toimi vain rakenteiden puitteissa, vaan muokkaavat niitä</strong> ja saavat aikaan <strong>melkein sattumanvaraisia</strong> suuria tapauksia.</em></p><p><em>Sellaisia ovat viime aikoina erityisesti puhuttu Ensimmäisen maailmansodan, sekä sen puhkeamisen että rauhanteon yhteydessä.&nbsp; &rdquo;<strong>Very nearly everything in history very nearly did not happen</strong>&rdquo; &ndash; sattumanvaraiset tekijät panevat alkuun rakenteellisten olojen muutoksia.&nbsp; Ne voivat voimia sytyttiminä, denonaation aikaansaajina</em>&rdquo;. professori Matti Klinge kirjoittaa 19.10.2016, - enkä voi olla yhtymättä näkemyksiin.&nbsp; Pienestä kiinni, että tunnettu historia kaikkineen olisi jäänyt toteutumatta.</p><p>*</p><p><strong>Venäjä 1991 &ndash; 2018</strong></p><p>Välillä tuntuu, että elämme ja ajattelemme sirkusteltan tapahtumissa, hengitämme ja imemme itseemme hikisten hevosten vaahtoisten kupeitten hajua, komentojen kajahtelut, kiroamiset ja mätkähdykset.&nbsp; <strong>Elämme hetkessä ja tilanteessa</strong>, kun terveellistä olisi mennä teltan ovelle ja katsoa laajempaa maisemaa.</p><p>Lukemattoman monet kritisoivat ja dementoivat <strong>Putinin </strong>roolin ja työn.&nbsp; Miten vahvasti toivotaankaan Venäjää ja aikaa &rdquo;<em>ilman Putinia</em>&rdquo;, - <em>Russian without Putin</em>.</p><p>Mutta mitä me tiedämme taaksepäin, nykyhetkeen ja ennen kaikkea tulevaisuuteen siinä toistaiseksi kuvitteellisessa olosuhteessa, jossa Venäjä ilman Putinia olisi realismia?&nbsp;</p><p><strong>Minkälainen Venäjä2018 olisi, jos Putinia ei</strong> olisi, ei ollut, eikä tullut?&nbsp;</p><p>Kuka osaa sen vakuuttavasti sanoa ja kuvailla?&nbsp;</p><p>Mihin sellainen varma tieto ja näkemys perustuu?&nbsp;</p><p>Minkälaisen historialliseen tietoon ja historian muotoutumisen arvaamattomien risteävien polkujen kulkemiseen, historiakäsitykseen?&nbsp;</p><p>Varminta tietoa tässä asetelmassa on se, mikä on kohtalaisen selvää historiantutkijalle, mutta ei välttämättä maallikolle ja kriitikolle: Emme tiedä, minkälainen Venäjä olisi 2018 tuossa tapauksessa, että Putinia ja hänen regimiään ei olisi.&nbsp;</p><p>Tämä ei ole mielipide, vaan yksinkertainen tosiasia.&nbsp;</p><p>Emmehän tiedä, kuka olisi hänen sijastaan noussut Venäjän johtoon toisen vuosituhannen päättyessä, miten pitkään, millaisin hallitsijatoimin hän olisi istunut ja johtanut; kuka ja mitä olisi häntä seurannut.</p><p>*</p><p><strong>Uskottavaa on että kukaan muu kuin putinilainen elinikäiseksi tsaariksi</strong> muotoutunut hallitsija ei olisi 1999-2018 istunut ja hallinnut, vaan joku, tai oletettavammin, jotkut olisivat häntä seuranneet, ja heidän jälkensä valtakunnan johdossa olisi ollut kulloinenkin, heistä ja monesta muusta tekijästä riippuvainen, muuttuvaisten tekijäin ja &ndash; kuten Klinge edellä sanoi &ndash; rakenteellisten olojen muutoksista ja sattumanvaraisista suurista tapauksista (myös pienistä) ja muutoksista eteenpäin muotoutuvana elämänvirtana etenevä, meille täysin arvaamattomaksi jäävä historia.</p><p>Pelkistäen, yksinkertainen kysymys:</p><p>näemmekö Venäjän2018 huonoimpana mahdollisena Venäjänä, vai &ndash; vaihtoehtoisesti &ndash; parhaana mahdollisena Venäjänä?&nbsp;</p><p>Mikä on realististen vaihtoehtojen kirjo, ja miten tämä toteutunut suhteutuu tuohon skaalaan?&nbsp; Ja sitten, ne odottamattomat, ennakoimattomissa olevat toteutumavaihtoehdot, joista emme tiedä mitään?</p><p>*</p><p><strong>de Gaulle, Kekkonen, Willy Brandt&hellip;</strong></p><p>Vaihtoehtoisen Venäjän vaihtoehtoisesta, mutta tietomme ulkopuolelle jäävästä <em>kontrafaktuaalisest</em>a vaihtoehdosta voimme johtua näkemyksiin, joissa suhteuttaen tarkastellaan valtiojohtajan, tässä tapauksessa <strong>V.V. Putinin</strong>, kautta joidenkin muiden valtioiden johtajiin.&nbsp;</p><p>Siten voimme ainakin joltain osin ymmärtää ja hyväksyä näkökulman, jonka Klinge esittää 20.0.2016;</p><p><em>&rdquo;Tässä saa melkein joka päivä, kadulla ja kokouksissa, toistaa kertosäettään presidentti <strong>Putinin </strong>vertautumisesta kenraali <strong>de Gaulleen</strong> ja presidentti <strong>Kekkoseen</strong>, <strong>maidensa pelastajiin ja nostajiin rappiotilasta</strong> menestykseen ja kunniaan &ndash; joihin eräs kuulija lisäsi perustellusti <strong>Willy Brandtin</strong></em>.&rdquo;</p><p>Kyse on siis valtiojohtajan elämäntyöstä, suuresta kutsumuksesta, ja sen tuloksista, joilla oli ilmiselvää vaikutusta kansakunnan historiaan.</p><p>Klinge tarkastelee kotoista esimerkkiä, presidentti Kekkosen saavutusta, sitä suurinta:</p><p>&rdquo;<em>On siis syytä muistuttaa myös Kekkosesta.&nbsp; Millainen oli se Suomi, jonka johtoon hän tuli 1956?&nbsp; Repiviä puolueriitoja, koko ajan lakkoja, inflaatiota ja devalvaatioita, monta vuotta negatiivista talouskasvua.&nbsp; Ja sitten maaltapako ja maastapako 1960-luvulla.</em></p><p><em>Kekkonen onnistui pakottamaan maaseudun ja kaupunkien edustajat, puolueet ja ammattiliitot yhteistoimintaan suurempien päämäärien hyväksi hyvin nopean ja kivuliaan industrialisoimisen ja urbanisoimisen haittavaikutusten leimaamana aikana.&nbsp; Eikä vähiten siksi, että Suomen oli ulkopoliittisesti oltava vahva ja johdonmukainen</em>&rdquo;.&nbsp;</p><p>Näin siis Klinge vetää pitkän kehityskaaren, jossa yhteinen muuttuja oli UKK:n elämäntyö ja Suomen suuri tarina.</p><p>*</p><p><strong>Jos historian tutkimuksesta</strong> jotain olen oppinut, se olkoon sen ymmärtäminen, että kahden toisistaan riippumattoman henkilön, asian tai ilmiön esiintyminen yhtä aikaa, ei sinänsä todista mitään niiden välisestä kausaalisuhteesta.&nbsp;</p><p>Asiaa on tarkasteltava muistakin ulottuvuuksista kuin ajasta ja sen yhdenaikaisuudesta käsin.&nbsp; Mutta, melkein yhtä tärkeää on myöskin oivaltaa, ettei tästä säännöstä johdu mitään, mikä sinänsä todistaisi jotain yhdenaikaisten esiintymisten toisistaan riippumattomuuden ja täyden kausaalikatkoksen olemassaolosta.</p><p>Tähän kohtaan lainaan jälleen Klingeä:</p><p><em>&rdquo;&hellip;eräs vanha Kekkos-vihan edustaja halusi sanoa, että <strong>Fagerholm</strong> olisi varmaankin yhtä hyvin hoitanut nämä asiat.&nbsp; Olisi, olisi, sitä ei koskaan kokeiltu.&nbsp; Mutta tuskin Fagerholm olisi onnistunut. <strong>Hrushtshvin</strong> luottamusta hän ei ainakaan ollut saavuttanut: </em></p><p><em>&rdquo;Herra Fagerholmilla on leveä selkä&rdquo;, &rdquo;<strong>u gaspodina Faerholma shirokaja spina</strong>.&rdquo;&nbsp; </em></p><p><em>Jonka takana, <strong>Nikita Sergejevitsh</strong> tarkoitti, piilottelivat <strong>Leskinen</strong> ja muut sapelinkalistajat</em>&rdquo;.</p><p>Tulemme toteutumattoman historian aavan meren rannalle, jossa emme tiedä, mutta muistamme toki joitakin tosiasioita, ja voimme niiden perusteella tehdä johonkin mittaan päteviä perusteltuja skenarioita.</p><p>Joudumme kysymään myös, neuvostosuhteiden ja niihin elimellisesti kytkeytyvien luottamuksen, ulkopolitiikan, taloussuhteiden, idänkaupan kannattavuuden etc. seikkojen ohella:</p><p>olisiko Fagerholmista, - tai hänen todennäköisestä seuraajastaan, kuka hän sitten ikinä olisi ollut, - ollut Korpilammen hengen rakentajaksi, tulopolitiikan takuumieheksi, vakautuspolitiikan ja ulkoisen puolueettomuuspolitiikan taikuriksi?&nbsp; Tuskin, ehkä ei.</p><p>*</p><p><strong>Hyvin monet merkittävät valtiomiehet</strong> ovat olleet syvällisiä historian tuntijoita, historiasta voi oppia, vaikka se vaatii menneisyyden ymmärtämistä &ndash; ei karkeaa kopiointia.</p><p>&rdquo;<em>Paasikivi oli historian ekspertti, &rdquo;ammattilainen&rdquo;, Kekkonen ja Koivisto lukivat paljon historiaa.&nbsp; Historiallisiin argumentteihin vetosi myös jatkuvasti &ndash; ehkä yllättävän oppinut &ndash; Stalin</em>&rdquo;, sanoo Klinge.</p><p><em>&rdquo;Suomen rajan hän vaati vedettäväksi <strong>Pietari Suuren</strong> suunnitelman ja toteutuksen (1710/1721) mukaan.&nbsp; Kun <strong>Molotov</strong> oli ratkaisevan tärkeissä neuvottelussa Berliinissä marraskuussa 1940,hänoli jatkuvassa sähkeidenvaihdossa Moskovaan ja pyysi ohjeita Stalinilta.&nbsp; Stalin korosti sähkeessään (13.11.1940 kello 11) erityisesti Mustanmeren ja Krimin merkitystä, että Neuvostoliiton kannalta kyseessä oli tarkoitus estää Ison-Britannian ja muiden hyökkäykset Neuvostoliiton rannikkoja vastaan historiallisin argumentein sähkeessäkin</em>:</p><p><strong><em>&rdquo;Every development from the Crimean war in last century on to foreign troops landing in the Crimea and Odessa in 1918 and 1919 bear testimony that the security of the USSR Black Sea cannot be assured unless the Straits question is settled.&nbsp; Therefore the USSR interest in the Black Sea is (related to] the defence of the USSR coast and assuring its security.&rdquo; </em></strong></p><p><strong><em>(International Affairs 1991/8.)</em></strong></p><p>Siten Krim nykyäänkin on Venäjälle keskeisen tärkeä, ja kyllähän tämä sotasatama-alue myös oli Krimin lyhyehkönä Ukrainan-aikana vuokrattuna Venäjälle. &nbsp;Pitää osata katsoa myös vastarannalle.&rdquo;</p><p>Meillä kieltäydytään päättäväisesti näkemästä Krimin-kysymystä konkreettisena &rdquo;<em>kilpapurjehduksena Sevastopoliin</em>&rdquo;, jota se mitä suurimmassa käytännössä oli.&nbsp;</p><p>Länsi on tämän ulottuvuuden kieltänyt, ja me haluamme olla osa Länttä, joten koko kysymystä ei meille ole, ja senjälkeen kun Putin kultaisen huoneen puheessaan kääri tämän näkökohdan auki, lukittui asetelma niin lopullisesti, että kysymyksen vakava, historiallinen, avaaminen muodostuu kuin bakteeripussin avaamiseksi.&nbsp;</p><p>Suomalaisten täytyy ottaa vakavasti se pietarilaisten pelko, että suomalaiset hyökkäävät taas, niin kuin 1941&hellip;</p><p>Pelon pitkä laahus.&nbsp;</p><p>Ja Putin on nimenomaisesti pietarilainen.</p><p>*</p><p><strong>Nato</strong></p><p><em>&rdquo;Perusasiana pysyy kuitenkin se, että Venäjä pitää NATOa vihamielisenä organisaationa, eivätkä sitä meikäläisten toistelemat todistelut voi muuttaa miksikään.&nbsp; Suomalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia eikä mitään syytä yrittää venäläisten mielipiteitä.&nbsp; Suomelle ne ovat suurvaltanaapurin näkemyksiä, jotka on otettava huomioon.&rdquo;</em> (Klinge, 27.10.2016.)</p><p>*</p><p><strong>Laillisuusyhteiskunta</strong></p><p>Suomi ja suomalaiset vetoavat alvariinsa &rdquo;<strong><em>Läntisen arvoyhteisön</em></strong>&rdquo; arvoihin, niiden yhteisyyteen ja pysyvyyteen. &nbsp;</p><p>Demokratia, liberaalit arvot, ihmisoikeudet &ndash; sekä laillisuusperusteinen yhteiskunta.&nbsp;</p><p>Mutta &rdquo;<em>meillä ei yleisesti ymmärretä, että anglosaksisessa maailmassa vallitsee aivan toisenlainen oikeusajattelu kuin Euroopan mannermaalla</em>&rdquo;.</p><p>Miten voi kannattaa ja aidosti elää joidenkin mainittujen &rdquo;arvojen&rdquo; mukaisessa yhteisössä, jos ei edes tunne samaistumiskohteen järjestelmää ja sen toimintaperiaatteita?</p><p>Tämä on tietysti mysteeri mutta sen käsitteleminen jääköön toiseen yhteyteen, niin komplisoitu ja säikeinen asia se vain on.</p><p>Lainaan nyt kohtalaisen pitkään, kenties kohtuuttomankin pitkään, professori <strong>Matti Klingeä</strong>, hänen päiväkirjastaan, pvm 12.1.2017:</p><p><em>&rdquo;Me noudatamme roomalaista tai roomalais-saksalaista oikeutta, jossa tuomiot sidotaan kodifioituun lakiin (ei rangaistusta ilman lakia: <strong>nulla poena sine lege</strong>), anglosaksisessa kulttuurissa taas valamiesjärjestelmään ja etenkin viittauksiin aikaisempiin oikeustapauksiin, ja sen seurauksena asianajajien keskeiseen merkitykseen itse prosessissa.</em></p><p><em>Anglosaksinen oikeuskulttuuri on tullut laajasti tunnetuksi elokuvien ansiosta &ndash; kun taas meikäläinen ei, eikä se olekaan yhtä näkyvän dramaattista.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>&rdquo;Kohdistuessaan ratkaisujen tai vireillä olevien juttujen juridis-teknisiin näkökohtiin julkinen keskustelu on tullut väistäneeksi TTIP-hankkeen <strong>historiallisesti, valtiosääntö-oikeudellisesti ja poliittisesti tärkeimmän ongelman.</strong>&nbsp; <strong>Investointisuojalla luodaan Eurooppaan (ja Yhdysvaltoihin) uusi, kansallisen ja EU-oikeuden ulkopuolinen oikeusjärjestys, joka on avoinna vain toisen osapuolen sijoittajille.&rdquo;</strong></em></p><p><em>Professori <strong>Martti Koskenniemen</strong> nyt (tammi 2017) julkaistu Tiedeseuran esitelmä oli hyvin valaiseva ja järkyttävä, jo kun kuulin sen toukokuussa (2016), ja nyt luen sen <strong>Sphinx-vuosikirjassa</strong>.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Koskenniemi analysoi käsitettä &rdquo;<strong>reilu peli&rdquo; (fair and equitable treatment</strong>).&nbsp; Meillä oletetaan käsite itsestään selväksi.&nbsp; </em></p><p><em>&rdquo;Siinä ilmenee puutteellinen ymmärrys (amerikkalaisen) oikeusjärjestelmän, erityisesti sen taloudellisen osan toiminnasta.&nbsp; Moderni asianajotoiminta ei (siellä] pyri siihen, että tuomioistuimet ratkaisisivat sisältökysymyksiä.&nbsp; Kanteita nostetaan neuvottelujen vauhdittamiseksi ja toisen osapuolen painostamiseksi oman asiakkaan kannalta hyödylliseen ratkaisuun.&nbsp; - - </em></p><p><em>Amerikkalaisessa käytännössä edellytetään asianajajan toimivan aggressiivisesti asiakaan edun ajamiseksi. -&nbsp; -&nbsp; Reilua on se, mihin päädytään.&nbsp; Normeja käytetään strategisina neuvotteluvälineinä.&rdquo;</em></p><p><em>Suomalaisten lainkuuliaisuus ja virkamiesten luotettavuus eivät siis päde kaikkialla.</em></p><p><em>Siinäkö syy siihen, että suomalaiset yritykset ovat usein epäonnistuneet ulkomailla?&rdquo;</em></p><p>Lähde: Matti Klinge: Päiväkirjastani 2016-2017, s. 198-200. (vahv. VH)</p><p>*</p><p><strong>Klinge ja hänen siteeraamansa Martti Koskenniemi</strong> avaavat oivalla tavalla &rdquo;<em>Läntisen arvoyhteisön</em>&rdquo; keskeisen valtion, Yhdysvaltain, oikeusjärjestystä ja sen toimintaperiaatteita.&nbsp; Ei hyvä. En mitenkään, hyvällä tai parhaalla tahdollanikaan, pysty samaistumaan siihen!&nbsp; En halua, en pysty, ehkä koskaan tule samaistumaan, saati &rdquo;integroitumaan&rdquo;.</p><p>*</p><p>Epämukavia kysymyksiä demokratiasta, liberalismista, populismista etc</p><p>Jatkan <strong>Klingen</strong> siteeraamista:</p><p>&rdquo;<em>Populismi on nyt &rdquo;vuoden teema&rdquo; &ndash; ja lehdistö puolustaa ahkerasti &rdquo;länsimaista demokratiaa&rdquo;.</em></p><p>&nbsp;</p><p><strong><em>Mutta mikä on Peppe Grillon ja Silvio Berlusconin ero</em></strong><em>? Paitsi omaisuus, jonka avulla jälkimmäinen pääsi pitkäaikaiseksi pääministeriksi ja mediamogulina dominoimaan mielipiteitä?&nbsp; Miten miljoonat oli hankittu?</em></p><p><em>Ja mitä demokratiaa Yhdysvaltojen kilpailevat miljonäärit edustavat?&nbsp; He ovat itse raha-aristokratiaa, erona se, että rouva <strong>Clinton edusti ancien règimeä</strong>, sen traditiota ja piirejä.&nbsp; <strong>Trump taas nojautuu massoihin bonapartistisessa hengessä</strong>.&nbsp; Hävittyään Mme Clinton myönsikin, ettei hän ollut tuntenut Amerikkaa</em>.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong><em>Pär Stenbäckillä</em></strong><em> on rohkeutta kirjoittaa &rdquo;<strong>meistä liberaaleista&rdquo;, jotka emme ole vuosikymmeniin suostuneet myöntämän kansallisuusaatteelle, uskonnolle, ihmisten kollektiivisille tunteille ja kertomuksille mitään arvoa</strong>, eikä, voisi lisätä: historialliselle ajattelulle.</em></p><p><em>Usko &rdquo;järkeen&rdquo; johti &rdquo;uusliberalismin&rdquo; vaihtoehdottomaan dogmatiikkaan ja äärimmillään thatcherismiin.</em></p><p><em>Itse olen <strong>kritisoinut individualismin kalvinistisperäistä, kielteistä suhtautumista valtioon, kirkkoon, kaikkiin auktoriteetteihin ja instituutioihin</strong> &ndash; mikä on erityisesti näkynyt kouluihin ja yliopistoihin kohdistuneena tolkuttoman &rdquo;moderniuden&rdquo; aatteena ja systemaattisena haluna korvata ihminen koneilla.&rdquo;</em></p><p>*</p><p><strong>Summa</strong></p><p>Suomessa on nähtävissä, miten ne liberaaleimmiksi asemoituneet ja sellaisina pidetyt ovat ohjelmallisesti tai ainakin käytännössä <strong>ensimmäisinä murtamassa legalismin perustaa</strong>, laillisuusyhteiskunnan legitimiteettiä ja säädöspohjaisen yhteiskunnan perustan, eli <em>säädösten, universaalia noudattamisvelvoitetta.&nbsp; </em></p><p>Heillä oikeus ja mahdollisuus toteuttaa itseään ja mielteitään, on arvoista parhain.&nbsp;</p><p>Mutta samalla, salliessaan itselleen tämän <strong><em>laajennetun vapauden alueen</em></strong>, he ovat ensimmäisiä myöskin tuomitsemaan ja asettamaan lakitupaan ne, jotka näkevät maailman ja ihmisen toisin, ja ilmaisevat sen tahollaan.</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomi, Venäjä – luottamus ja ehkä turvallisuus

*

Kun puhumme Suomen ja Venäjän historiallisista suhteista, kannattaa keskittyä olennaiseen.

Mikä sitten on olennaista?

Kaksi erottuu selvästi; Itämeri meritienä ja sotilasstrategisena altaana, sekä Pietarin merkitys ja sen turvaaminen, - Venäjän kannalta, tietysti. 

Suomalaisia huolettaa nykyisin Itämeren vesien pilaantuminen ja niiden suojelu; mutta mitä olemme tehneet sen eteen, ettei ilmeisin kertauhka, öljytankkerien törmäys Suomenlahdella toteutuisi?

*

Jos ymmärrämme asiat siten kuin ne on yllä kirjoitettu, ei tarvitse edes vilkaista karttaa, kun ymmärrämme, että Itämeri meriväylänä ja Pietari (Venäjälle) elintärkeänä kaupunkina liittyvät toisiinsa kohtalonyhteyden kaltaisin sidoksin.

Professori Matti Klinge kirjoitti päiväkirjassaan 24.11.2016 monelle hieman arvoituksellisesti:

”…korostin, että sittemmin ”marsalkka Stalin” aina vetosi Pietari Suuren rajaan.  Venäjä ei koskaan ole ollut kiinnostunut Suomesta, muta hyvin paljon Suomenlahdesta.  Sen kummallekin rannikolle rakennettiin vuosisatojen aikana useita tärkeitä linnoituksia kontrolloimaan tätä kaupallisesti ja siis sotilaallisesti ensiarvoista reittiä – eikä siis Suomen alueen takia.  Sisä-Suomi oli harvaan asuttua, köyhää ja hedelmätöntä, ei kiinnostavaa”.

Klinge luettelee Suomenlahden rantojen linnoituksia;

Viipuri, Narvan ja Tallinnan linnat, Raasepori, Kronstadt, Haminan ja Loviisan linnakkeet, Viapori, Hankoniemi ja vielä Bomarsund, sekä Ruotsinsalmen (Kotkan) Kyminlinna.

*

Kiven ja raudan lisäksi on tietysti henki, mieliala ja tahto.  Näistä sotkemalla soveliaassa sekoitussuhteessa – syntyy teräsbetonin kaltainen kokonaisuus, vaikea murtaa, vaikea ohittaa.

Mietin mitä minulle jäi voimakkaimmin mieleen ns. suomettuneisuuden ajalta, sanotaan 1970-luvulta?  Kekkonen oli realiteetti, ohittamaton, mutta ei suinkaan oma, siksi en siitä muista paljon, muuta kuin joitain vihaisia puheita ja keskusteluja.  Silloin kun Kekkonen puhui radiossa, taisi olla YYA:n 30-vuotisjuhla, en ehdi kaivaa nyt kesä ja vielä tarkemmin lausuttuna #ampiaiskesä2018.

Mutta kun siis kuulin suorana, miten Kekkonen sanoi selkokielellä, että se oli Suomen syy kun Talvisota syttyi, silloin minä protestoin äänekkäästi.

Niiltä vuosilta muistan ”Korpilammen hengen”, olen sen tiimoilta, sitä sivuten, istunut monta saunailtaa, ja sain kutakuinkin tuoreeltaan selonteon siitä, miten Sorsa arvioi tilanteen uudelleen, ja Jyväskylän jälkeiset paperit pistettiin naftaliiniin, ja alettiin istua ja neuvotella.  Konsensus tuli paljon myöhemmin, monen istunnon ja monen saunan ja monen grogin jälkeen. 

Nyt Klinge kirjoittaa (1.1.2017) päiväkirjassaan: (siitä miten muotoutuu käsitys 1970-luvusta, ja miten se voi muuttua);

”Tähän (käsitysten muutokseen) vaikutti ehkä argumentointini (siis Klingen) ”suomettumiskoulukuntaa” vastaan ja kuvaus konsensuspolitiikan synnystä:

Presidentinvaaleja ei päästetty sekoittamaan poliittista ilmastoa, jottei russofobiasta ja kateuden lietsonnasta olisi päässyt nousemaan kovin näkyvää.  Liittyminen EEC:hen ja ETYK:in saaminen Helsinkiin olivat pääasioita, joita oli koko ajan pidettävä mielessä.  Sen teki Kekkonen”. 

Näin siis Matti Klinge. 

Myönnän, että ymmärrän tämän (ja Muistelmat III:n) jälkeen ainakin sitä ”isoa kuvaa”, jota Kekkosen sanotaan pitäneen seinällä, sehän muotoutui ajan kanssa. 

Kekkosen syviä elämyksiä olivat;

1964 Hrustshovin nujertaminen,

1968 Presidentinvaalit ja Vennamo-Virkkunen –rintaman 99 valitsijamiestä,

1968 Tshekkoslovakian miehitys,

1975 Nobelin saamattajääminen. 

Erityisen rasittava oli vuosi 1968, joka oli toivon ja nousun aikaa, mutta blaskasi pahasti, niin sisällä kuin ulkona, siitä oli vaikea mennä yli.

*

” ”Suometumiskoulukunnan” pääargumentti on niin sanottu ”rähmälläänolo” suhteessa Neuvostoliittoon.  Varmaankin voidaan puhua ”liiallisesta” neuvostoliittomyönteisyydestä liehittelystä ja nöyristelystä, vaikka onkin vaikea määritellä, milloin kohteliaisuus ja ystävällisyys muuttuvat ”liiallisiksi”, Klinge arvioi.

”Mutta koko liiallisuutta täytyisi mielestäni verrata siihen, miten suhtauduttiin muihin maihin”, sanoo Klinge, ja jatkaa:

”Aikaisemmin oli menty varsin pitkälle saksalaismielisyydessä – ”menty”, siis jotkut olivat menneet, niin kuin suhteessa Neuvostoliittoonkin.

Sitten tuli amerikkalaisten liehittely, puhumattakaan ruotsalaisista.  Ruotsin lähettiläälle kerrottiin ”luottamuksellisesti” aivan kaikki, siitä lähettiläs Ingemar Hägglöf muistelmissaan antaa varsin vakuuttavan kuvan.

Itse olin kerran kutsuttuna Amerikan lähetystöön varhain aamulla katsomaan televisiosta presidentinvaalien (USAn) tuloksia. Vieraita oli talo tulvillaan, ja aivan oikein joku huomautti, että kyse oli suurin piirtein samoista ihmisistä, joita tapaasi Neuvostoliiton vallankumouspäivän vastaanotolla (silloin kun juhlittavaa vielä oli, vh).”

*

Virallisen ystävyyspolitiikan kauhtanan takana, suhteessa Neuvostoliittoon, esiintyi paljon hyvin kielteistä suhtautumista, - minkä ymmärtäminen ei ollut vaikeaa.  420.000 ihmisen kodit, 95.000 kuollutta.  Siinä syytä nahkeuteen ja epäluuloon.

”()Neuvostoliitossa suhtauduttiin hyvin kielteisesti, ja (aiheellisesti) Suomen poliittisiin pilapiirtäjiin ja pakinoitsijoihin.  Aiheellisesti (Klingen mielestä), sillä näin murennettiin maamme presidentin linjan arvovaltaa ja lietsottiin varsin halpahintaista populismia.

Ei siinä auta, jos toinen osapuoli vakuuttelee, että ”eihän tämä ole vakavaa”, ”täytyy nyt pilailua sietää” jne., jos toinen osapuoli kokee tyylin, varsinkin pitkään jatkuvan nöyryyttävänä, vakavaa yhteistyötä häiritsevänä ja estävänä. 

Meillä ei suhtauduttu asiallisesti Neuvostoliiton reaktioihin, mielialoihin kohdistuvaa kritiikkiä pidettiin toisarvoisena ja arvuuteltiin muita tekijöitä”.

*

Aikoinaan jo keisarit seurasivat hyvin tarkkaan  Suomen ylioppilaiden mielipiteitä. Niiden perusteella ratkaistiin tärkeältä osalta, voitiinko Suomea ja suomalaisia pitää lojaaleina.  Ulkopoliittinen lojaalisuus oli kuitenkin keisariaikana kaikkien etujen ja suosion ehto.

 

Kaikki suurvallat ovat huolissaan sellaisista ryhmistä joiden voi sodan tullen kuvitella siirtyvän vihollisen puolelle.  Tämä oli sekä Neuvostoliiton että Saksan juutalaisvainojen taustalla.

Ja aikanaan vaikkapa Ranskan hugenottien vainoamisen taustalla.  Ja aikanaan vaikkapa Ranskan hugenottien vainoamisen taustalla 1500-100 –luvulla.

Eikä suomalaisia kutsuttu aseisiin Maailmansodan sytyttyä 1914.”  (Klinge: Emt. 11.1.2017.

*

Historian ymmärtämisestä

On toistettava, että Marx ja kaikki muut sosiologisesti ajattelevat tutkijat toivat paljon tärkeää ja uutta menneisyyden ymmärtämiseen, mutta yhtä lailla tärkeää on käsittää, että yksilöt eivät toimi vain rakenteiden puitteissa, vaan muokkaavat niitä ja saavat aikaan melkein sattumanvaraisia suuria tapauksia.

Sellaisia ovat viime aikoina erityisesti puhuttu Ensimmäisen maailmansodan, sekä sen puhkeamisen että rauhanteon yhteydessä.  ”Very nearly everything in history very nearly did not happen” – sattumanvaraiset tekijät panevat alkuun rakenteellisten olojen muutoksia.  Ne voivat voimia sytyttiminä, denonaation aikaansaajina”. professori Matti Klinge kirjoittaa 19.10.2016, - enkä voi olla yhtymättä näkemyksiin.  Pienestä kiinni, että tunnettu historia kaikkineen olisi jäänyt toteutumatta.

*

Venäjä 1991 – 2018

Välillä tuntuu, että elämme ja ajattelemme sirkusteltan tapahtumissa, hengitämme ja imemme itseemme hikisten hevosten vaahtoisten kupeitten hajua, komentojen kajahtelut, kiroamiset ja mätkähdykset.  Elämme hetkessä ja tilanteessa, kun terveellistä olisi mennä teltan ovelle ja katsoa laajempaa maisemaa.

Lukemattoman monet kritisoivat ja dementoivat Putinin roolin ja työn.  Miten vahvasti toivotaankaan Venäjää ja aikaa ”ilman Putinia”, - Russian without Putin.

Mutta mitä me tiedämme taaksepäin, nykyhetkeen ja ennen kaikkea tulevaisuuteen siinä toistaiseksi kuvitteellisessa olosuhteessa, jossa Venäjä ilman Putinia olisi realismia? 

Minkälainen Venäjä2018 olisi, jos Putinia ei olisi, ei ollut, eikä tullut? 

Kuka osaa sen vakuuttavasti sanoa ja kuvailla? 

Mihin sellainen varma tieto ja näkemys perustuu? 

Minkälaisen historialliseen tietoon ja historian muotoutumisen arvaamattomien risteävien polkujen kulkemiseen, historiakäsitykseen? 

Varminta tietoa tässä asetelmassa on se, mikä on kohtalaisen selvää historiantutkijalle, mutta ei välttämättä maallikolle ja kriitikolle: Emme tiedä, minkälainen Venäjä olisi 2018 tuossa tapauksessa, että Putinia ja hänen regimiään ei olisi. 

Tämä ei ole mielipide, vaan yksinkertainen tosiasia. 

Emmehän tiedä, kuka olisi hänen sijastaan noussut Venäjän johtoon toisen vuosituhannen päättyessä, miten pitkään, millaisin hallitsijatoimin hän olisi istunut ja johtanut; kuka ja mitä olisi häntä seurannut.

*

Uskottavaa on että kukaan muu kuin putinilainen elinikäiseksi tsaariksi muotoutunut hallitsija ei olisi 1999-2018 istunut ja hallinnut, vaan joku, tai oletettavammin, jotkut olisivat häntä seuranneet, ja heidän jälkensä valtakunnan johdossa olisi ollut kulloinenkin, heistä ja monesta muusta tekijästä riippuvainen, muuttuvaisten tekijäin ja – kuten Klinge edellä sanoi – rakenteellisten olojen muutoksista ja sattumanvaraisista suurista tapauksista (myös pienistä) ja muutoksista eteenpäin muotoutuvana elämänvirtana etenevä, meille täysin arvaamattomaksi jäävä historia.

Pelkistäen, yksinkertainen kysymys:

näemmekö Venäjän2018 huonoimpana mahdollisena Venäjänä, vai – vaihtoehtoisesti – parhaana mahdollisena Venäjänä? 

Mikä on realististen vaihtoehtojen kirjo, ja miten tämä toteutunut suhteutuu tuohon skaalaan?  Ja sitten, ne odottamattomat, ennakoimattomissa olevat toteutumavaihtoehdot, joista emme tiedä mitään?

*

de Gaulle, Kekkonen, Willy Brandt…

Vaihtoehtoisen Venäjän vaihtoehtoisesta, mutta tietomme ulkopuolelle jäävästä kontrafaktuaalisesta vaihtoehdosta voimme johtua näkemyksiin, joissa suhteuttaen tarkastellaan valtiojohtajan, tässä tapauksessa V.V. Putinin, kautta joidenkin muiden valtioiden johtajiin. 

Siten voimme ainakin joltain osin ymmärtää ja hyväksyä näkökulman, jonka Klinge esittää 20.0.2016;

”Tässä saa melkein joka päivä, kadulla ja kokouksissa, toistaa kertosäettään presidentti Putinin vertautumisesta kenraali de Gaulleen ja presidentti Kekkoseen, maidensa pelastajiin ja nostajiin rappiotilasta menestykseen ja kunniaan – joihin eräs kuulija lisäsi perustellusti Willy Brandtin.”

Kyse on siis valtiojohtajan elämäntyöstä, suuresta kutsumuksesta, ja sen tuloksista, joilla oli ilmiselvää vaikutusta kansakunnan historiaan.

Klinge tarkastelee kotoista esimerkkiä, presidentti Kekkosen saavutusta, sitä suurinta:

On siis syytä muistuttaa myös Kekkosesta.  Millainen oli se Suomi, jonka johtoon hän tuli 1956?  Repiviä puolueriitoja, koko ajan lakkoja, inflaatiota ja devalvaatioita, monta vuotta negatiivista talouskasvua.  Ja sitten maaltapako ja maastapako 1960-luvulla.

Kekkonen onnistui pakottamaan maaseudun ja kaupunkien edustajat, puolueet ja ammattiliitot yhteistoimintaan suurempien päämäärien hyväksi hyvin nopean ja kivuliaan industrialisoimisen ja urbanisoimisen haittavaikutusten leimaamana aikana.  Eikä vähiten siksi, että Suomen oli ulkopoliittisesti oltava vahva ja johdonmukainen”. 

Näin siis Klinge vetää pitkän kehityskaaren, jossa yhteinen muuttuja oli UKK:n elämäntyö ja Suomen suuri tarina.

*

Jos historian tutkimuksesta jotain olen oppinut, se olkoon sen ymmärtäminen, että kahden toisistaan riippumattoman henkilön, asian tai ilmiön esiintyminen yhtä aikaa, ei sinänsä todista mitään niiden välisestä kausaalisuhteesta. 

Asiaa on tarkasteltava muistakin ulottuvuuksista kuin ajasta ja sen yhdenaikaisuudesta käsin.  Mutta, melkein yhtä tärkeää on myöskin oivaltaa, ettei tästä säännöstä johdu mitään, mikä sinänsä todistaisi jotain yhdenaikaisten esiintymisten toisistaan riippumattomuuden ja täyden kausaalikatkoksen olemassaolosta.

Tähän kohtaan lainaan jälleen Klingeä:

”…eräs vanha Kekkos-vihan edustaja halusi sanoa, että Fagerholm olisi varmaankin yhtä hyvin hoitanut nämä asiat.  Olisi, olisi, sitä ei koskaan kokeiltu.  Mutta tuskin Fagerholm olisi onnistunut. Hrushtshvin luottamusta hän ei ainakaan ollut saavuttanut:

”Herra Fagerholmilla on leveä selkä”, ”u gaspodina Faerholma shirokaja spina.” 

Jonka takana, Nikita Sergejevitsh tarkoitti, piilottelivat Leskinen ja muut sapelinkalistajat”.

Tulemme toteutumattoman historian aavan meren rannalle, jossa emme tiedä, mutta muistamme toki joitakin tosiasioita, ja voimme niiden perusteella tehdä johonkin mittaan päteviä perusteltuja skenarioita.

Joudumme kysymään myös, neuvostosuhteiden ja niihin elimellisesti kytkeytyvien luottamuksen, ulkopolitiikan, taloussuhteiden, idänkaupan kannattavuuden etc. seikkojen ohella:

olisiko Fagerholmista, - tai hänen todennäköisestä seuraajastaan, kuka hän sitten ikinä olisi ollut, - ollut Korpilammen hengen rakentajaksi, tulopolitiikan takuumieheksi, vakautuspolitiikan ja ulkoisen puolueettomuuspolitiikan taikuriksi?  Tuskin, ehkä ei.

*

Hyvin monet merkittävät valtiomiehet ovat olleet syvällisiä historian tuntijoita, historiasta voi oppia, vaikka se vaatii menneisyyden ymmärtämistä – ei karkeaa kopiointia.

Paasikivi oli historian ekspertti, ”ammattilainen”, Kekkonen ja Koivisto lukivat paljon historiaa.  Historiallisiin argumentteihin vetosi myös jatkuvasti – ehkä yllättävän oppinut – Stalin”, sanoo Klinge.

”Suomen rajan hän vaati vedettäväksi Pietari Suuren suunnitelman ja toteutuksen (1710/1721) mukaan.  Kun Molotov oli ratkaisevan tärkeissä neuvottelussa Berliinissä marraskuussa 1940,hänoli jatkuvassa sähkeidenvaihdossa Moskovaan ja pyysi ohjeita Stalinilta.  Stalin korosti sähkeessään (13.11.1940 kello 11) erityisesti Mustanmeren ja Krimin merkitystä, että Neuvostoliiton kannalta kyseessä oli tarkoitus estää Ison-Britannian ja muiden hyökkäykset Neuvostoliiton rannikkoja vastaan historiallisin argumentein sähkeessäkin:

”Every development from the Crimean war in last century on to foreign troops landing in the Crimea and Odessa in 1918 and 1919 bear testimony that the security of the USSR Black Sea cannot be assured unless the Straits question is settled.  Therefore the USSR interest in the Black Sea is (related to] the defence of the USSR coast and assuring its security.”

(International Affairs 1991/8.)

Siten Krim nykyäänkin on Venäjälle keskeisen tärkeä, ja kyllähän tämä sotasatama-alue myös oli Krimin lyhyehkönä Ukrainan-aikana vuokrattuna Venäjälle.  Pitää osata katsoa myös vastarannalle.”

Meillä kieltäydytään päättäväisesti näkemästä Krimin-kysymystä konkreettisena ”kilpapurjehduksena Sevastopoliin”, jota se mitä suurimmassa käytännössä oli. 

Länsi on tämän ulottuvuuden kieltänyt, ja me haluamme olla osa Länttä, joten koko kysymystä ei meille ole, ja senjälkeen kun Putin kultaisen huoneen puheessaan kääri tämän näkökohdan auki, lukittui asetelma niin lopullisesti, että kysymyksen vakava, historiallinen, avaaminen muodostuu kuin bakteeripussin avaamiseksi. 

Suomalaisten täytyy ottaa vakavasti se pietarilaisten pelko, että suomalaiset hyökkäävät taas, niin kuin 1941…

Pelon pitkä laahus. 

Ja Putin on nimenomaisesti pietarilainen.

*

Nato

”Perusasiana pysyy kuitenkin se, että Venäjä pitää NATOa vihamielisenä organisaationa, eivätkä sitä meikäläisten toistelemat todistelut voi muuttaa miksikään.  Suomalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia eikä mitään syytä yrittää venäläisten mielipiteitä.  Suomelle ne ovat suurvaltanaapurin näkemyksiä, jotka on otettava huomioon.” (Klinge, 27.10.2016.)

*

Laillisuusyhteiskunta

Suomi ja suomalaiset vetoavat alvariinsa ”Läntisen arvoyhteisön” arvoihin, niiden yhteisyyteen ja pysyvyyteen.  

Demokratia, liberaalit arvot, ihmisoikeudet – sekä laillisuusperusteinen yhteiskunta. 

Mutta ”meillä ei yleisesti ymmärretä, että anglosaksisessa maailmassa vallitsee aivan toisenlainen oikeusajattelu kuin Euroopan mannermaalla”.

Miten voi kannattaa ja aidosti elää joidenkin mainittujen ”arvojen” mukaisessa yhteisössä, jos ei edes tunne samaistumiskohteen järjestelmää ja sen toimintaperiaatteita?

Tämä on tietysti mysteeri mutta sen käsitteleminen jääköön toiseen yhteyteen, niin komplisoitu ja säikeinen asia se vain on.

Lainaan nyt kohtalaisen pitkään, kenties kohtuuttomankin pitkään, professori Matti Klingeä, hänen päiväkirjastaan, pvm 12.1.2017:

”Me noudatamme roomalaista tai roomalais-saksalaista oikeutta, jossa tuomiot sidotaan kodifioituun lakiin (ei rangaistusta ilman lakia: nulla poena sine lege), anglosaksisessa kulttuurissa taas valamiesjärjestelmään ja etenkin viittauksiin aikaisempiin oikeustapauksiin, ja sen seurauksena asianajajien keskeiseen merkitykseen itse prosessissa.

Anglosaksinen oikeuskulttuuri on tullut laajasti tunnetuksi elokuvien ansiosta – kun taas meikäläinen ei, eikä se olekaan yhtä näkyvän dramaattista.

 

”Kohdistuessaan ratkaisujen tai vireillä olevien juttujen juridis-teknisiin näkökohtiin julkinen keskustelu on tullut väistäneeksi TTIP-hankkeen historiallisesti, valtiosääntö-oikeudellisesti ja poliittisesti tärkeimmän ongelman.  Investointisuojalla luodaan Eurooppaan (ja Yhdysvaltoihin) uusi, kansallisen ja EU-oikeuden ulkopuolinen oikeusjärjestys, joka on avoinna vain toisen osapuolen sijoittajille.”

Professori Martti Koskenniemen nyt (tammi 2017) julkaistu Tiedeseuran esitelmä oli hyvin valaiseva ja järkyttävä, jo kun kuulin sen toukokuussa (2016), ja nyt luen sen Sphinx-vuosikirjassa.

 

Koskenniemi analysoi käsitettä ”reilu peli” (fair and equitable treatment).  Meillä oletetaan käsite itsestään selväksi. 

”Siinä ilmenee puutteellinen ymmärrys (amerikkalaisen) oikeusjärjestelmän, erityisesti sen taloudellisen osan toiminnasta.  Moderni asianajotoiminta ei (siellä] pyri siihen, että tuomioistuimet ratkaisisivat sisältökysymyksiä.  Kanteita nostetaan neuvottelujen vauhdittamiseksi ja toisen osapuolen painostamiseksi oman asiakkaan kannalta hyödylliseen ratkaisuun.  - -

Amerikkalaisessa käytännössä edellytetään asianajajan toimivan aggressiivisesti asiakaan edun ajamiseksi. -  -  Reilua on se, mihin päädytään.  Normeja käytetään strategisina neuvotteluvälineinä.”

Suomalaisten lainkuuliaisuus ja virkamiesten luotettavuus eivät siis päde kaikkialla.

Siinäkö syy siihen, että suomalaiset yritykset ovat usein epäonnistuneet ulkomailla?”

Lähde: Matti Klinge: Päiväkirjastani 2016-2017, s. 198-200. (vahv. VH)

*

Klinge ja hänen siteeraamansa Martti Koskenniemi avaavat oivalla tavalla ”Läntisen arvoyhteisön” keskeisen valtion, Yhdysvaltain, oikeusjärjestystä ja sen toimintaperiaatteita.  Ei hyvä. En mitenkään, hyvällä tai parhaalla tahdollanikaan, pysty samaistumaan siihen!  En halua, en pysty, ehkä koskaan tule samaistumaan, saati ”integroitumaan”.

*

Epämukavia kysymyksiä demokratiasta, liberalismista, populismista etc

Jatkan Klingen siteeraamista:

Populismi on nyt ”vuoden teema” – ja lehdistö puolustaa ahkerasti ”länsimaista demokratiaa”.

 

Mutta mikä on Peppe Grillon ja Silvio Berlusconin ero? Paitsi omaisuus, jonka avulla jälkimmäinen pääsi pitkäaikaiseksi pääministeriksi ja mediamogulina dominoimaan mielipiteitä?  Miten miljoonat oli hankittu?

Ja mitä demokratiaa Yhdysvaltojen kilpailevat miljonäärit edustavat?  He ovat itse raha-aristokratiaa, erona se, että rouva Clinton edusti ancien règimeä, sen traditiota ja piirejä.  Trump taas nojautuu massoihin bonapartistisessa hengessä.  Hävittyään Mme Clinton myönsikin, ettei hän ollut tuntenut Amerikkaa.”

*

Pär Stenbäckillä on rohkeutta kirjoittaa ”meistä liberaaleista”, jotka emme ole vuosikymmeniin suostuneet myöntämän kansallisuusaatteelle, uskonnolle, ihmisten kollektiivisille tunteille ja kertomuksille mitään arvoa, eikä, voisi lisätä: historialliselle ajattelulle.

Usko ”järkeen” johti ”uusliberalismin” vaihtoehdottomaan dogmatiikkaan ja äärimmillään thatcherismiin.

Itse olen kritisoinut individualismin kalvinistisperäistä, kielteistä suhtautumista valtioon, kirkkoon, kaikkiin auktoriteetteihin ja instituutioihin – mikä on erityisesti näkynyt kouluihin ja yliopistoihin kohdistuneena tolkuttoman ”moderniuden” aatteena ja systemaattisena haluna korvata ihminen koneilla.”

*

Summa

Suomessa on nähtävissä, miten ne liberaaleimmiksi asemoituneet ja sellaisina pidetyt ovat ohjelmallisesti tai ainakin käytännössä ensimmäisinä murtamassa legalismin perustaa, laillisuusyhteiskunnan legitimiteettiä ja säädöspohjaisen yhteiskunnan perustan, eli säädösten, universaalia noudattamisvelvoitetta. 

Heillä oikeus ja mahdollisuus toteuttaa itseään ja mielteitään, on arvoista parhain. 

Mutta samalla, salliessaan itselleen tämän laajennetun vapauden alueen, he ovat ensimmäisiä myöskin tuomitsemaan ja asettamaan lakitupaan ne, jotka näkevät maailman ja ihmisen toisin, ja ilmaisevat sen tahollaan.

*

]]>
8 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259560-suomi-venaja-luottamus-ja-ehka-turvallisuus#comments Matti Klinge Pietarin turvallisuus Suomi Turvallisuuspolitiikka Venäjä Sat, 18 Aug 2018 03:12:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259560-suomi-venaja-luottamus-ja-ehka-turvallisuus
Venäjän asevarusteluohjelma ontuu, mutta etenee vääjäämättä http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259543-venajan-asevarusteluohjelma-ontuu-mutta-etenee-vaajaamatta <p>&nbsp;</p><p>Venäjä on palannut maailmanpolitiikan näyttämällö voimallisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samalla jatkuvasta asevarustelun edistymisen esittelystä on tullut kiinteä osa maan propagandaa ja itsetunnon pönkitystä, Pintaa syvemmälle vilkaisemalla ja hiljaisia signaaleja kuuntelemalla, huomaa että suuret puheet ja konkreettiset saavutukset eivät kohtaa.</p><p>Kymmenen vuotta kun maa soti Georgiassa, se näytti niin Venäjälle kuin maailmallekin, kuinka huonoissa kantimissa maan asevoimat olivat. Vaikka sota oli Venäjän kannalta sotilaallinen voitto, se paljasti vakavia puutteita oikeastaan kaikilla olennaisilla alueilla. Tuohon mennessä maa oli yrittänyt useaankin otteeseen asevoimien reformia, mutta erinäisistä syistä johtuen kaikki yritykset olivat joko epäonnistuneet tai jääneet vajaiksi.</p><p>Georgian sotaan mennessä Venäjä oli kuitenkin saanut taloutensa aiempaan nähden paremmalle tolalle ja vähän aiemmin maa oli ohittanut bruttokansantuotteessa Neuvostoliiton tason samalla, kun imperiumin hajoamisen perintönä saadut velatkin oli maksettu etuajassa pois. Toisin kuin oikeastaan vuosikymmeniin. tultaessa 2010-luvulle Venäjän taloudelliset resurssit olivat kasvaneet merkittävästi ja maan talousjärjestelmän toimivuus oli tasolla, josta reaalisosialismin aikakaudella voitiin vain unelmoida.&nbsp;&nbsp;</p><p>Kuluvan vuosikymmenen aikana Venäjä on pyrkinyt - ja osin onnnistunutkin siirtymään 2000-luvulle asevoimiensa varustelun osalta. Kun 1990-luvun alusta Georgian sotaan Kaukasuksella käydyissä taisteluissa Venäjän asevoimat taistelivat kylmän sodan aikaisella kalustolla ja senkin osalta ei aivan tuoreimmalla, niin nyt niin Syyriassa kuin Ukrainassakin sotivien joukkojen varustelutaso on aivan toinen. Täsmäaseista on Syyriassa tullut arkipäivää kuten myös laajamittaisesta lennokkien käytöstä. Kaukasuksen sodissa Venäjän ilmavoimien toiminta oli tehotonta ja usein omillekin joukoille vaarallista, mutta nyt Syyriassa maa vaikuttaa saavuttaneen läntisen tason. Valmiutta ja halua käyttää mattopommituksia kaupunkien nujertamiseen ei pidä sekoittaa kyvyttömyyteen käydä korkean teknologian sotaa - Syyriasta kun löytyy esimerkkejä molemmista ja silloin kun siviilien elämä on toissarvoista, on työkalupakkikin erilainen kuin humanitäärisempää sotaa teeskentelevien länsimaiden. Loppujen lopuksi Daraa ja Aleppo näyttävät sangen samanlaisilta kuin Mosul ja Fallujah.</p><p>Toisin kuin kommunistisen puolueen johdolla, nyky-Venäjän käsitys omista voimavaroistaan vaikuttaa olevan realistisempi ja reaaliteetit tunnustava. Propagandaa ei pidä sekoittaa siihen, mitä maan hallinto uskoo, vaan on tarkkailtava toimintaa.&nbsp;&nbsp;Krimin valloittaminen ja hyökkäys Itä-Ukrainaan ovat aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia vaikeuksia Kremlille länsisuhteiden kärsiessä. Samalla niin sota Syyriassa kuin Ukrainankin tilanne ovat nielleet suorinakin kustannuksina miljardeja. Lihavien vuosien aikana kerätyt varat alkaa olla jo kulutettu, tai merkitty kulutettaviksi ja vaikka maan talouden joustavuus ja resilienssi ovat estäneet romahduksen, ovat maan asevoimat tilaneessa, jossa resurssit eivät kasva, vaan rahoitusta leikataan samalla kun korkean teknologian hankkeille on käynyt aivan kuten lännessäkin kovin tyypillisesti: viivästykset yhdistyvät odottamattomiin teknisiin vaikeuksiin, mitkä murskaavat alkuperäisen budjetin. Kuten länsimaissakin, kyse on siitä kuinka paljon rahaa voidaankaan pumpata hankkeisiin, joiden onnistumisesta ei voida olla varmoja.</p><p>Tilanteen muuttumista kuvaavat hyvin muutamat tapahtumat lähiajoilta.&nbsp;</p><p>Venäjän vastaus viidennen sukupolven hävittäjäkilpailussa on Su-57. Keväällä Intia ilmoitti hylkäävänsä yhteistyöhankkeen arvioituaan konetta. Yksitoista vuotta jatkunut yhteistyö päättyi, sillä intialaisten tietojen mukaan koneen moottori ei ole eikä tule olemaan riittävän pian valmis, häiveominaisuuksissa on vakavia puutteita eivätkä muutkaan kriittiset järjestelmät joko ole valmiita, tai täytä vaatimuksia. Venäjän asevoimien osalta tavoitteena oli ollut se, että koneita on&nbsp; vuoteen 2020 mennessä operaatiivisessa käytössä 150.&nbsp; Tällä hetkellä koossa on 10 prototyyppiä. Kuluvan vuoden heinäkuussa Venäjän puolustusministeriö teki viimein tilauksen: kaksitoista konetta, joista kaksi toimitetaan ensi vuonna. Koneet sijoitetaan Lipetskiin koulutuskäyttöön. Joissain medioissa uutinen otettiiin vastaan Su-57-ohjelman de facto perumisena, mutta aivan näin raju ratkaisu ei ole. Kuitenkin sen sijaan että Su-57 menisi sarjatuotantoon ja siitä tulisi pian kärkiyksiköiden torjuntahävittäjä, Venäjä teki tilauksen, joka lähinnä pitää tuotantolinjan käynnissä ja hävittäjäohjelman elävien kirjoissa 2020-luvun alkuun. Mitään uutta suunnitelmaa tai aikataulua hävittäjän laajaan palveluskäyttöön ottamiselle ei ole.&nbsp;</p><p>Maasodankäynnin osalta Venäjä astui muutamia vuosia sitten edelläkävijöiden joukkoon julkistamalla ensimmäisen kylmän sodan jälkeisen panssarivaunun, joka on muutakin kuin kylmän sodan aikaisen raudan uudelleenlämmittelyä. Armata-universaalialustalle perustuvien panssariajoneuvoja piti Venäjän puolustusminsiterön alkuperäisen tavoitteen mukaan olla käytössä 2300 kappaletta vuonna 2020.&nbsp; Nyt puhutaaan sarjatuotannon aloittamisesta vuonna 2020 ja tällä hetkellä käytössä olevien vaunujen määrä yhdistettynä tilauskirjaan on matala kolminumeroinen lukema. Tavoitevuosi siirrettiin aluksi 2025:n, mutta Venäjän viime vuonna julkaistu varusteluohjelma vuosille 2018 - 2027 ei enää mainitse määriä.</p><p>Ongelmat koskevat kärkihankkeiden lisäksi lähes koko sotateollisuutta. Lännen pakotteiden myötä maa on joutunut lisäämään siltä osin kuin se on mahdollista omaa komponenttituotantoaan varsinkin elektroniikan osalta. Hyökkäys Ukrainaan katkaisi tuonnin, jonka tärkeimmät osat liittyivät ohjusteknologiaan sekä ilma-alusten ja laivojen voimanlähteisiin. Laivaston kärkihankkeet ovat järjestään viivästyneet Ongelmat ovat aiheuttaneet viivästyksiä ja tuotantoseisokkeja sekä tarvetta suunnitella korvaavia järjestelmiä.&nbsp; &nbsp;Julkisten lähteiden perusteella työ alkaa kutienkin suurelta osin olla jo tehty. Esimerkiksi vielä jokin aika sitten Venäjä oli riippuvainen ranskalaisesta yönäköteknologiasta panssarikalustonsa osalta, mutta nyt se tuottaa järjestelmiä, jotka kestävät vertailun läntisiin. Pääosa Ukrainan tuonnista on jo korvattu kotimaisella tuotannolla.&nbsp;</p><p>Uuden teknologian käyttöönoton vaikeuksista huolimatta ja varmasti osaltaan juuri sen takia, maa on kuitenkin kyennyt tuottamaan merkittäviä määriä kylmän sodan aikaisen kaluston modernisoituja malleja. Niin ilmavoimat kuin maavoimatkin ovat vastaanottaneet uutta kalustoa 2010-luvulla määrissä, joita ei ole nähty sitten kylmän sodan. Venäjän asevoimien vastaanottaman uuden ja modernisoidun kaluston määrää ei voi edes vertailla eurooppalaisten valtioiden lukuihin, jotka ovat suurelta osin laskevia määrän osalta ja hyvin vaatimattomia parannuksia laadun suhteen.&nbsp;</p><p>Syyrian kokemusten perusteella kyse on myös erittäin kenttäkelpoisesta materiaalista. <a href="http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196573-venaja-ei-ole-neuvostoliitto">Venäjä ei ole Neuvostoliitto</a> voimavaroiltaan, mutta toisin kuin kylmän sodan aikaan, maan johto ei ole ainakaan vielä varustelemassa maataan konkurssiin. Voimatasapaino Euroopassa ei ole kylmän sodan jälkeen ollut koskaan näin vahvasti Venäjän puolella, sillä suurin osa Länsi-Euroopan maista on laiminlyönyt puolustuskykynsä kehittämisen ja Atlanttin rannikon maista muutamia voidaan kohteliaastikin kutsua vapaamatkustajiksi. Venäjän nilkuttavakin eteneminen riittää mainiosti, kun suurimmassa osassa Eurooppaa kyse on heikkenevästä sotilaallisesta kyvystä ja halusta. Kuka olisikaan uskonut, että vuonna 2018 Suomella on keskeisimmiltä osin enemmän operatiivista kalustoa ja väkeä sitä käyttämään kuin Saksalla? Venäjän varusteluohjelma horjuu, mutta etenee ja se on paljon enemmän kuin, mitä pääosassa Eurooppaan on tehty viimeiset 25 vuotta.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Palautetta voi lähettää osoitteeseen&nbsp;<a class="mailto" href="mailto:vpleivo@gmail.com"><u>vpleivo@gmail.com</u></a></p><p><br />Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä&nbsp;<a href="https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta" target="_blank"><u>Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani.</u></a>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.facebook.com/Veli-Pekka-Leivo-256153654500775/" target="_blank"><u>Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo</u></a>&nbsp;- siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p>  

Venäjä on palannut maailmanpolitiikan näyttämällö voimallisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samalla jatkuvasta asevarustelun edistymisen esittelystä on tullut kiinteä osa maan propagandaa ja itsetunnon pönkitystä, Pintaa syvemmälle vilkaisemalla ja hiljaisia signaaleja kuuntelemalla, huomaa että suuret puheet ja konkreettiset saavutukset eivät kohtaa.

Kymmenen vuotta kun maa soti Georgiassa, se näytti niin Venäjälle kuin maailmallekin, kuinka huonoissa kantimissa maan asevoimat olivat. Vaikka sota oli Venäjän kannalta sotilaallinen voitto, se paljasti vakavia puutteita oikeastaan kaikilla olennaisilla alueilla. Tuohon mennessä maa oli yrittänyt useaankin otteeseen asevoimien reformia, mutta erinäisistä syistä johtuen kaikki yritykset olivat joko epäonnistuneet tai jääneet vajaiksi.

Georgian sotaan mennessä Venäjä oli kuitenkin saanut taloutensa aiempaan nähden paremmalle tolalle ja vähän aiemmin maa oli ohittanut bruttokansantuotteessa Neuvostoliiton tason samalla, kun imperiumin hajoamisen perintönä saadut velatkin oli maksettu etuajassa pois. Toisin kuin oikeastaan vuosikymmeniin. tultaessa 2010-luvulle Venäjän taloudelliset resurssit olivat kasvaneet merkittävästi ja maan talousjärjestelmän toimivuus oli tasolla, josta reaalisosialismin aikakaudella voitiin vain unelmoida.  

Kuluvan vuosikymmenen aikana Venäjä on pyrkinyt - ja osin onnnistunutkin siirtymään 2000-luvulle asevoimiensa varustelun osalta. Kun 1990-luvun alusta Georgian sotaan Kaukasuksella käydyissä taisteluissa Venäjän asevoimat taistelivat kylmän sodan aikaisella kalustolla ja senkin osalta ei aivan tuoreimmalla, niin nyt niin Syyriassa kuin Ukrainassakin sotivien joukkojen varustelutaso on aivan toinen. Täsmäaseista on Syyriassa tullut arkipäivää kuten myös laajamittaisesta lennokkien käytöstä. Kaukasuksen sodissa Venäjän ilmavoimien toiminta oli tehotonta ja usein omillekin joukoille vaarallista, mutta nyt Syyriassa maa vaikuttaa saavuttaneen läntisen tason. Valmiutta ja halua käyttää mattopommituksia kaupunkien nujertamiseen ei pidä sekoittaa kyvyttömyyteen käydä korkean teknologian sotaa - Syyriasta kun löytyy esimerkkejä molemmista ja silloin kun siviilien elämä on toissarvoista, on työkalupakkikin erilainen kuin humanitäärisempää sotaa teeskentelevien länsimaiden. Loppujen lopuksi Daraa ja Aleppo näyttävät sangen samanlaisilta kuin Mosul ja Fallujah.

Toisin kuin kommunistisen puolueen johdolla, nyky-Venäjän käsitys omista voimavaroistaan vaikuttaa olevan realistisempi ja reaaliteetit tunnustava. Propagandaa ei pidä sekoittaa siihen, mitä maan hallinto uskoo, vaan on tarkkailtava toimintaa.  Krimin valloittaminen ja hyökkäys Itä-Ukrainaan ovat aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia vaikeuksia Kremlille länsisuhteiden kärsiessä. Samalla niin sota Syyriassa kuin Ukrainankin tilanne ovat nielleet suorinakin kustannuksina miljardeja. Lihavien vuosien aikana kerätyt varat alkaa olla jo kulutettu, tai merkitty kulutettaviksi ja vaikka maan talouden joustavuus ja resilienssi ovat estäneet romahduksen, ovat maan asevoimat tilaneessa, jossa resurssit eivät kasva, vaan rahoitusta leikataan samalla kun korkean teknologian hankkeille on käynyt aivan kuten lännessäkin kovin tyypillisesti: viivästykset yhdistyvät odottamattomiin teknisiin vaikeuksiin, mitkä murskaavat alkuperäisen budjetin. Kuten länsimaissakin, kyse on siitä kuinka paljon rahaa voidaankaan pumpata hankkeisiin, joiden onnistumisesta ei voida olla varmoja.

Tilanteen muuttumista kuvaavat hyvin muutamat tapahtumat lähiajoilta. 

Venäjän vastaus viidennen sukupolven hävittäjäkilpailussa on Su-57. Keväällä Intia ilmoitti hylkäävänsä yhteistyöhankkeen arvioituaan konetta. Yksitoista vuotta jatkunut yhteistyö päättyi, sillä intialaisten tietojen mukaan koneen moottori ei ole eikä tule olemaan riittävän pian valmis, häiveominaisuuksissa on vakavia puutteita eivätkä muutkaan kriittiset järjestelmät joko ole valmiita, tai täytä vaatimuksia. Venäjän asevoimien osalta tavoitteena oli ollut se, että koneita on  vuoteen 2020 mennessä operaatiivisessa käytössä 150.  Tällä hetkellä koossa on 10 prototyyppiä. Kuluvan vuoden heinäkuussa Venäjän puolustusministeriö teki viimein tilauksen: kaksitoista konetta, joista kaksi toimitetaan ensi vuonna. Koneet sijoitetaan Lipetskiin koulutuskäyttöön. Joissain medioissa uutinen otettiiin vastaan Su-57-ohjelman de facto perumisena, mutta aivan näin raju ratkaisu ei ole. Kuitenkin sen sijaan että Su-57 menisi sarjatuotantoon ja siitä tulisi pian kärkiyksiköiden torjuntahävittäjä, Venäjä teki tilauksen, joka lähinnä pitää tuotantolinjan käynnissä ja hävittäjäohjelman elävien kirjoissa 2020-luvun alkuun. Mitään uutta suunnitelmaa tai aikataulua hävittäjän laajaan palveluskäyttöön ottamiselle ei ole. 

Maasodankäynnin osalta Venäjä astui muutamia vuosia sitten edelläkävijöiden joukkoon julkistamalla ensimmäisen kylmän sodan jälkeisen panssarivaunun, joka on muutakin kuin kylmän sodan aikaisen raudan uudelleenlämmittelyä. Armata-universaalialustalle perustuvien panssariajoneuvoja piti Venäjän puolustusminsiterön alkuperäisen tavoitteen mukaan olla käytössä 2300 kappaletta vuonna 2020.  Nyt puhutaaan sarjatuotannon aloittamisesta vuonna 2020 ja tällä hetkellä käytössä olevien vaunujen määrä yhdistettynä tilauskirjaan on matala kolminumeroinen lukema. Tavoitevuosi siirrettiin aluksi 2025:n, mutta Venäjän viime vuonna julkaistu varusteluohjelma vuosille 2018 - 2027 ei enää mainitse määriä.

Ongelmat koskevat kärkihankkeiden lisäksi lähes koko sotateollisuutta. Lännen pakotteiden myötä maa on joutunut lisäämään siltä osin kuin se on mahdollista omaa komponenttituotantoaan varsinkin elektroniikan osalta. Hyökkäys Ukrainaan katkaisi tuonnin, jonka tärkeimmät osat liittyivät ohjusteknologiaan sekä ilma-alusten ja laivojen voimanlähteisiin. Laivaston kärkihankkeet ovat järjestään viivästyneet Ongelmat ovat aiheuttaneet viivästyksiä ja tuotantoseisokkeja sekä tarvetta suunnitella korvaavia järjestelmiä.   Julkisten lähteiden perusteella työ alkaa kutienkin suurelta osin olla jo tehty. Esimerkiksi vielä jokin aika sitten Venäjä oli riippuvainen ranskalaisesta yönäköteknologiasta panssarikalustonsa osalta, mutta nyt se tuottaa järjestelmiä, jotka kestävät vertailun läntisiin. Pääosa Ukrainan tuonnista on jo korvattu kotimaisella tuotannolla. 

Uuden teknologian käyttöönoton vaikeuksista huolimatta ja varmasti osaltaan juuri sen takia, maa on kuitenkin kyennyt tuottamaan merkittäviä määriä kylmän sodan aikaisen kaluston modernisoituja malleja. Niin ilmavoimat kuin maavoimatkin ovat vastaanottaneet uutta kalustoa 2010-luvulla määrissä, joita ei ole nähty sitten kylmän sodan. Venäjän asevoimien vastaanottaman uuden ja modernisoidun kaluston määrää ei voi edes vertailla eurooppalaisten valtioiden lukuihin, jotka ovat suurelta osin laskevia määrän osalta ja hyvin vaatimattomia parannuksia laadun suhteen. 

Syyrian kokemusten perusteella kyse on myös erittäin kenttäkelpoisesta materiaalista. Venäjä ei ole Neuvostoliitto voimavaroiltaan, mutta toisin kuin kylmän sodan aikaan, maan johto ei ole ainakaan vielä varustelemassa maataan konkurssiin. Voimatasapaino Euroopassa ei ole kylmän sodan jälkeen ollut koskaan näin vahvasti Venäjän puolella, sillä suurin osa Länsi-Euroopan maista on laiminlyönyt puolustuskykynsä kehittämisen ja Atlanttin rannikon maista muutamia voidaan kohteliaastikin kutsua vapaamatkustajiksi. Venäjän nilkuttavakin eteneminen riittää mainiosti, kun suurimmassa osassa Eurooppaa kyse on heikkenevästä sotilaallisesta kyvystä ja halusta. Kuka olisikaan uskonut, että vuonna 2018 Suomella on keskeisimmiltä osin enemmän operatiivista kalustoa ja väkeä sitä käyttämään kuin Saksalla? Venäjän varusteluohjelma horjuu, mutta etenee ja se on paljon enemmän kuin, mitä pääosassa Eurooppaan on tehty viimeiset 25 vuotta.

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

 

]]>
18 http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259543-venajan-asevarusteluohjelma-ontuu-mutta-etenee-vaajaamatta#comments Ulkomaat Asevarustelu Turpo Turvallisuuspolitiikka Venäjä Vladimir Putin Thu, 16 Aug 2018 05:36:12 +0000 Veli-Pekka Leivo http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259543-venajan-asevarusteluohjelma-ontuu-mutta-etenee-vaajaamatta
Pehmeää turvallisuuspolitiikkaa http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259158-pehmeaa-turvallisuuspolitiikkaa <p>Pitkällä aikavälillä kaikista tärkeintä on &rdquo;pehmeä ulkopolitiikka&rdquo;, sekä ilmastonmuutokseen varautuminen. Äkkiseltään ajateltuna Suomi kuuluu ilmastonmuutoksen suhteen voittajiin, koska maatalouden viljelyskausi pitenee. Valitettavasti ilmastonmuutoksen suhteen jokainen maa on kytköksissä toiseen. Jos meillä ilma lämpenee ja tuo enemmän maanviljelymahdollisuuksia, niin toisaalla se tarkoittaa kuivuutta ja maan muuttumista elinkelvottomaksi. Varovaisestikin arvioiden tulevaisuudessa ilmastopakolaisten määrä lasketaan sadoissa miljoonissa. Tällä hetkellä sodista ja muista konflikteista aiheutuvia maiden sisäisiä ja ulkoisia pakolaisia on noin 60 miljoonaa. Jos miljoona syyrialaista pakolaista saa Venäläisen trollimedian avustuksella Euroopan maiden sisäpolitiikan sekaisin, niin mitä ilmastopakolaiset saavat tulevaisuudessa aikaan? Maailman maat ovat kuin dominopalikat, kun yksi kaatuu, niin viereiset horjuvat. Jos suuret ihmismassat päättävät ylittää rajoja, niin <a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/10062018/art-2000005713914.html">ei sitä voi viime kädessä mitenkään estää</a> harvaan asutussa ja avoimessa länsimaisessa sivistysvaltiossa, koska jo pelkästään rajan ylittämisen havaitseminenkin on vaikeaa. Tärkeintä on estää etukäteen se, mitä voi tapahtua 50 vuoden päästä ilmastonmuutoksen seurauksena. Tämä vaatii sitä, että siirrymme vähäpäästöiseen kiertotalous yhteiskuntaan, vaikka se hieman maksaisikin. Tämä on vähintä, mitä voimme tehdä lapsillemme, ja isänmaallemme.</p><p>Nykyinen ostovoimamme perustuu siihen, että joku tekee kulutustavaramme sellaisissa olosuhteissa, joissa me itse emme ikinä suostuisi työskentelemään. Miten tämä eroaa kolonialismin aikaisesta riistämisestä? Oleellista onkin se, että samalla tavallisen kuluttajan kulutuskäyttäytyminen muuttuu eettisemmäksi. Tällä hillitsemme myös pakolaisvirtoja tulevaisuudessa, kun ihmisten ei tarvitse lähteä epäinhimillisten työolosuhteiden vuoksi rajoja ylittämään ja etsimään parempaa työelämää.</p><p>Tulevien päättäjien eduskunnassa tuleekin tietää miten tähän maailmanpoliittiseen tilanteeseen on tultu, ja miten pääsemme tästä eteenpäin. Minä kannatan sotilaallisesti puolueetonta Suomea, jolla on uskottavat asevoimat, ja joka kehittää turvallisuuspolitiikkaa yhdessä Euroopan maiden kanssa EU:n kautta, tietäen omat geopoliittiset erityispiirteensä. Kaiken valtion tekemän politiikan tulee olla <a href="https://www.ykliitto.fi/yk70v/yk/kehitys/post-2015">YK:n agenda 2030</a> mukaista, jotta saamme ilmastonmuutoksen kuriin ja vältämme suuret kansainvaellukset.</p><p>Pehmeään turvallisuuspolitiikkaan kuuluu minun mielestäni myös kansan puolustustahto. Jos kansan tahto puolustaa omaa maataan on pienempi, kuin jonkun toisen maan tahto omistaa se, niin tämä tahto voi käydä toteen ennemmin tai myöhemmin. Suomen täytyy olla puolustamisen arvoinen, mutta valitettavasti siitä pääsevät tällä hetkellä päättämään poliitikot, jotka kumartavat liikaa markkinatalouden alttarin edessä. Mitä puolustettavaa tähän maahan jää, jos kaikki kansallisomaisuus tuntureita ja vesiä tai työpaikkoja ja sairaaloita myöten myydään kansainvälisille yrityksille. Ilman tahtoa puolustaa maata, ei pian ole maata, jota puolustaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pitkällä aikavälillä kaikista tärkeintä on ”pehmeä ulkopolitiikka”, sekä ilmastonmuutokseen varautuminen. Äkkiseltään ajateltuna Suomi kuuluu ilmastonmuutoksen suhteen voittajiin, koska maatalouden viljelyskausi pitenee. Valitettavasti ilmastonmuutoksen suhteen jokainen maa on kytköksissä toiseen. Jos meillä ilma lämpenee ja tuo enemmän maanviljelymahdollisuuksia, niin toisaalla se tarkoittaa kuivuutta ja maan muuttumista elinkelvottomaksi. Varovaisestikin arvioiden tulevaisuudessa ilmastopakolaisten määrä lasketaan sadoissa miljoonissa. Tällä hetkellä sodista ja muista konflikteista aiheutuvia maiden sisäisiä ja ulkoisia pakolaisia on noin 60 miljoonaa. Jos miljoona syyrialaista pakolaista saa Venäläisen trollimedian avustuksella Euroopan maiden sisäpolitiikan sekaisin, niin mitä ilmastopakolaiset saavat tulevaisuudessa aikaan? Maailman maat ovat kuin dominopalikat, kun yksi kaatuu, niin viereiset horjuvat. Jos suuret ihmismassat päättävät ylittää rajoja, niin ei sitä voi viime kädessä mitenkään estää harvaan asutussa ja avoimessa länsimaisessa sivistysvaltiossa, koska jo pelkästään rajan ylittämisen havaitseminenkin on vaikeaa. Tärkeintä on estää etukäteen se, mitä voi tapahtua 50 vuoden päästä ilmastonmuutoksen seurauksena. Tämä vaatii sitä, että siirrymme vähäpäästöiseen kiertotalous yhteiskuntaan, vaikka se hieman maksaisikin. Tämä on vähintä, mitä voimme tehdä lapsillemme, ja isänmaallemme.

Nykyinen ostovoimamme perustuu siihen, että joku tekee kulutustavaramme sellaisissa olosuhteissa, joissa me itse emme ikinä suostuisi työskentelemään. Miten tämä eroaa kolonialismin aikaisesta riistämisestä? Oleellista onkin se, että samalla tavallisen kuluttajan kulutuskäyttäytyminen muuttuu eettisemmäksi. Tällä hillitsemme myös pakolaisvirtoja tulevaisuudessa, kun ihmisten ei tarvitse lähteä epäinhimillisten työolosuhteiden vuoksi rajoja ylittämään ja etsimään parempaa työelämää.

Tulevien päättäjien eduskunnassa tuleekin tietää miten tähän maailmanpoliittiseen tilanteeseen on tultu, ja miten pääsemme tästä eteenpäin. Minä kannatan sotilaallisesti puolueetonta Suomea, jolla on uskottavat asevoimat, ja joka kehittää turvallisuuspolitiikkaa yhdessä Euroopan maiden kanssa EU:n kautta, tietäen omat geopoliittiset erityispiirteensä. Kaiken valtion tekemän politiikan tulee olla YK:n agenda 2030 mukaista, jotta saamme ilmastonmuutoksen kuriin ja vältämme suuret kansainvaellukset.

Pehmeään turvallisuuspolitiikkaan kuuluu minun mielestäni myös kansan puolustustahto. Jos kansan tahto puolustaa omaa maataan on pienempi, kuin jonkun toisen maan tahto omistaa se, niin tämä tahto voi käydä toteen ennemmin tai myöhemmin. Suomen täytyy olla puolustamisen arvoinen, mutta valitettavasti siitä pääsevät tällä hetkellä päättämään poliitikot, jotka kumartavat liikaa markkinatalouden alttarin edessä. Mitä puolustettavaa tähän maahan jää, jos kaikki kansallisomaisuus tuntureita ja vesiä tai työpaikkoja ja sairaaloita myöten myydään kansainvälisille yrityksille. Ilman tahtoa puolustaa maata, ei pian ole maata, jota puolustaa.

]]>
3 http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259158-pehmeaa-turvallisuuspolitiikkaa#comments Ilmastonmuutos Itämeri Pakolaiset Turpo Turvallisuuspolitiikka Thu, 09 Aug 2018 16:00:00 +0000 Petri Partanen http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259158-pehmeaa-turvallisuuspolitiikkaa
Kovaa turvallisuuspolitiikkaa http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa <p>Jos tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät palkansaajan palkkakehitykselle, niin ne ovat merkittävät myös koko Itämeren turvallisuuspolitiikan suunnalle.</p><p>NATOn pienimmät maat miettivät julkisesti voivatko he tosipaikan tullen luottaa NATOn turvatakuisiin, eli siihen, että Yhdysvallat tulevat heidän avuksi kriisin sattuessa. Ja tulevatko Euroopankaan maat, koska koko NATO nojaa vahvasti USA:n asevoimiin? Olisiko Suomen asema Viroa tai Montenegroa parempi? Asukasmäärän mukaan Suomi asettuisi NATO-maissa Tanskan ja Norjan kokoisten pienten maiden joukkoon. Tanskan sotilasmenot ovat yli neljä miljardia eli yli miljardi euroa enemmän kuin Suomella. Norjan sotilasmenot ylittävät jo seitsemän miljardin. Nämä meidän tulee pitää mielessä, jos mietimme NATOn jäsenyyttä, joka toisi meille velvollisuuden auttaa Baltian maita, jotka eivät puolestaan tuo Yhdysvalloille mitään, mitä he tarvitsisivat.</p><p>Yhdysvaltojen poukkoileva ulkopolitiikka voidaan Euroopan kannalta ratkaista vain siten, että me alamme itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta turvallisuuspolitiikastamme. Tämä on mahdollista vain uskottavalla yhteisellä EU:n laajuisella ulkopolitiikalla ja uskottavilla asevoimilla. Tuhansien vuosien ajan yhteiskuntien toimintaa ovat määritelleet sen asevoimien kyvykkyys, eikä tähän ole näköpiirissä muutosta. Vaikka asevoimia ei tarvitakaan enää niinkään resurssien kaappaamiseen heikommalta osapuolelta, koska maailmankauppa on vapautunut, tarvitaan niitä sitäkin enemmän turvaamaan nämä kauppareitit ja olemaan pelote muille maille olla häiritsemättä vapaata kaupankäyntiä. Tässä erityisesti merenkulun vapaa kulku on tärkeintä, kuten se on ollut jo muinaisen Roomankin ajoilta asti. Erityisesti Venäjälle Itämeri on henkireikä. Jos Venäjän Euroopan puolisessa osassa asuu lähes 80 % sen väestöstä, niin kulkee myös sen Euroopan puoleisista satamista saman verran ulkomaankaupasta. Venäjän omat jäämeren satamat eivät kykenisi kriisin sattuessa ruokkimaan Venäjän Euroopan puoleista väestöä ja sen tarpeita.</p><p>Tämän lisäksi saman verran, eli noin 80 %, kulkee myös internet-liikenteestä Itämeren, ja erityisesti Suomen kautta Venäjälle. Datan käyttö ja sen vapaa kulkeminen on nykyään yhteiskunnille kriittisen tärkeää. Jos Suomen ja Ahvenanmaan välillä olevista kaapeleista katkeaa se, joka käsittelee pankkiliikennettä, saamme heittää pankkikorteillamme vesilintua. Sama pätee kaikkeen internet-liikenteeseen. Vähänkään pidemmät tietoliikenteen ja rahaliikenteen katkot johtaisivat yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, sillä kuka sitä ilman palkkaa töissä enää kävisi. Parin piuhan katkaiseminen Itämeren pohjasta voisi siis aiheuttaa Suomelle ja Venäjälle enemmän ongelmia, kuin perinteinen sodankäynti. Suurvallat ovatkin varustaneet sukellusveneensä välineillä, joilla dataliikennettä voidaan häiritä tai jopa estää.</p><p>Riippumatta siitä, onko Suomi NATO-maa vai ei, aiheuttaa se Suomen armeijalle paineita asevoimien kaluston uusimiselle. Paljon puhutut torjuntahävittäjähankinnat ovat niistä suurimmat, mutta sitäkin tärkeämmät. Suomi on perinteisesti ollut rauhanvälittäjämaa. Tälle on ollut historiasta kumpuavat syyt maantieteellisen sijaintimme vuoksi. Jos kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä olisi syttynyt sota, olisi se tarkoittanut sitä, että Suomen yli olisi lentänyt kaikkea mahdollista lentokoneista ydinaseisiin. Pienelläkin todennäköisyydellä osa näistä olisi tippunut meidän maaperällemme, ja suuremmalla todennäköisyydellä Suomen ilmatilasta olisi tullut muiden maiden sotatanner, joka olisi voinut tarkoittaa jopa meidän maaperällemme tippuvia ydinaseita. Vaikka tämä uhka on kylmän sodan jälkeen vähentynyt, niin ei se ole kuitenkaan täysin poissa. Puolueettomalla Suomella tulisikin olla uskottavat ilmavoimat ja ilmatorjuntakyky jo pelkästään sen johdosta, ettei meidän ylitse missään tilanteessa kukaan haluaisi lentää tai ampua.<br />NATO-maana tämä ylilento-ongelma ei koskisi meitä, vaan olisimme maantieteellisen sijaintimme vuoksi ensi-iskun kohde. Ensi-isku kohdistuisi nykypäivänä tietoverkkoon haittaohjelmien avulla, joita arvioidaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti syntyvän eri tahojen toimesta jopa <a href="https://www.av-test.org/en/statistics/malware/">800 miljoonaa kappaletta</a>. Osa näistä on valtiollisesti tuotettuja ja suunniteltuja lamauttamaan yhteiskuntia.</p><p>Nämä asiat luokittelen niin sanotuksi &rdquo;kovaksi turvallisuuspolitiikaksi&rdquo;.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jos tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät palkansaajan palkkakehitykselle, niin ne ovat merkittävät myös koko Itämeren turvallisuuspolitiikan suunnalle.

NATOn pienimmät maat miettivät julkisesti voivatko he tosipaikan tullen luottaa NATOn turvatakuisiin, eli siihen, että Yhdysvallat tulevat heidän avuksi kriisin sattuessa. Ja tulevatko Euroopankaan maat, koska koko NATO nojaa vahvasti USA:n asevoimiin? Olisiko Suomen asema Viroa tai Montenegroa parempi? Asukasmäärän mukaan Suomi asettuisi NATO-maissa Tanskan ja Norjan kokoisten pienten maiden joukkoon. Tanskan sotilasmenot ovat yli neljä miljardia eli yli miljardi euroa enemmän kuin Suomella. Norjan sotilasmenot ylittävät jo seitsemän miljardin. Nämä meidän tulee pitää mielessä, jos mietimme NATOn jäsenyyttä, joka toisi meille velvollisuuden auttaa Baltian maita, jotka eivät puolestaan tuo Yhdysvalloille mitään, mitä he tarvitsisivat.

Yhdysvaltojen poukkoileva ulkopolitiikka voidaan Euroopan kannalta ratkaista vain siten, että me alamme itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta turvallisuuspolitiikastamme. Tämä on mahdollista vain uskottavalla yhteisellä EU:n laajuisella ulkopolitiikalla ja uskottavilla asevoimilla. Tuhansien vuosien ajan yhteiskuntien toimintaa ovat määritelleet sen asevoimien kyvykkyys, eikä tähän ole näköpiirissä muutosta. Vaikka asevoimia ei tarvitakaan enää niinkään resurssien kaappaamiseen heikommalta osapuolelta, koska maailmankauppa on vapautunut, tarvitaan niitä sitäkin enemmän turvaamaan nämä kauppareitit ja olemaan pelote muille maille olla häiritsemättä vapaata kaupankäyntiä. Tässä erityisesti merenkulun vapaa kulku on tärkeintä, kuten se on ollut jo muinaisen Roomankin ajoilta asti. Erityisesti Venäjälle Itämeri on henkireikä. Jos Venäjän Euroopan puolisessa osassa asuu lähes 80 % sen väestöstä, niin kulkee myös sen Euroopan puoleisista satamista saman verran ulkomaankaupasta. Venäjän omat jäämeren satamat eivät kykenisi kriisin sattuessa ruokkimaan Venäjän Euroopan puoleista väestöä ja sen tarpeita.

Tämän lisäksi saman verran, eli noin 80 %, kulkee myös internet-liikenteestä Itämeren, ja erityisesti Suomen kautta Venäjälle. Datan käyttö ja sen vapaa kulkeminen on nykyään yhteiskunnille kriittisen tärkeää. Jos Suomen ja Ahvenanmaan välillä olevista kaapeleista katkeaa se, joka käsittelee pankkiliikennettä, saamme heittää pankkikorteillamme vesilintua. Sama pätee kaikkeen internet-liikenteeseen. Vähänkään pidemmät tietoliikenteen ja rahaliikenteen katkot johtaisivat yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, sillä kuka sitä ilman palkkaa töissä enää kävisi. Parin piuhan katkaiseminen Itämeren pohjasta voisi siis aiheuttaa Suomelle ja Venäjälle enemmän ongelmia, kuin perinteinen sodankäynti. Suurvallat ovatkin varustaneet sukellusveneensä välineillä, joilla dataliikennettä voidaan häiritä tai jopa estää.

Riippumatta siitä, onko Suomi NATO-maa vai ei, aiheuttaa se Suomen armeijalle paineita asevoimien kaluston uusimiselle. Paljon puhutut torjuntahävittäjähankinnat ovat niistä suurimmat, mutta sitäkin tärkeämmät. Suomi on perinteisesti ollut rauhanvälittäjämaa. Tälle on ollut historiasta kumpuavat syyt maantieteellisen sijaintimme vuoksi. Jos kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä olisi syttynyt sota, olisi se tarkoittanut sitä, että Suomen yli olisi lentänyt kaikkea mahdollista lentokoneista ydinaseisiin. Pienelläkin todennäköisyydellä osa näistä olisi tippunut meidän maaperällemme, ja suuremmalla todennäköisyydellä Suomen ilmatilasta olisi tullut muiden maiden sotatanner, joka olisi voinut tarkoittaa jopa meidän maaperällemme tippuvia ydinaseita. Vaikka tämä uhka on kylmän sodan jälkeen vähentynyt, niin ei se ole kuitenkaan täysin poissa. Puolueettomalla Suomella tulisikin olla uskottavat ilmavoimat ja ilmatorjuntakyky jo pelkästään sen johdosta, ettei meidän ylitse missään tilanteessa kukaan haluaisi lentää tai ampua.
NATO-maana tämä ylilento-ongelma ei koskisi meitä, vaan olisimme maantieteellisen sijaintimme vuoksi ensi-iskun kohde. Ensi-isku kohdistuisi nykypäivänä tietoverkkoon haittaohjelmien avulla, joita arvioidaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti syntyvän eri tahojen toimesta jopa 800 miljoonaa kappaletta. Osa näistä on valtiollisesti tuotettuja ja suunniteltuja lamauttamaan yhteiskuntia.

Nämä asiat luokittelen niin sanotuksi ”kovaksi turvallisuuspolitiikaksi”.

]]>
1 http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa#comments Nato Turpo Turvallisuuspolitiikka Ulkopolitiikka Venäjä Wed, 08 Aug 2018 16:00:00 +0000 Petri Partanen http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa
"Vain mamut synnyttävät" http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254158-vain-mamut-synnyttavat <p>Suomalaisen&nbsp;valtamedian piirissä käydyssä keskustelussa en ole nähnyt puheenvuoroja, joissa oltaisiin&nbsp;huolestuttu siitä, että suomalainen yhteiskunta on suurimman väestöllisen&nbsp;muutoksen edessä koskaan ja että siihen liittyy hyvin suuria turvallisuuspoliittisia haasteita. Rupesin taas tätä miettimään, koska ystäväni <strong>Tero Paloheimo</strong>&nbsp;oli parisen viikkoa sitten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen Lähi-Itäkeskuksessa ja oli näkemästään tyrmistynyt. Suomalaiset olivat kaikonneet. Itse tätä en niin ollut huomannut, koska visiteeraan tätä basaaria lähes päivittäin.</p><p>Toki minuakin on alkanut hieman - tai suoraan sanoen hieman enemmän - mietityttämään, kun tässä basaarissa kuulee vierustoverin älypuhelimellaan kuuntelevaan suureen ääneen koraanin tekstejä tai kun istuu metrossa ja vieressä on usein mustaan kaapuun verhottu nainen, joka robottomaisesti lukee älypuhelimesta koraania tai kun seuraan Puhokselta basaarin Express Coffee House&#39;iin suuntautuvaa edestakaista liikehdintää;&nbsp;Puhoksella&nbsp;&nbsp;rekrytoidaan tulevia pahantekijöitä ja myydään huumeita aivan avoimesti.&nbsp; &nbsp;&nbsp;</p><p>En voisi väittää, että tunnen oloni kotoisaksi.</p><p>Mielialaa ei myöskään kohenna, että Lähi-Itäskeskuksessa vastaan tulee säännönmukaisesti sankoin joukoin hyvin nuoria elegantisti puettuja&nbsp;somaliäitejä ja nyt viime aikoina ilmeisesti pakolaisaallon mukana tulleita nuoria äitejä huiveineen ja he kuljettavat emmaljungissaan tai jopa Stokke-merkkisissä vaunuissa pienokaisiaan, vaikka tilastojen mukaan heillä ei juuri lainkaan ole tuloja.</p><p>Paljon&nbsp;harvemmin tulee vastaan vaatimattomammissa vaunuissaan suomalaislapsia työntäviä äitejä, vaikka me suomalaiset olemme Itä-Helsingissä edelleen selvä enemmistö. &quot;Vain mamut synnyttävät&quot; on nyt toistuva&nbsp;kommentti&nbsp;somessa. Vain aniharvalla suomalaisella perheellä on varaa Stokke-vaunuihin, mutta ennen kaikkea lapsiin.</p><p>Dramaattisinta tässä on nyt se, että suomalaiset joutuvat laskemaan&nbsp;pennilleen, onko varaa lapsiin, mutta tänne muuttava muslimiväestö on ottanut strategiakseen rinnakkaisyhteiskunnan luomisen ja lapsenteon työnteon ja yhteisen hyvän sijaan. Meidän järjestelmä on tämän kaiken sallinut ja lastenteosta on näille maahanmuuttajaryhmille tullut keskeinen osa heidän ansaintalogiikkaansa, jota maksimoidaan mm.&nbsp;säännönmukaisesti tekaistuilla avioeroilla. Tämän on jopa HS kainosti myöntänyt.&nbsp;</p><p>Mikäs tänne on ollut tullessa, kun asunnot tarjotaan tuosta&nbsp;vain (nyt viimeisessä rytäkässä ohi suomalaisten jonottajien ja piikki on auki yksityisiltä vuokramarkkinoilta, koska kaupungin asuntoja ei ole), vielä toistaiseksi korkeatasoinen opetuskin on tarjolla kaikille (tosin se ei ole kovin kiinnostavaa), neuvolapalvelut&nbsp;ja synnytyspalvelut ovat maailman huippuluokkaa ja kalliit erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon palvelut esimerkiksi vaikeasti vammaisille ilmaiset (toistaiseksi).</p><p>Tämä viimeeksi mainittu on kaikkein eniten ruvennut minua mietyttämään oman lihassairaan poikamme vuoksi ja sanottakoon sekin ruma sana ääneen, että palvelupisteissä, joissa käymme on selvä yliedustus uilkomaalaisia. Tämä tietenkin johtuu siitä, että tänne saapuu paljon perheitä erityislasten kanssa, koska he tietävät täällä saatavan palveluita, joita ei omissa maissa saisi. Tämä koskee erikoissairaanhoitoa laajemmin ja on yksi kipeistä SOTE-kysymyksistä nyt, vaikka tästäkään ei puhuta tai saa näiustä puhua tai saa puhua silloin, kun puolustellaan laittomien oikeutta terveyspalveluihin.</p><p>Tehokasta lääkettä emme pojallemme saa, koska yhteiskunnassa mm. turvapaikkaturismi nielee miljardeja.</p><p>Nyt olisi suomalaisten melkein viimeinen hetki miettiä näitä kysymyksiä etenkin, kun tiedetään ja päivitellään suomalaisten ennätyksellisen alhaista syntyvyyttä ja samalla vaietaan siitä,&nbsp;että tänne tulijoiden syntyvyys on hyvin korkeaa.</p><p>Väestökehityksen liittyvät kysymykset ovat nyt turvallisuuspoliittinen kuuma peruna, josta on vaiettu.&nbsp;</p><p>Maansa normalisoimista takapajuisuudesta aloitteleva Saudi-Arabian kruununprinssi on yhdysvaltalaisen Time lehden haastattelussa tässä kuussa antanut hyytävän varoituksen Euroopalle. Varoituksesta&nbsp;ei&nbsp;tietenkään&nbsp;ole valtamediassa&nbsp;mainittu. Tässä sen hyytävin osa.</p><p>&quot;Ja tiedättekö, mikä on se suurin vaara? Ääriainekset&nbsp;eivät ole Lähi-Idässä, koska ääriainekset&nbsp;tietävät, että Lähi-Itä (Saudi-Arabia, Egypti, UAE, Jordan ja moni muu maa) on&nbsp;luonut&nbsp;heitä vastaan&nbsp;tehokkaan strategian. Heidän tärkein tähtäimensä on radikalisoida muslimiyhteisöt Euroopassa. He toivovat, että Eurooppa muuttuu 30 vuodessa Muslimiveljeskunnan maanosaksi ja he haluavat kontrolloida muslimeja Euroopassa Muslimiveljeskunnan avulla. Tämä tulee olemaan paljon vaarallisempi ilmiö kuin Kylmä Sota, ISIS tai Al Qaeda tai mikä tahansa minkä olemme nähneet viimeisen sadan vuoden&nbsp; ajan historiassa.&quot;&nbsp;<a href="http://time.com/5228006/mohammed-bin-salman-interview-transcript-full/" target="_blank">http://time.com/5228006/mohammed-bin-salman-interview-transcript-full/</a></p><p>Muistettakoon, että tämä ei siis ole minkään &quot;persuhörhön&quot; mielenhäiriö, vaikka moni ns. suvaitsevainen varmaan kovin toivoisi.</p><p>Nykyisellä maahanmuuttoipolitiikalla - virallisesta perusteluista huolimatta - ei ole mitään tekemistä sen enempää huoltosuhteen kuin kestävyysvajeenkaan korjaamisen kanssa - vaan päinvastoin. Tältä ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyviltä&nbsp;turvallisuuspoliittisilta&nbsp;haasteilta&nbsp;virallinen Suomi ummistaa nyt silmänsä.&nbsp;&nbsp;</p><p>On aika lopettaa sinisilmäinen&nbsp;hölmöläisyys&nbsp;ja reivattava maahanmuutto -&nbsp;ja integraatiopolitiikaa Tanskan, Itävallan ja monien muiden maiden mallin suuntaan. On käynnistettävä maahanmuuttokeskustelu uudelta realistiselta pohjalta.</p><p>Eräs toinen &quot;persuhörhö&quot; eli Ranskan presidentti <strong>Emmanuel Macron</strong> vajaa viikko sitten kertoi Eurooppaan tulevan kymmeniä ellei satoja miljoonia ilmastopakolaisia Afriokasta&nbsp;<a href="http://www.cnewsmatin.fr/france/2018-04-16/emmanuel-macron-reconcilier-et-unir-le-pays-778763" target="_blank">http://www.cnewsmatin.fr/france/2018-04-16/emmanuel-macron-reconcilier-et-unir-le-pays-778763</a>. Väite ilmastopakolaisuudesta on mieletöntä vaarallista propagandaa tältä suurelta<strong> Jyrki Kataisen </strong>ihailemalta eurooppalaiselta johtajalta&nbsp;niin afrikkalaisten kuin meidänkin kannalta, mutta kuvastaa tilanteen vakavuutta myös Suomen kannalta. Se ei johdu ilmastonmuutoksesta vaan valtavasta elintasokuilusta maanosien välillä ja Afrikan korkeasta absoluuttisesta syntyvyydestä.</p><p>Asuessamme USA:ssa kymmenen vuotta sitten israelilaisen naapuriperheen isä totesi, että &quot;arabit luulivat heidän korkean syntyvyyden luhistavan Israelin valtion, mutta Neuvostoliiton romahduksen myötä miljoonien juutalaisten muutto Israeliin muutti kaiken&quot;. Istuimme naapurin&nbsp;perheen ja&nbsp;Israelin murhatun pääministerin&nbsp;<strong>Yitzak Rabinin</strong> pojan <strong>Yuval Rabinin</strong>&nbsp;<a href="http://www.globes.co.il/en/article-after-22-years-im-still-recognized-as-yitzhak-rabins-son-1001185940" target="_blank">http://www.globes.co.il/en/article-after-22-years-im-still-recognized-as-yitzhak-rabins-son-1001185940</a>&nbsp;perheen kanssa illallisella pariinkin otteeseen, kun he&nbsp;olivat&nbsp;muuttamassa takaisin Israeliin. Tuolloin&nbsp;puhuimme näistäkin asioista, olihan Israelin sota Hizbollahia vastaan juuri päättynyt. Myöhemmin olen monasti miettinyt näitä sanoja.&nbsp;</p><p>Olemme vain pieni 5,5 miljoonan lastu yli seitsemän miljardin ihmisen meressä.&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomalaisen valtamedian piirissä käydyssä keskustelussa en ole nähnyt puheenvuoroja, joissa oltaisiin huolestuttu siitä, että suomalainen yhteiskunta on suurimman väestöllisen muutoksen edessä koskaan ja että siihen liittyy hyvin suuria turvallisuuspoliittisia haasteita. Rupesin taas tätä miettimään, koska ystäväni Tero Paloheimo oli parisen viikkoa sitten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen Lähi-Itäkeskuksessa ja oli näkemästään tyrmistynyt. Suomalaiset olivat kaikonneet. Itse tätä en niin ollut huomannut, koska visiteeraan tätä basaaria lähes päivittäin.

Toki minuakin on alkanut hieman - tai suoraan sanoen hieman enemmän - mietityttämään, kun tässä basaarissa kuulee vierustoverin älypuhelimellaan kuuntelevaan suureen ääneen koraanin tekstejä tai kun istuu metrossa ja vieressä on usein mustaan kaapuun verhottu nainen, joka robottomaisesti lukee älypuhelimesta koraania tai kun seuraan Puhokselta basaarin Express Coffee House'iin suuntautuvaa edestakaista liikehdintää; Puhoksella  rekrytoidaan tulevia pahantekijöitä ja myydään huumeita aivan avoimesti.    

En voisi väittää, että tunnen oloni kotoisaksi.

Mielialaa ei myöskään kohenna, että Lähi-Itäskeskuksessa vastaan tulee säännönmukaisesti sankoin joukoin hyvin nuoria elegantisti puettuja somaliäitejä ja nyt viime aikoina ilmeisesti pakolaisaallon mukana tulleita nuoria äitejä huiveineen ja he kuljettavat emmaljungissaan tai jopa Stokke-merkkisissä vaunuissa pienokaisiaan, vaikka tilastojen mukaan heillä ei juuri lainkaan ole tuloja.

Paljon harvemmin tulee vastaan vaatimattomammissa vaunuissaan suomalaislapsia työntäviä äitejä, vaikka me suomalaiset olemme Itä-Helsingissä edelleen selvä enemmistö. "Vain mamut synnyttävät" on nyt toistuva kommentti somessa. Vain aniharvalla suomalaisella perheellä on varaa Stokke-vaunuihin, mutta ennen kaikkea lapsiin.

Dramaattisinta tässä on nyt se, että suomalaiset joutuvat laskemaan pennilleen, onko varaa lapsiin, mutta tänne muuttava muslimiväestö on ottanut strategiakseen rinnakkaisyhteiskunnan luomisen ja lapsenteon työnteon ja yhteisen hyvän sijaan. Meidän järjestelmä on tämän kaiken sallinut ja lastenteosta on näille maahanmuuttajaryhmille tullut keskeinen osa heidän ansaintalogiikkaansa, jota maksimoidaan mm. säännönmukaisesti tekaistuilla avioeroilla. Tämän on jopa HS kainosti myöntänyt. 

Mikäs tänne on ollut tullessa, kun asunnot tarjotaan tuosta vain (nyt viimeisessä rytäkässä ohi suomalaisten jonottajien ja piikki on auki yksityisiltä vuokramarkkinoilta, koska kaupungin asuntoja ei ole), vielä toistaiseksi korkeatasoinen opetuskin on tarjolla kaikille (tosin se ei ole kovin kiinnostavaa), neuvolapalvelut ja synnytyspalvelut ovat maailman huippuluokkaa ja kalliit erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon palvelut esimerkiksi vaikeasti vammaisille ilmaiset (toistaiseksi).

Tämä viimeeksi mainittu on kaikkein eniten ruvennut minua mietyttämään oman lihassairaan poikamme vuoksi ja sanottakoon sekin ruma sana ääneen, että palvelupisteissä, joissa käymme on selvä yliedustus uilkomaalaisia. Tämä tietenkin johtuu siitä, että tänne saapuu paljon perheitä erityislasten kanssa, koska he tietävät täällä saatavan palveluita, joita ei omissa maissa saisi. Tämä koskee erikoissairaanhoitoa laajemmin ja on yksi kipeistä SOTE-kysymyksistä nyt, vaikka tästäkään ei puhuta tai saa näiustä puhua tai saa puhua silloin, kun puolustellaan laittomien oikeutta terveyspalveluihin.

Tehokasta lääkettä emme pojallemme saa, koska yhteiskunnassa mm. turvapaikkaturismi nielee miljardeja.

Nyt olisi suomalaisten melkein viimeinen hetki miettiä näitä kysymyksiä etenkin, kun tiedetään ja päivitellään suomalaisten ennätyksellisen alhaista syntyvyyttä ja samalla vaietaan siitä, että tänne tulijoiden syntyvyys on hyvin korkeaa.

Väestökehityksen liittyvät kysymykset ovat nyt turvallisuuspoliittinen kuuma peruna, josta on vaiettu. 

Maansa normalisoimista takapajuisuudesta aloitteleva Saudi-Arabian kruununprinssi on yhdysvaltalaisen Time lehden haastattelussa tässä kuussa antanut hyytävän varoituksen Euroopalle. Varoituksesta ei tietenkään ole valtamediassa mainittu. Tässä sen hyytävin osa.

"Ja tiedättekö, mikä on se suurin vaara? Ääriainekset eivät ole Lähi-Idässä, koska ääriainekset tietävät, että Lähi-Itä (Saudi-Arabia, Egypti, UAE, Jordan ja moni muu maa) on luonut heitä vastaan tehokkaan strategian. Heidän tärkein tähtäimensä on radikalisoida muslimiyhteisöt Euroopassa. He toivovat, että Eurooppa muuttuu 30 vuodessa Muslimiveljeskunnan maanosaksi ja he haluavat kontrolloida muslimeja Euroopassa Muslimiveljeskunnan avulla. Tämä tulee olemaan paljon vaarallisempi ilmiö kuin Kylmä Sota, ISIS tai Al Qaeda tai mikä tahansa minkä olemme nähneet viimeisen sadan vuoden  ajan historiassa." http://time.com/5228006/mohammed-bin-salman-interview-transcript-full/

Muistettakoon, että tämä ei siis ole minkään "persuhörhön" mielenhäiriö, vaikka moni ns. suvaitsevainen varmaan kovin toivoisi.

Nykyisellä maahanmuuttoipolitiikalla - virallisesta perusteluista huolimatta - ei ole mitään tekemistä sen enempää huoltosuhteen kuin kestävyysvajeenkaan korjaamisen kanssa - vaan päinvastoin. Tältä ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyviltä turvallisuuspoliittisilta haasteilta virallinen Suomi ummistaa nyt silmänsä.  

On aika lopettaa sinisilmäinen hölmöläisyys ja reivattava maahanmuutto - ja integraatiopolitiikaa Tanskan, Itävallan ja monien muiden maiden mallin suuntaan. On käynnistettävä maahanmuuttokeskustelu uudelta realistiselta pohjalta.

Eräs toinen "persuhörhö" eli Ranskan presidentti Emmanuel Macron vajaa viikko sitten kertoi Eurooppaan tulevan kymmeniä ellei satoja miljoonia ilmastopakolaisia Afriokasta http://www.cnewsmatin.fr/france/2018-04-16/emmanuel-macron-reconcilier-et-unir-le-pays-778763. Väite ilmastopakolaisuudesta on mieletöntä vaarallista propagandaa tältä suurelta Jyrki Kataisen ihailemalta eurooppalaiselta johtajalta niin afrikkalaisten kuin meidänkin kannalta, mutta kuvastaa tilanteen vakavuutta myös Suomen kannalta. Se ei johdu ilmastonmuutoksesta vaan valtavasta elintasokuilusta maanosien välillä ja Afrikan korkeasta absoluuttisesta syntyvyydestä.

Asuessamme USA:ssa kymmenen vuotta sitten israelilaisen naapuriperheen isä totesi, että "arabit luulivat heidän korkean syntyvyyden luhistavan Israelin valtion, mutta Neuvostoliiton romahduksen myötä miljoonien juutalaisten muutto Israeliin muutti kaiken". Istuimme naapurin perheen ja Israelin murhatun pääministerin Yitzak Rabinin pojan Yuval Rabinin http://www.globes.co.il/en/article-after-22-years-im-still-recognized-as-yitzhak-rabins-son-1001185940 perheen kanssa illallisella pariinkin otteeseen, kun he olivat muuttamassa takaisin Israeliin. Tuolloin puhuimme näistäkin asioista, olihan Israelin sota Hizbollahia vastaan juuri päättynyt. Myöhemmin olen monasti miettinyt näitä sanoja. 

Olemme vain pieni 5,5 miljoonan lastu yli seitsemän miljardin ihmisen meressä.  

]]>
36 http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254158-vain-mamut-synnyttavat#comments Ääri-islamismi Turvallisuuspolitiikka Väestökehitys Sat, 21 Apr 2018 06:54:07 +0000 Mikko Paunio http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254158-vain-mamut-synnyttavat
Nyt herätys, liikenneministeri Berner! http://juhakarjalainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253383-nyt-heratys-liikenneministeri-berner <p>Yle uutisoi 05.04.2018, että Huoltovarmuuskeskus kritisoi jatkoselvitykseen valitun jäämeren radan kulkemista liian likeltä Venäjän rajaa. Huoltovarmuuskeskuksen logistiikkapäällikön <strong>Raija Viljasen</strong> mukaan rata ei todennäköisesti olisi kriisitilanteessa käytettävissä. Uutisissa todetaan myös: &ldquo;<em>Liikenneministeri <strong>Anne Berner </strong>(kesk.) kertoi omassa esityksessään, että valittu linjaus parantaisi Suomen huoltovarmuutta selvästi. Huoltovarmuuskeskuksessa asiasta ollaan täysin eri mieltä. Hylätyt reittivaihtoehdot kulkivat Länsi-Lapista Norjan Tromssaan ja Ruotsin läpi Narvikiin. Neljäs vaihtoehto oli Sallasta Murmanskiin kulkeva rata</em>.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>Bernerin suunnitelmat ovat herättäneet ennenkin arvostelua. <strong>Perussuomalaiset Nuoret </strong>vaati jo 12.03.2018, että Jäämeren radan linjauksessa huomioidaan myös turvallisuuspoliittiset näkemykset ja rata rakennetaan länteen &mdash; Kolarista pohjoiseen ja käsivartta pitkin Skibotniin (Markkina, Yykeänperä). Kolari on noin 100 km Rovaniemeä pohjoisempana, ja sinne kulkee jo valmis ratapohja, joten radan rakentamisessa säästettäisiin merkittävästi. Lisäksi rata tulisi päättää Tromssan sijasta Skibotniin, koska siihen päädyttiin jo vuosien 1939 ja 1941 Jäämeren radan selvityksissä. Niin vältyttäisiin kalliin tunneliosuuden rakentamiselta.</p><p>&nbsp;</p><p>Nyt herätys, liikenneministeri Berner! Suomen huoltovarmuus ei ole mikään mitätön tekijä tällaisia hankkeita suunnitellessa. <strong>On aika ottaa ratavaihtoehdot uuteen tarkasteluun ja linjata rata kulkemaan länteen.</strong> Suomen turvallisuus kriisitilanteissa ei ole leikin asia.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yle uutisoi 05.04.2018, että Huoltovarmuuskeskus kritisoi jatkoselvitykseen valitun jäämeren radan kulkemista liian likeltä Venäjän rajaa. Huoltovarmuuskeskuksen logistiikkapäällikön Raija Viljasen mukaan rata ei todennäköisesti olisi kriisitilanteessa käytettävissä. Uutisissa todetaan myös: “Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) kertoi omassa esityksessään, että valittu linjaus parantaisi Suomen huoltovarmuutta selvästi. Huoltovarmuuskeskuksessa asiasta ollaan täysin eri mieltä. Hylätyt reittivaihtoehdot kulkivat Länsi-Lapista Norjan Tromssaan ja Ruotsin läpi Narvikiin. Neljäs vaihtoehto oli Sallasta Murmanskiin kulkeva rata.”

 

Bernerin suunnitelmat ovat herättäneet ennenkin arvostelua. Perussuomalaiset Nuoret vaati jo 12.03.2018, että Jäämeren radan linjauksessa huomioidaan myös turvallisuuspoliittiset näkemykset ja rata rakennetaan länteen — Kolarista pohjoiseen ja käsivartta pitkin Skibotniin (Markkina, Yykeänperä). Kolari on noin 100 km Rovaniemeä pohjoisempana, ja sinne kulkee jo valmis ratapohja, joten radan rakentamisessa säästettäisiin merkittävästi. Lisäksi rata tulisi päättää Tromssan sijasta Skibotniin, koska siihen päädyttiin jo vuosien 1939 ja 1941 Jäämeren radan selvityksissä. Niin vältyttäisiin kalliin tunneliosuuden rakentamiselta.

 

Nyt herätys, liikenneministeri Berner! Suomen huoltovarmuus ei ole mikään mitätön tekijä tällaisia hankkeita suunnitellessa. On aika ottaa ratavaihtoehdot uuteen tarkasteluun ja linjata rata kulkemaan länteen. Suomen turvallisuus kriisitilanteissa ei ole leikin asia.

 

]]>
1 http://juhakarjalainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253383-nyt-heratys-liikenneministeri-berner#comments Anne Berner Jäämeren rata Liikennepolitiikka Suomi Turvallisuuspolitiikka Fri, 06 Apr 2018 02:00:00 +0000 Juha Karjalainen http://juhakarjalainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253383-nyt-heratys-liikenneministeri-berner
Neljä suomalaista harhakuvitelmaa turvallisuuspolitiikasta http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251561-nelja-suomalaista-harhakuvitelmaa-turvallisuuspolitiikasta <p>Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu on valitettavasti suurimmalta osin sekalainen kattaus itsestäänselvyyksiä, vaarallista itsepetosta ja muita kummallisuuksia. Siksi on syytä oikaista harhakäsityksiä.</p><p>Ensinnäkin <a href="http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243614-nato-optio-on-suomen-suurin-turvallisuuspoliittinen-harhakuvitelma">Nato-optio on Suomen turvallisuuspolitiikan suurin harhakuvitelma</a>.&nbsp;Todellisuudessa Nato-optiota ei ole olemassa. Me voimme liittyä sotilasliittoon vain hyvän sään vallitessa. Nato-jäsenyys ei ole mikään automaatti ja me emme ole minkään sortin erityisasemassa.&nbsp; Suomen kannalta ainoa potentiaalinen merkittävä sotilaallinen uhka tulee Venäjältä ja on selvää, että jos&nbsp;<em>vakavasti kiristyneessä tilanteessa&nbsp;</em>- pahemmasta puhumattakaan - hakisimme jäsenyyttä, jokainen Nato-maa joutuisi miettimään, haluavatko he jäseneksi maan, jonka takia he voisivat joutua konfliktiin Venäjän kanssa.</p><p><a href="http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249537-ruotsin-nato-ratkaisu-voi-olla-lahempana-kuin-uskommekaan">Toiseksi&nbsp; Ruotsin ratkaisu voi olla lähempänä kuin haluamme uskoakaan.&nbsp;</a>Me voimme vallan hyvin jäädä yksin Venäjän lähiulkomaaksi. Ruotsi ei tule odottelemaan sitä, että me tulemme loppujen lopuksi johonkin lopputulokseen, vaan siellä tullaan muuttuneen turvallisuustilanteen johdosta tekemään johtopäätökset, jotka nojaavat joko sen ääneen sanomiseen, että maa varautuu toimimaan yksin, tai länsinaapurimme hakee Nato-jäsenyyttä. Suomessa askelta kumpaankaan suuntaan sen sijaan ei haluta ottaa ja sellaiseen viittaaminenkin oli presidenttiehdokas Haaviston mielestä huolestuttavaa. Presidentti&nbsp;Niinistö puolestaan tiivisti oman jahnailulinjansa oikein ytimekkäästi: t<em>ässä tilanteessa minä en olisi lähdössä Natoon ja jos olosuhteet säilyvät tällaisina, ei ole syytä.&nbsp;</em>Ilmeisesti turvallisuustilanne Euroopassa ja Venäjän toiminta ovat niin hyvällä tolalla, että ne eivät edellytä Suomelta minkäänlaisia turvallisuuspoliittisia suunnanmuutoksia.&nbsp; Jos olosuhteet tästä paranevat, niin suunta on selvä, mutta jos olosuhteet tästä huononevat - niin kuinka huonoiksi tilanteen pitää kehittyä, että presidenttimme mielestä jotain pitäisi tehdä?&nbsp;</p><p>Kolmanneksi <a href="http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251357-yleinen-asevelvollisuus-on-hokemalla-todeksi-hoettu-valhe">meillä ei ole todellisuudessa yleistä asevelvollisuutta.&nbsp;</a>Meillä on käytössä miehiä koskeva uskontoperustaisesti linjaansa muuttava valikoiva asevelvollisuus. Meidän on aika siirtyä universaaliin kansalaispalvelukseen, joka ei erottele väkeä genitaalien tai uskonnon perusteella.</p><p>Neljänneksi on hämmästyttävää, kuinka paljon tässä maassa uskotaan Ahvenanmaan demilitarisointiin ja siihen, että se olisi muka jonkinmoinen Itämeren aluetta vakauttava tekijä.&nbsp;<a href="http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223597-taru-demilitarisoidusta-ahvenanmaasta">Nimittäin demilitarisoidut vyöhykkeet eivät ole mitään rauhanvyöhykkeitä, vaan niiden tarkoitus on luoda&nbsp;<em>sotilaallinen tyhjiö</em>&nbsp;tyypillisesti tilanteessa, jossa demilitarisointia kannattava(t) osapuolet eivät voi, tai halua vaatia oikeutta niiden miehitykseen.</a> Poikkeuksia tästä ovat lähinnä tulitaukosopimuksiin liittyvät vyöhykkeet, joiden tarkoitus on estää vihollisuuksien uudelleenalkaminen väärinkäsitysten tai vahinkojen&nbsp;takia. Ahvenanmaan historia Krimin sodan jälkeisenä aikana jokaisessa konfliktissa osoittaa tuon aukottomasti. Venäjä ei ole demilitarisointia edes tunnustanut.</p><p>Mutta ehkä jonain päivänä tämän maan asukkaat, tai edes poliittinen johto tohtii nostaa pään puskasta ja lopettaa teeskentelyn ja itsepetoksen.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Palautetta voi lähettää osoitteeseen&nbsp;<a class="mailto" href="mailto:vpleivo@gmail.com">vpleivo@gmail.com</a></p><p><br />Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä&nbsp;<a href="https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta" target="_blank">Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani.</a>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.facebook.com/Veli-Pekka-Leivo-256153654500775/" target="_blank">Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo</a>&nbsp;- siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu on valitettavasti suurimmalta osin sekalainen kattaus itsestäänselvyyksiä, vaarallista itsepetosta ja muita kummallisuuksia. Siksi on syytä oikaista harhakäsityksiä.

Ensinnäkin Nato-optio on Suomen turvallisuuspolitiikan suurin harhakuvitelmaTodellisuudessa Nato-optiota ei ole olemassa. Me voimme liittyä sotilasliittoon vain hyvän sään vallitessa. Nato-jäsenyys ei ole mikään automaatti ja me emme ole minkään sortin erityisasemassa.  Suomen kannalta ainoa potentiaalinen merkittävä sotilaallinen uhka tulee Venäjältä ja on selvää, että jos vakavasti kiristyneessä tilanteessa - pahemmasta puhumattakaan - hakisimme jäsenyyttä, jokainen Nato-maa joutuisi miettimään, haluavatko he jäseneksi maan, jonka takia he voisivat joutua konfliktiin Venäjän kanssa.

Toiseksi  Ruotsin ratkaisu voi olla lähempänä kuin haluamme uskoakaan. Me voimme vallan hyvin jäädä yksin Venäjän lähiulkomaaksi. Ruotsi ei tule odottelemaan sitä, että me tulemme loppujen lopuksi johonkin lopputulokseen, vaan siellä tullaan muuttuneen turvallisuustilanteen johdosta tekemään johtopäätökset, jotka nojaavat joko sen ääneen sanomiseen, että maa varautuu toimimaan yksin, tai länsinaapurimme hakee Nato-jäsenyyttä. Suomessa askelta kumpaankaan suuntaan sen sijaan ei haluta ottaa ja sellaiseen viittaaminenkin oli presidenttiehdokas Haaviston mielestä huolestuttavaa. Presidentti Niinistö puolestaan tiivisti oman jahnailulinjansa oikein ytimekkäästi: tässä tilanteessa minä en olisi lähdössä Natoon ja jos olosuhteet säilyvät tällaisina, ei ole syytä. Ilmeisesti turvallisuustilanne Euroopassa ja Venäjän toiminta ovat niin hyvällä tolalla, että ne eivät edellytä Suomelta minkäänlaisia turvallisuuspoliittisia suunnanmuutoksia.  Jos olosuhteet tästä paranevat, niin suunta on selvä, mutta jos olosuhteet tästä huononevat - niin kuinka huonoiksi tilanteen pitää kehittyä, että presidenttimme mielestä jotain pitäisi tehdä? 

Kolmanneksi meillä ei ole todellisuudessa yleistä asevelvollisuutta. Meillä on käytössä miehiä koskeva uskontoperustaisesti linjaansa muuttava valikoiva asevelvollisuus. Meidän on aika siirtyä universaaliin kansalaispalvelukseen, joka ei erottele väkeä genitaalien tai uskonnon perusteella.

Neljänneksi on hämmästyttävää, kuinka paljon tässä maassa uskotaan Ahvenanmaan demilitarisointiin ja siihen, että se olisi muka jonkinmoinen Itämeren aluetta vakauttava tekijä. Nimittäin demilitarisoidut vyöhykkeet eivät ole mitään rauhanvyöhykkeitä, vaan niiden tarkoitus on luoda sotilaallinen tyhjiö tyypillisesti tilanteessa, jossa demilitarisointia kannattava(t) osapuolet eivät voi, tai halua vaatia oikeutta niiden miehitykseen. Poikkeuksia tästä ovat lähinnä tulitaukosopimuksiin liittyvät vyöhykkeet, joiden tarkoitus on estää vihollisuuksien uudelleenalkaminen väärinkäsitysten tai vahinkojen takia. Ahvenanmaan historia Krimin sodan jälkeisenä aikana jokaisessa konfliktissa osoittaa tuon aukottomasti. Venäjä ei ole demilitarisointia edes tunnustanut.

Mutta ehkä jonain päivänä tämän maan asukkaat, tai edes poliittinen johto tohtii nostaa pään puskasta ja lopettaa teeskentelyn ja itsepetoksen.

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

 

 

 

]]>
17 http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251561-nelja-suomalaista-harhakuvitelmaa-turvallisuuspolitiikasta#comments Ahvenanmaa maanpuolustus Nato Turpo Turvallisuuspolitiikka Fri, 09 Mar 2018 04:22:00 +0000 Veli-Pekka Leivo http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251561-nelja-suomalaista-harhakuvitelmaa-turvallisuuspolitiikasta
YLEN ydinvoima MOT: Venäläinen sähköisku http://mmarttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251505-ylen-ydinvoima-mot-venalainen-sahkoisku <p>&quot;Mikä televisio-ohjelman aihe voi olla sellainen, josta pidättyväisyydestään tunnettu Suojelupoliisi voi puhua, mutta energiayhtiö Fortum ei? Miksi MOT:n pitää käydä Tšekissä asti kyselemässä Suomelle turvallisuuspoliittisesti todella tärkeästä aiheesta? Vastaus on molempiin se sama: koska puhumme Fennovoiman ydinvoimahankkesta Pyhäjoella, sen turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta.&quot;&nbsp;</p><p><a href="https://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-venalainen-sahkoisku-1922018" title="https://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-venalainen-sahkoisku-1922018">https://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-venalainen-sahkoisku-1922018</a></p><p>&quot;Vuonna 2013 - samana vuonna kun Rosatom sai tilauksen Fennovoimalta - se sai tilauksen myös Tšekistä. Tšekin tiedustelupalvelu BIS kertoo Venäjän tiedustelun sekaantumisesta tšekkiläisten päätöksentekoon. Tilanne Tšekissä meni niin vaikeaksi, että tilaus peruttiin. Venäjän tiedustelu epäonnistui.&quot;</p><p>Veli-Pekka Tynkkynen, apulaisprofessori, Helsingin Yliopisto: &quot;No tietysti täytyy muistaa, että Rosatom ei tietenkään ole mikään perinteinen yritys. Oikeastaan näkisin pikemminkin, että se on valtion ministeriö, joka toimii. Tavallaan sillä on piikki auki. Jos siellä jollain sektorilla ei ole taloudellista voittoa, niin se ei haittaa, tai jos jotkut hankkeet, vaikkapa että Suomen hanke Hanhikivellä ei tuota taloudellista voittoa, niin se ei haittaa, koska tietysti tähän nivoutuu muut kuin taloudelliset intressit ja tarpeet Rosatomin taholta. Siihen nivoutuu ilman muuta Venäjän valtion tarpeet vaikuttavuudesta, kansainvälisestä imagosta ja kaikesta muusta. Eli siinä mielessä tästä näkökulmasta ilman muuta Rosatomia pitäisi niin kuin tarkastella. Sehän on valtion korporaatio, jonka tosiaan siis lakiin ei ole kirjattu tavoitetta tuottaa voittoa.&quot;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "Mikä televisio-ohjelman aihe voi olla sellainen, josta pidättyväisyydestään tunnettu Suojelupoliisi voi puhua, mutta energiayhtiö Fortum ei? Miksi MOT:n pitää käydä Tšekissä asti kyselemässä Suomelle turvallisuuspoliittisesti todella tärkeästä aiheesta? Vastaus on molempiin se sama: koska puhumme Fennovoiman ydinvoimahankkesta Pyhäjoella, sen turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta." 

https://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-venalainen-sahkoisku-1922018

"Vuonna 2013 - samana vuonna kun Rosatom sai tilauksen Fennovoimalta - se sai tilauksen myös Tšekistä. Tšekin tiedustelupalvelu BIS kertoo Venäjän tiedustelun sekaantumisesta tšekkiläisten päätöksentekoon. Tilanne Tšekissä meni niin vaikeaksi, että tilaus peruttiin. Venäjän tiedustelu epäonnistui."

Veli-Pekka Tynkkynen, apulaisprofessori, Helsingin Yliopisto: "No tietysti täytyy muistaa, että Rosatom ei tietenkään ole mikään perinteinen yritys. Oikeastaan näkisin pikemminkin, että se on valtion ministeriö, joka toimii. Tavallaan sillä on piikki auki. Jos siellä jollain sektorilla ei ole taloudellista voittoa, niin se ei haittaa, tai jos jotkut hankkeet, vaikkapa että Suomen hanke Hanhikivellä ei tuota taloudellista voittoa, niin se ei haittaa, koska tietysti tähän nivoutuu muut kuin taloudelliset intressit ja tarpeet Rosatomin taholta. Siihen nivoutuu ilman muuta Venäjän valtion tarpeet vaikuttavuudesta, kansainvälisestä imagosta ja kaikesta muusta. Eli siinä mielessä tästä näkökulmasta ilman muuta Rosatomia pitäisi niin kuin tarkastella. Sehän on valtion korporaatio, jonka tosiaan siis lakiin ei ole kirjattu tavoitetta tuottaa voittoa."

 

]]>
20 http://mmarttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251505-ylen-ydinvoima-mot-venalainen-sahkoisku#comments Energia Turvallisuuspolitiikka Ydinvoimalat Wed, 28 Feb 2018 10:00:00 +0000 Markku Marttila http://mmarttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251505-ylen-ydinvoima-mot-venalainen-sahkoisku
Presidentinvaalit ja Nato - nuorallatanssia ilman turvaverkkoa http://kailintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250100-presidentinvaalit-ja-nato-nuorallatanssia-ilman-turvaverkkoa <p>Presidentinvaalien asetelmia <a href="https://areena.yle.fi/1-4299847">tulkittiin Nato-vastaisuuden voitoksi</a>, kun suurin osa ehdokkaista asettui <a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005466864.html">vastustamaan</a> sotilaallista liittoutumista tulevina vuosina.</p><p>Presidenttiehdokkaiden asennoituminen heijastunee saadun demokraattisen mandaatin kautta myös tulevien vuosien puoluepolitiikkaan.</p><p>Istuvan ja jatkavan presidentin Nato-asennoitumista saatiin avatuksi vaalien aikana vain vähän, vaikka kysymys on Suomen turvallisuuspoliittisen aseman ja johtamisen kannalta mitä merkityksellisin.</p><p>Ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntavaalien tulokseksi saatiin siis lähinnä suuri kysymysmerkki. Suottaapi olla ja suottaapi olla olemattakii.</p><p><strong>Vähemmän ajopuuteoriaa ja enemmän faktoja</strong></p><p>Niinistön kampanjan turvallisuuspoliittisesti heikoin hetki koettiin, kun <a href="https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000005485222.html">ehdokas esitti kriisiaikojen kuitenkin ajavan tosiasialliseen liittoutumiskulkuun</a>.</p><p>Moni näki tämän ylittävän turvallisuuspoliittisen varovaisuusperiaatteen rajan: ilman liittoutumissopimuksia ei yksinkertaisesti voi olla mitään syytä olettaa saavansa sotilaallista tukea muista maista.</p><p>Sama huomio pätee hallitusohjelmaan kirjattuun ns. Nato-optioon.</p><p>Suomella ei ole mitään suoraa sopimuksellista optiota liittyä sotilasliiton jäseneksi, ja &ndash; ilmeisesti toisin kuin Ruotsi &ndash; Suomi ei myöskään ilmeisesti ole neuvotellut sellaisesta suoraan Lännen kanssa.</p><p>Suuressa kuvassa arvoiltaan Länsi-orientoitunut Suomi on siis sotilaallisesti yksin yhä tummuvien pilvien alla. Suomi ei myöskään voi olettaa jäävänsä mahdollisten alueellisten konfliktien ulkopuolelle.</p><p><strong>Liittoutumisen edellytykset</strong></p><p>Aivan ilman särvintä vaalikeskusteluissa ei kuitenkaan jääty.</p><p><a href="https://areena.yle.fi/1-4256853#autoplay=true">Erityisesti Niinistö sitoi Nato-kysymystä lopulta olosuhteisiin.</a></p><p>Yksi olosuhde on Venäjän asennoituminen Euroopan Unioniin ja Länteen (ei siis pelkästään Natoon) yleisesti ja sen vaikutus Suomeen.</p><p>Tämä olosuhde on jo ainakin osin realisoitunut ja muutoksen pääsuunta on edelleen Suomelle epäedullinen.</p><p>Toinen olosuhde on Ruotsin mahdolliset liittoutumisratkaisut.</p><p>Ottaen huomioon <a href="https://www.svd.se/alliansen-nodvandigt-att-sverige-gar-med-i-nato">Ruotsin porvariallianssin jo tekemän yhteisen ilmoituksen Nato-liittoutumisen ajamisesta osana syksyn parlamenttivaaleja</a>, analyysi Suomen asemasta näiden mahdollisesti nopeidenkin muutosten keskellä jäi kuitenkin presidenttiehdokkailta tekemättä.</p><p>Muidenkin kuin sotilaiden on syytä miettiä, millaisen sotilaallisen mielenkiinnon alueeksi Nato-Ruotsin, Nato-Baltian ja Nato-Norjan sekä Venäjän väliin jäävä Suomi yhtäkkiä jäisi.</p><p>Kolmas olosuhde - ja Niinistölle ilmeisesti mielekkäin tulevaisuus - riippuu EU:n sotilaallisen yhteistyön kehityksestä.</p><p>Todellisuudessa EU:n sotilaskyky perustuu kuitenkin puhtaasti Naton organisaatiolle eikä Nato-mailla ole tässä todellisia muutostarpeita.</p><p><strong>Lopuksi</strong></p><p>Jo nykyolosuhteiden puolesta Suomen voisi siis kuvitella löytävänsä pikemminkin Naton läheltä kuin oma-aloitteisesti lipumassa siitä poispäin.</p><p>Yhteisellä kumppanuusharjoittelulla on tässä oma roolinsa, mutta lopulta kyse on turvatakuista tai niiden puutteesta.</p><p>Onkin suuri mysteeri, millä tosiasioihin pohjautuvin perustein presidenttiehdokkaat arvioivat Suomen turvallisuusaseman niin vankaksi, että maalla on varaa jäädä yksin aina kriisioloihin tai ainakin niiden porteille asti.</p><p>Vain Sparta olisi Suomelle kateellinen.</p> Presidentinvaalien asetelmia tulkittiin Nato-vastaisuuden voitoksi, kun suurin osa ehdokkaista asettui vastustamaan sotilaallista liittoutumista tulevina vuosina.

Presidenttiehdokkaiden asennoituminen heijastunee saadun demokraattisen mandaatin kautta myös tulevien vuosien puoluepolitiikkaan.

Istuvan ja jatkavan presidentin Nato-asennoitumista saatiin avatuksi vaalien aikana vain vähän, vaikka kysymys on Suomen turvallisuuspoliittisen aseman ja johtamisen kannalta mitä merkityksellisin.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntavaalien tulokseksi saatiin siis lähinnä suuri kysymysmerkki. Suottaapi olla ja suottaapi olla olemattakii.

Vähemmän ajopuuteoriaa ja enemmän faktoja

Niinistön kampanjan turvallisuuspoliittisesti heikoin hetki koettiin, kun ehdokas esitti kriisiaikojen kuitenkin ajavan tosiasialliseen liittoutumiskulkuun.

Moni näki tämän ylittävän turvallisuuspoliittisen varovaisuusperiaatteen rajan: ilman liittoutumissopimuksia ei yksinkertaisesti voi olla mitään syytä olettaa saavansa sotilaallista tukea muista maista.

Sama huomio pätee hallitusohjelmaan kirjattuun ns. Nato-optioon.

Suomella ei ole mitään suoraa sopimuksellista optiota liittyä sotilasliiton jäseneksi, ja – ilmeisesti toisin kuin Ruotsi – Suomi ei myöskään ilmeisesti ole neuvotellut sellaisesta suoraan Lännen kanssa.

Suuressa kuvassa arvoiltaan Länsi-orientoitunut Suomi on siis sotilaallisesti yksin yhä tummuvien pilvien alla. Suomi ei myöskään voi olettaa jäävänsä mahdollisten alueellisten konfliktien ulkopuolelle.

Liittoutumisen edellytykset

Aivan ilman särvintä vaalikeskusteluissa ei kuitenkaan jääty.

Erityisesti Niinistö sitoi Nato-kysymystä lopulta olosuhteisiin.

Yksi olosuhde on Venäjän asennoituminen Euroopan Unioniin ja Länteen (ei siis pelkästään Natoon) yleisesti ja sen vaikutus Suomeen.

Tämä olosuhde on jo ainakin osin realisoitunut ja muutoksen pääsuunta on edelleen Suomelle epäedullinen.

Toinen olosuhde on Ruotsin mahdolliset liittoutumisratkaisut.

Ottaen huomioon Ruotsin porvariallianssin jo tekemän yhteisen ilmoituksen Nato-liittoutumisen ajamisesta osana syksyn parlamenttivaaleja, analyysi Suomen asemasta näiden mahdollisesti nopeidenkin muutosten keskellä jäi kuitenkin presidenttiehdokkailta tekemättä.

Muidenkin kuin sotilaiden on syytä miettiä, millaisen sotilaallisen mielenkiinnon alueeksi Nato-Ruotsin, Nato-Baltian ja Nato-Norjan sekä Venäjän väliin jäävä Suomi yhtäkkiä jäisi.

Kolmas olosuhde - ja Niinistölle ilmeisesti mielekkäin tulevaisuus - riippuu EU:n sotilaallisen yhteistyön kehityksestä.

Todellisuudessa EU:n sotilaskyky perustuu kuitenkin puhtaasti Naton organisaatiolle eikä Nato-mailla ole tässä todellisia muutostarpeita.

Lopuksi

Jo nykyolosuhteiden puolesta Suomen voisi siis kuvitella löytävänsä pikemminkin Naton läheltä kuin oma-aloitteisesti lipumassa siitä poispäin.

Yhteisellä kumppanuusharjoittelulla on tässä oma roolinsa, mutta lopulta kyse on turvatakuista tai niiden puutteesta.

Onkin suuri mysteeri, millä tosiasioihin pohjautuvin perustein presidenttiehdokkaat arvioivat Suomen turvallisuusaseman niin vankaksi, että maalla on varaa jäädä yksin aina kriisioloihin tai ainakin niiden porteille asti.

Vain Sparta olisi Suomelle kateellinen.

]]>
43 http://kailintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250100-presidentinvaalit-ja-nato-nuorallatanssia-ilman-turvaverkkoa#comments Kotimaa EU Nato Presidentivaalit Turvallisuuspolitiikka Ulkopolitiikka Tue, 30 Jan 2018 11:27:40 +0000 Kai Lintunen http://kailintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250100-presidentinvaalit-ja-nato-nuorallatanssia-ilman-turvaverkkoa
Paavon aika on tullut http://paulijuhanipitknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246764-paavon-aika-on-tullut <p>Paavon aika on tullut. Perustelen tätä sillä, että tilanne on lähtenyt kehittymään heikompaan suuntaan ja presidentimme Sauli Niinistö ei ole onnistunut tehtävässään odotetulla tavalla. Turvallisuuspolitiikka on muuttunut militaristiseksi, sotaan valmistaumiseksi.&nbsp; Rauhantieltä on lipsuttu jopa luovuttu.&nbsp;</p><p>Aikamme tarvitsee rauhan presidentin, että lapsemme saavat elää turvallista elämää myös tulevaisuudessa.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Paavon aika on tullut. Perustelen tätä sillä, että tilanne on lähtenyt kehittymään heikompaan suuntaan ja presidentimme Sauli Niinistö ei ole onnistunut tehtävässään odotetulla tavalla. Turvallisuuspolitiikka on muuttunut militaristiseksi, sotaan valmistaumiseksi.  Rauhantieltä on lipsuttu jopa luovuttu. 

Aikamme tarvitsee rauhan presidentin, että lapsemme saavat elää turvallista elämää myös tulevaisuudessa. 

]]>
38 http://paulijuhanipitknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246764-paavon-aika-on-tullut#comments Militarismi Presidentin vaalit Turvallisuuspolitiikka Väyrynen Wed, 29 Nov 2017 03:32:01 +0000 Pauli Pitkänen http://paulijuhanipitknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246764-paavon-aika-on-tullut